Kipujen kimara -kirjallisuusterapiaryhmä

Monika Fagerholm ja hoitava kirja

Wed, 08 Apr 2026 10:28:22 GMT

This is a subtitle for your new post

Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry:n 45-vuotisjuhlavuotta juhlittiin 14.3.2026 Tekstin talolla Helsingissä vuosikokouksen ja kakkukahvien merkeissä. Permantosali täyttyi yhdistyksen jäsenistä.

Kirjailijavieraaksi saapui tuore Finlandia- ja Runeberg-palkintojen voittaja kirjailija Monika Fagerholm. Esityksessään ”Kirjan terapeuttisuus” hän valotti paitsi omaa kirjailijan uraansa myös työtään kirjoittajaohjaajana.

Fagerholmin omissa kokemuksissa kirjailijan uralla ja tavassa kohdata ohjattavansa ja luotsata heitä eteenpäin kirjoittajina ja kohti kirjailijuutta on paljoon kirjallisuusterapiaohjaajille ja kirjallisuusterapeuteille tuttua. On tärkeää lähteä liikkeelle itsestä, omista kysymyksistä. Hänen mukaansa luomisessa on aina kyse siitä, miten oma itse on mukana prosessissa. Kirjaa ei voida vain tuottaa. Hän oli aikanaan saanut opettajaltaan Outi Nyytäjältä ohjeen nähdä omin silmin, ei jonkun toisen silmin, ja kirjoittaa sitten kuin pieni eläin. Tämä pieni eläin on pitkälti aistillisuus. Lukemiseen hänen ohjeensa on kysyä itseltä, millä tavalla tämä kirja koskettaa juuri minua. Samalla on hyvä miettiä, kuka on ja missä olosuhteissa.

Fagerholm uskoo kirjoittamisen terapeuttisuuteen. Hän kertoi mullistavista muutoksista ohjattavissaan kirjoittamisen myötä. Kostamisen ajatuksella kirjoittamaan lähtijä on löytänyt ymmärtävän äänen ja opettajien koulussa latistama omaleimaisen kirjoittamisen voiman. Fagerholmin mukaan tekstin rytmi, melodia on terapeuttista. Melodia syntyy, kun laittaa itsensä tekstiin. Se, että lähdetään liikkeelle jostain ja päädytään johonkin, on terapeuttista. Omista kysymyksistä, omista polttopisteistä liikkeelle lähteminen saa hänen mukaansa aikaan energian, joka vie prosessia eteenpäin. Myös jumista liikkeelle pääseminen on terapeuttista.

Kirjailijan mukaan hyvä kirja polttaa. Jos se polttaa kirjoittajassaan, se polttaa myös lukijassa. Sen synnyttämiseen tarvitaan kahdenlaista energiaa, rationaalista energiaa suunnitteluineen ja kielen tasolla sekä intuitiivista ja irrationaalista energiaa, luomisen tilaa.

Tämä oli ilahduttava ja raikas puheenvuoro siitä, miten terapeuttisen ja luovan tai ammatillisen kirjoittamisen rajapinnoilta löytyy paljon samoja elementtejä – vaikka moni kirjailija on kieltänyt, että heidän kirjoittamisessaan olisi mitään terapeuttista. Kuten kirjallisuusterapian grand old lady Gillie Bolton on todennut, luovan ja terapeuttisen kirjoittamisen raja on veteen piirretty viiva. Tietysti kirjallisuusterapiayhteyksissä on kuitenkin myös omat toimintatapansa ja reunaehtonsa etenkin hoidollisiin seikkoihin liittyen, mikä erottaa kirjallisuusterapian luovasta kirjoittamisesta.

Suomen Kirjallisuusterapiayhdistyksen juhlavuoden vietto jatkuu, mm. Tarinoiden mielessä Suomenlinnassa 19.9.2026.

Mielenrauhaa kirjoittamalla. Kirjallisuusterapeuttinen kasvuryhmä aikuisille

Fri, 20 Mar 2026 11:58:43 GMT

This is a subtitle for your new post

Keskiviikkoisin 22.4., 29.4., 6.5., 13.5., 20.5., 27.5., 3.6. ja 10.6.2026 klo 17–19

Ohjaajana psykoterapeutti, kirjallisuusterapeutti Silja Mäki, Psykoterapiapalvelu Silja Mäki

Ryhmä kokoontuu osoitteessa Mannerheimintie 93, Helsinki, ja jalkautuu säiden salliessa välillä viereiseen Keskuspuiston metsään.

Kaipaatko mielenrauhaa ja hengähdystaukoa maailman myllerrykseltä?

Toivotko mahdollisuutta etsiä toivoa ja voimavaroja itseksesi kirjoittaen ja yhdessä toisten kanssa?

Kertooko runo joskus tunteistasi enemmän kuin puhutut sanat?

Voisiko elämän tiivistää novelliin?

Tule tutkimaan itseäsi ja elämääsi lukemisen ja kirjoittamisen sekä niistä viriävien keskustelujen innoittamana. Ryhmän tavoitteena on antaa mahdollisuus tunteiden käsittelyyn ja sitä kautta voimavarojen lisäämiseen. Pienten hengitys- ja kirjoitusharjoitusten ja sään salliessa metsäkävelyiden myötä haetaan läsnäoloa ja luottamusta elämään. Taitava kirjoittaja ei tarvitse olla. Kokeilunhalu ja leikkimielinen uteliaisuus riittävät. Punakynää ei käytetä.

