Kuusihameen helmat laskeutuivat Keravan kirjastoon
This is a subtitle for your new post
Keravan kirjasto kutsui minua esittelemään romaaniani Kuusihameen helmassa. Vihtiläisen torpan tarina tuhruisen lumisateisena helmikuun keskiviikkona 11.2.2026. Kirjasto ja Pentinkulma-sali tuntuivat kovin tutuilta, vaikka en ollut käynyt kirjastossa vuosiin, vietinhän siellä aikanaan paljonkin aikaa ohjatessani Keravan sanataidekoulun lasten ja nuorten sanataideryhmiä ja aikuisten kirjallisuusterapeuttisia ryhmiä. Lämpimiä muistoja on myös kirjastossa toteuttamastamme Juuret-kirjallisuustapahtumasta.
Kirjastonhoitaja Anne Rissanen otti minut, haastattelijani Helena Hietaniemen ja kirjamyyntiä hoitaneen Leena Miettisen lämpimästi vastaan.
Yleisö ei täyttänyt koko isoa Pentinkulma-salia mutta porukkaa oli paikalla mukavasti. Mieltäni lämmittivät etenkin osallistujat, jotka ovat olleet ryhmissäni kirjoittamassa, jotkut useassakin ryhmässä vuosien varrella.
Hietaniemen haastattelemana esiin nousivat paitsi kirjaan liittyvät olennaiset seikat sen synnystä ja tärkeydestä tarinan virikkeenä toimivalle suvulle sekä tapahtumat sisällissodasta talvi- ja jatkosotaan myös uusia painotuksia. Hietaniemi kertoi lukeneensa romaania pasifistisena teoksena ja kysyi, oliko se pyrkimykseni vai luontevasti syntynyt asenne. Kyllä se oli luonnostaan syntynyt asenne, vaikka en ollut kirjoittamiseeni tuota sanaa varsinaisesti yhdistänyt. Rauhallista elämä ja luontoyhteyttä tärkeänä pitäviä päähenkilöitä ei olisi voinut mieltää toisin.
Lähdin alun perin kirjoittamiseen ajatuksella, että onneksi sota-ajat ovat kaukana takana ja että tuskin niitä meidän aikanamme ainakaan ihan lähelle tulee. Vaan millaisessa ajassa nyt elämmekään? Olen iloinen, jos voin tarinalla osoittaa jotain sodan mielettömyydestä ja sen vaikutuksesta ihmisiin, eläimiin ja luontoon. Vahingoittunutta luontoa tarinassa edustaa muun muassa Poku-hevonen, sodassa pahoin säikähtänyt.
Hietaniemi kysyi myös, miksi halusin tehdä havaintoja tarinassa pienen pojan silmin, toisen päähenkilön Oivan, niin iloisissa kesäisissä heinäpeltokohtauksissa kuin rankemmissa isälle metsän piiloon ruuan viemisissä tai kun lapset näkevät sisällissodan julmia vaikutuksia kirkonkylällä käydessään. Yksi syistä oli se, että lapsen näkökulmasta pääsee hämmästelemään asioita tuoreesti, iloitsemaan hyvästä ja toisaalta osoittamaan aikuisten touhujen mielettömyyden.
Rankkojen teemojen vastapainoksi viivähdimme Vihdin murteen äärellä ja sen ilmausten rikkautta ihastelemassa. Hietaniemi oli poiminut tarinasta itselleen vieraita ja hänelle hykerryttäviä murresanoja, joiden merkitystä kyseli yleisöltä. Olisitko tiennyt, mitä ovat torilla myytävät junttipinot, kessut, hantuukit ja nestuukit? Entä mitä tarkoittaa, kun torilla kävijät ihmettelevät kaiken maailman trekoolis kasvatettui protiskoi?
Lämmin kiitos mahdollisuudesta jakaa kirjan kirjoittamisen kokemuksia Keravalla! Kiitos kaikille illan mahdollistajille ja aktiivisesti kysymyksiä esittäneelle yleisölle!
Kuva: Anne Rissanen