Kirjallisuusterapiassa tarinoita käytetään terapeuttisina välineinä itsetuntemuksen kehittämisessä, vaikeiden kokemusten työstämisessä sekä voimavarojen ja elämänilon lisäämisessä.

Ennakkotapaamiset ryhmästä kiinnostuneille ovat ti 14.4. ja ke 15.4. klo 16.30–18.30, tarvittaessa myös etäyhteydellä. Varaa pian aikasi ennakkotapaamiseen (noin 20 minuuttia). Puh (09) 1351 268 toimistoaikana.

Ryhmämaksu on 60 euroa.

Ryhmän järjestää Suomen Valkonauhaliitto yhteistyössä Step-opintokeskuksen kanssa.

Suomen Valkonauhaliitto, www.suomenvalkonauhaliitto.fi , Liisankatu 27 A 3, 00170 Helsinki

Kynät kesäkuun valossa. Omaelämäkerrallinen kirjoittajakurssi Padasjoella

Mon, 16 Mar 2026 09:43:36 GMT

This is a subtitle for your new post

Kesäkuun valo kutsuu tutkailemaan elämää ja kirjoittamaan niin luonnon helmaan, puutarhaan, metsään ja järven rannalle, kuin viehättävän hirsitalon suojiin. Liikkeelle lähdetään virittävien tietoisuustaitoharjoitusten, tekstien ja kirjoitusharjoitusten avulla. Taitava kirjoittaja ei tarvitse olla eikä punakynää käytetä, vaan tutkitaan lempeästi kirjoittamisen ulottuvuuksia. Myös jo enemmän kirjoittaneet ovat tervetulleita. Mahdollisuus henkilökohtaiseen ohjaukseen. Yhteistä työskentelyä on 18 tuntia.

Kurssin järjestävät yhteistyössä kirjallisuusterapeutti, psykoterapeutti, kirjailija Silja Mäki ja kurssiemäntä Suvi Laakso.

Kurssi järjestetään vehreässä pihapiirissä Nyystölän kylässä ja majoitustilana toimii satavuotiaan hirsitalon vintti, joka on yhtenäistä tilaa. Aamiainen tarjoillaan tuvassa, mutta toivotaan että sää suosii ja voimme ruokailla mahdollisimman paljon ulkona.
Pihan perällä on kompostikäymälä ja pesutilana toimii sauna. Joka päivä on mahdollisuus saunomiseen.

Kurssin hinta on 250 €, sis. alv (kirjoittajaohjaus) + 190 € (majoitus ja aamiainen, lounas, päivällinen, rantasauna). Aloitus to 11.6. klo 18 ja päätös su 14.6. klo 16.

Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Silja Mäki/silja.maki@saunalahti.fi, majoitus ja ruokailut: Suvi Laakso/sommardal@saunalahti.fi

Kuusihameen helmat laskeutuivat Keravan kirjastoon

Fri, 06 Mar 2026 08:54:08 GMT

This is a subtitle for your new post

Keravan kirjasto kutsui minua esittelemään romaaniani Kuusihameen helmassa. Vihtiläisen torpan tarina tuhruisen lumisateisena helmikuun keskiviikkona 11.2.2026. Kirjasto ja Pentinkulma-sali tuntuivat kovin tutuilta, vaikka en ollut käynyt kirjastossa vuosiin, vietinhän siellä aikanaan paljonkin aikaa ohjatessani Keravan sanataidekoulun lasten ja nuorten sanataideryhmiä ja aikuisten kirjallisuusterapeuttisia ryhmiä. Lämpimiä muistoja on myös kirjastossa toteuttamastamme Juuret-kirjallisuustapahtumasta.

Kirjastonhoitaja Anne Rissanen otti minut, haastattelijani Helena Hietaniemen ja kirjamyyntiä hoitaneen Leena Miettisen lämpimästi vastaan.

Yleisö ei täyttänyt koko isoa Pentinkulma-salia mutta porukkaa oli paikalla mukavasti. Mieltäni lämmittivät etenkin osallistujat, jotka ovat olleet ryhmissäni kirjoittamassa, jotkut useassakin ryhmässä vuosien varrella.

Hietaniemen haastattelemana esiin nousivat paitsi kirjaan liittyvät olennaiset seikat sen synnystä ja tärkeydestä tarinan virikkeenä toimivalle suvulle sekä tapahtumat sisällissodasta talvi- ja jatkosotaan myös uusia painotuksia. Hietaniemi kertoi lukeneensa romaania pasifistisena teoksena ja kysyi, oliko se pyrkimykseni vai luontevasti syntynyt asenne. Kyllä se oli luonnostaan syntynyt asenne, vaikka en ollut kirjoittamiseeni tuota sanaa varsinaisesti yhdistänyt. Rauhallista elämä ja luontoyhteyttä tärkeänä pitäviä päähenkilöitä ei olisi voinut mieltää toisin.

Lähdin alun perin kirjoittamiseen ajatuksella, että onneksi sota-ajat ovat kaukana takana ja että tuskin niitä meidän aikanamme ainakaan ihan lähelle tulee. Vaan millaisessa ajassa nyt elämmekään? Olen iloinen, jos voin tarinalla osoittaa jotain sodan mielettömyydestä ja sen vaikutuksesta ihmisiin, eläimiin ja luontoon. Vahingoittunutta luontoa tarinassa edustaa muun muassa Poku-hevonen, sodassa pahoin säikähtänyt.

Hietaniemi kysyi myös, miksi halusin tehdä havaintoja tarinassa pienen pojan silmin, toisen päähenkilön Oivan, niin iloisissa kesäisissä heinäpeltokohtauksissa kuin rankemmissa isälle metsän piiloon ruuan viemisissä tai kun lapset näkevät sisällissodan julmia vaikutuksia kirkonkylällä käydessään. Yksi syistä oli se, että lapsen näkökulmasta pääsee hämmästelemään asioita tuoreesti, iloitsemaan hyvästä ja toisaalta osoittamaan aikuisten touhujen mielettömyyden.

Rankkojen teemojen vastapainoksi viivähdimme Vihdin murteen äärellä ja sen ilmausten rikkautta ihastelemassa. Hietaniemi oli poiminut tarinasta itselleen vieraita ja hänelle hykerryttäviä murresanoja, joiden merkitystä kyseli yleisöltä. Olisitko tiennyt, mitä ovat torilla myytävät junttipinot, kessut, hantuukit ja nestuukit ? Entä mitä tarkoittaa, kun torilla kävijät ihmettelevät kaiken maailman trekoolis kasvatettui protiskoi ?

Lämmin kiitos mahdollisuudesta jakaa kirjan kirjoittamisen kokemuksia Keravalla! Kiitos kaikille illan mahdollistajille ja aktiivisesti kysymyksiä esittäneelle yleisölle!

Kuva: Anne Rissanen

Kuusihameen helmat laskeutuivat Oodin Saarikoski-matolle

Fri, 27 Feb 2026 10:33:34 GMT

This is a subtitle for your new post

Sain kunnian esitellä romaaniani Kuusihameen helmassa. Vihtiläisen torpan tarina Helsingin keskustakirjasto Oodissa tammikuisena perjantai-iltana 16.1.2026. Kolmannen kerroksen Saarikoski-matto sohvineen kutsui tällä kertaa moninaisen joukon tuttuja ja vähemmän tuttuja, entisiä ja nykyisiä kollegoita ja kirjoittavia asiakkaita. Tarja Ruohonen haastatteli minua jo neljättä kertaa. Leena Miettinen toimi tausta-apuna ja hoiti kirjamyyntiä.

Jaoin kokemuksia kirjoitusprosessin eri vaiheista ja tiedon hausta. Kysymyksiä herätti se, onko tarina muuttunut prosessin myötä ja jos, niin miten. Lähinnä tarina laajeni ja syveni. Aloitin vuoden 1918 tapahtumista Vihdissä enkä siinä vaiheessa tiennyt kirjoittavani myös talvi- ja jatkosodasta.

Tarja Ruohonen kertoi havainnoineensa kuulijoiden keskittymistä, kun luin otteita, joissa kymmenvuotias menee viemään isälleen ruokaa metsään kuusen alle, jossa tämä on piilossa, ettei joutuisi teloitettavaksi, ja jossa tämä sitten kuitenkin haetaan. Vakavankarvaista hilpeyttä yleisössä herätti tieto, että jotkut onnistuivat pysyttelemään sillä tavoin puolueettomina, että saivat papereihin merkinnän vaaleanpunainen.

Esittely poiki ilokseni, etenkin kahden kesken tai pienissä porukoissa jälkeenpäin, jaettuja kokemuksia oman perheen ja suvun tai naapurien tilanteista vuoden 1918 tapahtumissa, osallisuudestakin, sekä asenteista jälkikäteen, useammassakin sukupolvessa. Oli niitä, jotka eivät puhuneet mitään, mutta joista saattoi rivien välistä aistia jotakin. Oli niitä, jotka kyräilivät eri puolella olleita vielä pitkään jälkikäteen, ehkä edelleen. Oli myös sellaisia naapuruksia, jotka tulivat normaaliarjessa hyvin toimeen, mutta maistissa kaunat nousivat esille, painuakseen taas piiloon, jotta elämä jatkuisi.

Juuri näin toivon romaanin toimivan, herättävän muistoja, keskustelua ja kenties tarvetta selvittää oman suvun vaiheita ja kokemuksia, auttavan ymmärtämään jotain, mikä ei kenties ole tullut sanotetuksi.

Lämmin kiitos Oodille ja kirjastonhoitaja Miika Osamitsulle erinomaisen hyvin toimivista järjestelyistä! Kiitos taas myös Tarjalle ja Leenalle sekä yleisölle!

Kuva: Greta Turunen

Kuusihameen helmassa Keravan kirjastossa 11.2.2026 klo 18

Fri, 16 Jan 2026 09:19:14 GMT

This is a subtitle for your new post

Lämpimästi tervetuloa romaanini Kuusihameen helmassa. Vihtiläisen torpan tarina esittelytilaisuuteen Keravan kirjastoon Pentinkulma-saliin ke 11.2.2026 klo 18-19! Osoite Paasikivenkatu 12. Haastattelijana Helena Hietaniemi.

Lue lisää kirjaston sivuilta.

K irjan tietoihin pääset tästä.

Kuusihameen helmassa Keskuskirjasto Oodissa 16.1.2026

Wed, 17 Dec 2025 06:45:39 GMT

Lämpimästi tervetuloa romaanini Kuusihameen helmassa. Vihtiläisen torpan tarina esittelytilaisuuteen Keskustakirjasto Oodiin, Töölönlahdenkatu 4, perjantaina 16.1.2026 klo 17! Tilaisuus on 3. kerroksessa Saarikoski-matolla.

Lue lisää kirjaston sivuilta.

Kirjan tietoihin pääset tästä.

Johdatus taideterapioihin -koulutuksen hakuaikaa jatkettu 19.1.2026 asti

Sat, 13 Dec 2025 10:03:15 GMT

This is a subtitle for your new post

Taideyliopiston yhdessä eri koulutuksenjärjestäjätahojen (Tampereen, Kymenlaakson ja Etelä-Pohjanmaan kesäyliopistot) kanssa yhteistyössä vuonna 2026 järjestettävää Johdatus taideterapioihin -koulutuksen (10 op) hakuaikaa on jatkettu maanantaihin 19.1.2026 asti. Kevään 2026 kaikkien taidemuotojen yhteinen koulutusosuus toteutetaan etäyhteydellä 30.1.-18.4.2026. Kirjallisuusterapia on koulutuksessa yhtenä modaliteettina kuvataideterapian, musiikkiterapian ja tanssi-liiketerapian kanssa.

Syksyn 2026 aikana toteutetaan 5 op:n laajuiset kurssit kaikista modaliteeteista.

Jos osallistut kokonaisuuteen ja valitset yksittäiseksi alueeksi kirjallisuusterapian, kokonaisuus vastaa Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry:n 15 op:n koulutusta Kirjallisuusterapia henkilökohtaisen ja oman ammatillisen kasvun menetelmänä, ja voit hakea sen suoritettuasi kirjallisuusterapiaohjaajakoulutukseen (35 op).

https://tampereenkesayliopisto.fi/kurssi/10564/johdatus-taideterapioihin-10-op/

https://www.kymenlaaksonkesayliopisto.fi/koulutukset/avoin-yliopisto-opetus/johdatus-taideterapioihin-10-op-taiy

https://epky.fi/kesayliopisto/kurssi/3034/johdatus-taideterapioihin-10-op-taideyliopisto/

Tervetuloa hakemaan!

Webinaari kirjallisuusterapiakoulutuksesta

Mon, 08 Dec 2025 13:56:37 GMT

This is a subtitle for your new post

Tampereen kesäyliopiston järjestämän Kirjallisuusterapia henkilökohtaisen ja oman ammatillisen kasvun menetelmänä -koulutuksen infowebinaari pidetään keskiviikkona 17.12.2025 klo 17-18.

Koulutus järjestetään etäkoulutuksena 23.1.2026 - 13.6.2026.

Koulutus on Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry:n koulutuspolun ensimmäisen vaiheen koulutus (15 op).

Lisätietoja ja ilmoittautuminen webinaariin .

Lue lisää koulutuksesta.

Lämpimästi tervetuloa kuulemaan lisää koulutuksesta ja esittämään kysymyksiä!

Minne päättyy loiva alamäki?

Wed, 03 Dec 2025 12:19:49 GMT

This is a subtitle for your new post

Minne päättyy loiva alamäki?

Hannu Niklander: Eksynyt opas. Karkkila: Robustos, 2024.

Hannu Niklander: Kodit ja asunnot. Karkkila: Robustos, 2025.

Hannu Niklander on saanut päätökseen mittavan työn, isänsä tarinaa kertovan kokonaisuuden, johon kuuluu viisi kirjaa. Kahdessa viimeisessä osassa Eksynyt opas ja Kodit ja asunnot Weijo Niklander elää kaupunkilaisen elämää jouduttuaan luopumaan maalaiselämästä Mäntsälän sukutilalla. Kaipuu luontoon ja maaseudulle on kova, mutta onneksi kesämökki sekä reissut sukulaisten ja ystävien luo luonnon helmaan tuovat helpotusta.

Weijon elämän suuri muutos on isäksi tuleminen. Kiinnostavaa on, miten kirjailija kuvaa itseään lapsena isänsä näkökulmasta. Vaikka isän paheneva taipumus tarttua pulloon värittää elämää, suhde poikaan on lämmin ja utelias. Yhdessä puuhataan monenlaista mukavaa, ja rakkaus luontoon sekä monien maailman asioiden, pientenkin yksityiskohtien ihmettely tarttuvat poikaan. Lapsi tuo merkityksellisyyttä elämään. Suhde isään hakee Weijolla edelleen muotoaan, samoin isän uuteen vaimoon. Lapsen hoitotäti tuo mukaan maanläheistä arkisuutta.

Sarjan viimeisen osan nimi Kodit ja asunnot avautuu olennaisemmaksi kuin nimestä ensin kenties päättelisi. Mikä on kodin ja asunnon ero? Kodin ja turvan merkitys ja kodin vähitellen hapertuva olemassaolo tuovat riipaisevasti esille vaikeiden kokemusten vaikutuksen. Ikävät näyttivät edellisessä kirjassa olleen selvitetyt, riidat isän kanssa ja sen myötä syntyneet pettymykset siitä, ettei Weijosta tullutkaan Vihdin Salmen kartanon isäntää. Uutena pettymyksenä tuli lähtö Mäntsälästä, koska karjalaisen siirtoväen tulo teki toimeentulosta mahdotonta (Luovutetut alueet, 2022). Lisäksi ohenee avioliitto, kun miehen ryyppyputket, putkaan joutumiset ja jatkuvat työpaikoista potkujen saamiset alkavat olla Maija-Liisalle liikaa. Weijo joutuu yhä useammin etsimään tyynynsä muualta kuin Käpylän kaksiosta, jonkin kerran Kellokosken sairaalasta. Vapauden kaipuu ja kodin turvan tarve osoittautuvat hänelle mahdottomaksi yhtälöksi ratkaista.

Yritteliäisyyttä ja osaamista Weijolta ei puutu. Työpaikkoina ovat niin rakennustyömaa, satamakonttori, lentokenttä ja parantola kuin matkatoimistokin. Mieleisin taitaa olla luonnontieteellinen museo, ja kirjastoon on mahdollista palata useammankin kerran. Itse työn sijaan tärkeämpinä näyttäytyvät kiinnostavat keskustelut kollegoiden kanssa. Jotenkin Weijo onnistuu mokaamaan työpaikan toisensa jälkeen, usein alkoholin käytön vuoksi.

Kirjasarjan otsikko Loivaa alamäkeä näyttäytyy yhä perustellumpana.

Hyviäkin hetkiä Weijon elämään mahtuu, ja toiveikkuus löytyy yhä uudelleen. Rakas Salmijärvi kimaltelee auringossa ja auttaa eteenpäin. Mutta minne päättyy loiva alamäki?

Niklander on tarkka ajankuvan hahmottelija. Eksyneen oppaan kuvaamalla 1950-luvulla kaikkialla rakennetaan, olympialaiset piristävät elämää ja Sputnik kurkottaa tulevaisuuteen. Kotien ja asuntojen 1960-luvulla seurataan mahdollisia vakoilulentokoneita ja maailman tapahtumia Kuubaa, Kongoa ja Rolling Stonesia myöten. Paikat ovat kirjailijalle tärkeitä. Weijo kyläilee aiemmista kirjoista tutut kyläpaikat Petäjävettä myöten. Tärkeimmäksi nousee taas Vihti, jossa perheellä on kesämökki Salmen kartanon alueella.

Isot linjat ja tarkat yksityiskohdat limittyvät näissä romaaneissa aiemmista sarjan kirjoista tuttuun tapaan. Kielellinen nokkeluus ja huumorin pilkahdukset keventävät kerrontaa. Kansikuvina ovat jälleen kirjailijan isoäidin Emmy Niklanderin maalaamat taulut, Eksyneessä oppaassa nimeltään ”Huone Belgiassa” ja Kodeissa ja asunnoissa ”Viulu flyygelin kannella”.

Viisiosainen kirjasarja on kunnianhimoinen haaste tutkia vanhempansa elämää ja pyrkiä tarinankerronnan keinoin ymmärtää taustaansa. Kirjallisuusterapian näkökulmasta se voi innostaa ihmisiä vastaavanlaiseen tutkimusmatkaan, toki jokaiselle sopivan kokoiseen.

Vihdin Kalevalaiset Naiset kohtasivat kirjallisuusterapeuttisessa työpajassa Lemminkäisen äidin

Thu, 27 Nov 2025 10:56:37 GMT

This is a subtitle for your new post

Sain ilokseni kutsun Vihdin Kalevalaiset Naiset ry:n jäsentilaisuuteen 22.11.2025 kertomaan kirjallisuusterapiasta ja ohjaamaan kirjallisuusterapeuttista Kalevala-työpajaa. Kokoontumispaikkana oli jo tutuksi tullut viehättävä Vihdin museo, jonka historiaa henkivä laaja aulatila toimi pesäpaikkanamme.

Esittelin aluksi kirjallisuusterapiaa ja ohjaamiani Kalevala-ryhmiä. Sen jälkeen siirryimme lukemaan osallistujien toiveesta Kalevalan tarinaa Lemminkäisen äidistä. Runomuodon soljuessa oli mahdollisuus kuulostella tarinan ja sen rytmin herättämää itsessä. Tarina vei osallistujat omiin hoivan, huolenpidon ja huolen kokemuksiin, kenet omaan lapsuuteen, jopa vauva-aikaan, kenet onnettomuuteen joutuneen aikuisen äärelle, monet kysymyksiin nuorten kohtaamisesta, kasvatuksesta ja vanhemmuuden haasteista. Mielen Tuonelanjoella naarattiin rakkaita hyisestä vedestä. Mehiläinen hunajineen saatiin avuksi. Jaettujen kokemusten äärellä syntyi hoitavaa kuulluksi tulemista.

Keskustelun aiheet kulkivat myös tässä ajassa, joka peilautui ihmiskunnan menneeseen ja maailman ja tulevaan. Vaikka ratkaisuja moniin ihmisyyden ja yhteiskuntien pulmiin tuskin löysimme, eiväthän ne ole pienen ihmisen käsissä, yhdessä ihmettely jo teki hyvää. Ikiajat ovat ihmiset ihmetelleet elämää, syntymää, kuolemaa ja kärsimyksiä ja yrittäneet myyttien avulla ymmärtää. Näihin teemoihin Kalevala avasi meille oman arvokkaan ikkunansa.

Kalevalan kivunkartoitusrunon siivittämänä jokainen sai karkottaa omat huolensa ja tuskansa ainakin hetkeksi etäämmälle. Tilalle löytyi voimalauseita, pontta jatkaa eteenpäin.

Vihdin Kalevalaiset Naiset tekee arvokasta työtä kalevalaisen kulttuurin vaalijana ja elävöittää sitä monin kekseliäin tavoin. On hienoa, että Vihdin museo tarjoaa tilojaan tämän toiminnan pesäksi.

Lämmin kiitos kaikille työpajaan osallistuneille sekä tilaisuuden järjestäjille, erityisesti puheenjohtaja Eeva Nopsaselle sekä edellisen kauden puheenjohtaja Ritva Ketolalle!

Kuusihameen helmassa Nummelan kirjastossa

Wed, 19 Nov 2025 13:41:14 GMT

This is a subtitle for your new post

Minulla oli 8.11.2026 ilo saada esitellä romaaniani Kuusihameen helmassa. Vihtiläisen torpan tarina jo toistamiseen sen syntysijoilla Vihdissä. Tällä kertaa tarinan otti vastaan Nummelan kirjasto ja monitoimitilallinen kuulijoita, osa Vihdistä, osa kauempaa. Jotkut olivat jo lukeneet kirjan, jotkut tutustuivat siihen ensimmäistä kertaa. Tarja Ruohonen haastatteli minua.

Seuraavan päivän isänpäivän kunniaksi aloitin tekstinäytteet katkelmalla kesäiseltä heinäpellolta, jonka työn touhussa tarinan 10-vuotias Oiva ihailee isänsä rivakkaa niittoa ja kannustaa isää voittoon leikkimielisessä jokavuotisessa niittokisassa naapureiden kesken. Toisessa katkelmassa Oiva vie isälleen ruokaa metsään, koska isä piilottelee siellä, ettei joutuisi teloitettavaksi vuoden 1918 rankkana keväänä. Isä selviää teloitukselta Lapikkaannummella, mutta joutuu Viaporin vankileirille.

Kerroin muun muassa tarinan kirjoitusprosessista ja jo monta vuosikymmentä sitten syntyneistä ”alkukuvista”, nuoresta asti mielessäni piilleistä tarinan aihioista, jotka sitten melkein yhtäkkiä lähtivät siirtymään tietokoneen ruudulle. Alkukuvat minulle tarjosi aikanaan naapurin iäkäs mies, joka tuli tutustumaan uusiin kesämökkiläisiin ja kertoi tapahtumista lapsuudessaan. Tuo ruuan isälle metsään vieminen oli toinen alkukuvista ja kietoutuu hänen sukunsa tarinaan.

Kiitollisena tarjoilen nyt lukijoille nuo alkukuvat höystettynä historiatiedolla, faktan ja fiktion romaanin muotoisena kudelmana, jossa henkilöiden vahvat tunteet kulkevat mukana. Olen saanut eläytyä torpan emäntä Elviiran hoivaan, huoleen ja lonkkakipuihin ja ennen kaikkea periksiantamattomuuteen sekä 10-vuotiaasta ikämieheksi kasvavaan Oivaan, joka kirjan toisessa osassa sotii omat talvi- ja jatkosotansa.

Nummela ei ole tarinan keskeisiä tapahtumapaikkoja, mutta Nummela mainitaan kirjassa noin 50 kertaa, paitsi läpikulkupaikkana myös vuoden 1918 tapahtumien yhtenä näyttämönä.

Tarinani väliotsikot ovat Kaarlo Rannan muistiinpanoista kootusta kirjasta Vihtiläisii luntterlukui (SKS) . Myös tuo kirja on kulkenut matkassani nuoruudesta asti, on aikanaan ostettu Nummelan osto- ja myyntiliikkeestä, jonne piti aina Nummelaan mennessä ensimmäisenä rynnätä tutkimaan kirjahyllyjä ja kiehtovia vanhoja tavaroita. Surullista on, ette tuota kirjassakin vilahtavaa entistä upeaa harmoonitehtaan rakennusta enää ole.

Esittelyni poiki puheenvuoroja muun muassa siitä, kuinka tietoa menneistä ajoista ja sodista olisi tärkeää viedä nuorisolle ja kuinka juuri tällainen romaanin muoto voisi olla otollinen heille. Minulle tärkeä oli poliittisen historian dosentin Eino Ketolan kommentti sen merkityksellisyydestä, että historiaa kirjoitetaan fiktion keinoin niin, että ihmisten tunteet ja kokemukset tulevat mukaan.

Lämmin kiitos Nummelan kirjastolle ja tapahtumavastaava Saara-Maria Palmulle sekä haastattelijalleni Tarja Ruohoselle ja tausta-apuna toimineelle Eeva Nopsaselle!

Kirjaesittely Nummelan kirjastossa

Thu, 30 Oct 2025 11:31:46 GMT

This is a subtitle for your new post

Esittelen romaaniani Kuusihameen helmassa. Vihtiläisen torpan tarina lauantaina 8.11.2025 klo 13 Nummelan kirjastossa Vihdissä, os. Pisteenkaari 9.

Lämpimästi tervetuloa!

Katso kuvaus Vihdin museolla pidetystä esittelystä näiden sivujen kohdasta Ajankohtaista -> Kuulumisia.

Kuusihameen helmassa Vihdin museossa

Thu, 30 Oct 2025 11:14:25 GMT

KuuKuusi

Sain kunnian tulla kutsutuksi esittelemään tuoretta romaaniani Kuusihameen helmassa. Vihtiläisen torpan tarina Vihdin museolla lauantaina 18.10.2025. Viehättävä museorakennus tarjosi tilaisuudelle juuri oikeanlaiset puitteet, edustaahan se kirjassa kuvattavaa aikaa. Jotkin kirjan tapahtumat myös tapahtuvat kyseisessä rakennuksessa, joka toimi aikanaan Vihdin kunnantalona.

Ystäväni Tarja Ruohonen haastatteli minua kirjasta ja sen synnystä. Tästä kaikesta kertominen tuntui juuri tässä paikassa erityiseltä, kun saattoi viitata tapahtumiin siinä ihan vieressä kyläaukiolla ja kirkonmäellä paitsi elämänkulussa yleensä markkinoineen ja kirkonmenojen jälkeisine hetkineen kuin myös talvi- ja jatkosotaan lähtemisen ja sieltä paluun hetkineen.

Erityisen tilasta teki myös se, että paikalla oli kunniavieraina useita henkilöitä, jotka ovat antaneet sukunsa tarinan romaanini luurangoksi ja minulle luvan värittää se fiktion lihoin. Koen erityisen arvokkaaksi sen, että voin lahjoittaa tarinan heille takaisin kirjan kansissa, historiatiedolla ja vanhoilla vihtiläisillä tarinoilla höystettynä.

Esittelyn jälkeen ohjasin kävelykierroksen kirkonmäellä ja vanhan birgittalaiskirkon raunioilla. Pienen innokkaan porukan kanssa kävely oli erityisen kauniissa lokakuun auringonpaisteessa elämys. Sankarihautausmaan valkoiset ristit hohtivat ruskankeltaista ja järvensinistä taustaa vasten. Alhaalla vanhan kirkon raunioilla oli tunnelmallinen hetki menneiden aikojen kaikuja kuunnellessa.

Keskustelut kierroksella kulkivat niin vanhoissa tapahtumissa ja kirjan sivuilla kuin myös osallistujien kertomukissa omien sukulaistensa kokemuksista, erityisesti vuoden 1918 tapahtumissa. Luimme ystäväni Leena Miettisen kanssa vuorolukuna pätkiä romaanistani, juuri kyseisistä paikoista kertovia.

Vihdin kaunis kirkonkylä antoi parastaan. Lämmin kiitos Vihdin museolle sekä museoamanuenssi Minttu Huttuselle sujuvasta emännöinnistä! Kiitos myös Paavo Hacklinille valokuvauksesta!

Lämpimästi tervetuloa kirjan esittelyn osalta vastaavan sisältöiseen tilaisuuteen Nummelan kirjastoon la 8.11.2025 klo 13.00!

Kuvassa Tarja Ruohonen ja Silja Mäki. Kuva: Paavo Hacklin.

Kuusihameen helmassa -romaanin julkistamistilaisuus

Wed, 15 Oct 2025 12:53:41 GMT

This is a subtitle for your new post

Esikoisromaanini Kuusihameen helmassa. Vihtiläisen torpan tarina julkistamistilaisuus pidettiin eilen 14.10.2025 Aviadorin ja Momentum Kirjojen Kulttuurikulmassa Liisankadulla Helsingissä. Kirjan on kustantanut Momentum Kirjat. Paikalle oli saapunut kourallinen ystäviä ja kollegoita sekä kirjan synnyssä keskeisiä vihtiläisiä, sen verran kuin Kulttuurikulman intiimiin tilaan sopivasti mahtuu. Lämmin kiitos kaikille osallistujille sekä kustantamolle!

Kustannustoimittaja Pauliina Kietäväinen avasi tilaisuuden ja toimi sen seremoniamestarina. Ystäväni hoitopedagogi, luokanopettaja Tarja Ruohonen haastatteli minua kirjasta ja sen taustoista ja luin muutamia tekstinäytteitä. Romaanin historialliset faktat tarkistanut, Vihdin historiakirjat kirjoittanut poliittisen historian dosentti Eino Ketola kertoi näkemyksiään kirjan merkityksestä ja sen kuvaamasta ajasta. FT Ritva Ketola puolestaan on ollut tukenani saattamassa Vihdin murretta kohdilleen. Keskuselimmekin tilaisuudessa paitsi Vihdin murteesta murteista ylipäänsä. Ketoloinen humaani läsnäolo toi tilaisuuteen lämpöä. Tärkeimmät kutsuvieraat olivat tarinan tosipohjaisen faktaluurangon muodostavien henkilöiden jälkeläiset, joilta olen saanut tarinan kerrottavaksi ja fiktion keinoin lihotettavaksi. Ilman heitä koko tarinaa ei olisi.

Romaanin kirjoittaminen on ollut antoisa matka historiaan ja ihmismieleen, ennen kaikkea ihmisen ihmeellisen selviytymiskykyyn vaikeissakin tilanteissa, vankileirillä ja sodan melskeissä kuin myös kotirintamalla huolesta heikkona. Tarinan henkilöille tärkeänä selviytymiskeinona ja voimavarana toimii luonto, etenkin vakaat kotikuuset ja pihlajat sekä rapunpielessä kukkivat malvat. Myös lehmän ja hevosen kylkeen voi mennä tirauttamaan surunsa ja huolensa. Tilaisuuden koristeluna olikin vanhojen patojen, kauhojen ja härkkäinten lisäksi kuusenhavuja ja pihlajanoksia ja juomana kuusenkerkkäkuohuviiniä.

On ollut hienoa nähdä kirjan syntyprosessin voimaannuttava vaikutus heille, joiden suvun tarina on päässyt valoon ja luettavaksi. Meidän on tärkeää tietää, mistä tulemme, jotta tiedämme, minne menemme. Anteeksianto ei ole koskaan liian myöhäistä.

https://www.momentumkirjat.fi/kirjat/Kuusihameen-helmassa-Vihtil%C3%A4isen-torpan-tarina-p784200716

Kuusihameen helmassa. Vihtiläisen torpan tarina

Wed, 15 Oct 2025 12:15:32 GMT

This is a subtitle for your new postKuusihameen helmassa

Romaanini Kuusihameen helmassa. Vihtiläisen torpan tarina on ilmestynyt Momentum Kirjojen kustantamana.

Kyl nyp pitää, juu. Ei uskal enää jäärä, Oiva kuuli isän kuiskaavan äidille tuvassa.

Elviira ja hänen miehensä Iivari elävät vaatimatonta torpparin elämää, kun vuoden 1918 tapahtumat vyöryvät yli ja Iivari päätyy Viaporin vankileirille. Pari vuosikymmentä myöhemmin heidän poikansa Oiva veljineen joutuu rintamalle. Vuodet pitävät sisällään kovaa työtä, piilottelua, sairauksia ja surua, mutta myös ilon ja onnen hetkiä. Kaiken keskellä Oivalle tuovat lohtua vanhat tarinat ja Elviiralle turvaa pihan vakaat kotikuuset, jotka ovat nähneet monet sukupolvet ja ihmiskohtalot jo ennen heitä. Mutta suojaavatko metsien kuuset perheen miehiä sotien kohtaloissa?

Kuusihameen helmassa on romaani vihtiläisestä torppariperheestä historian tapahtumien tuiverruksessa. Se on kertomus elämän julmuudesta, sukupolvet ylittävästä sitkeydestä, toivon ylläpitämisestä, anteeksiannosta ja rakkaudesta, jota ei tarvitse purkaa sanoiksi.

Elviira oli rohkaistunut kertomaan natviulan tuoksun tunnistamisen riemusta:

- Tiäräk sää sev vanhan tarinan, mitä net tääl Vihris kertovat?

https://www.momentumkirjat.fi/kirjat/Kuusihameen-helmassa-Vihtil%C3%A4isen-torpan-tarina-p784200716

Kirja on myynnissä kustantaja Momentum Kirjoilla sekä mm. Booky.fi:ssä ja Prisman verkkokaupassa.

Antoisia lukuhetkiä!

Terapeuttiset tarinat -kirja on ilmestynyt

Wed, 15 Oct 2025 10:48:02 GMT

-kirja oTerapeuttiset tarinat -kirja on ilmestynyt

Juhani Ihanuksen toimittama kirja Terapeuttiset tarinat on ilmestynyt Basam Booksin kustantamana. Kirja on kustantamon Kirjallisuusterapia-sarjan neljäs julkaisu.

Pääpaino kirjan artikkeleissa on kirjallisuusterapian ja narratiivisten menetelmien esittelyssä ja soveltamisessa. Teos sopii oppaaksi tarinoiden käyttämiseen terveys-, sosiaali-, kasvatus-, opetus- ja kulttuurityössä sekä jokaiselle, jota tarinoiden monet käänteet kiehtovat. Kirjan toimittaja Juhani Ihanus, FT, on mm. kulttuuripsykologian dosentti, taidekasvatuksen ja taidepsykologian dosentti sekä kirjallisuusterapiakouluttaja, suomentaja ja kirjailija.

Kirjassa on mukana artikkelini ”Kasvua ja itsetuntemusta satujen avulla – sadut kirjallisuusterapiassa”, jossa kerron paitsi perustietoa satujen terapeuttisuudesta ja hoidollisesta käytöstä myös kuvaan tapausesimerkkejä satujen käytöstä yksilöpsykoterapiassa ja kirjallisuusterapiaryhmässä.

Kipujen kimara -kirjallisuusterapiaryhmä

Tue, 19 Aug 2025 08:18:53 GMT

This is a subtitle for your new post

Kipujen kimara

Kirjallisuusterapeuttinen kasvuryhmä aikuisille

Kymmenen kertaa keskiviikkoisin klo 15–17 Zoom-etäyhteydellä

1.10., 8.10., 22.10, 29.10, 5.11., 12.11., 19.11., 26.11., 3.12. ja 10.12.2025

Ohjaajana psykoterapeutti, kirjallisuusterapeutti Silja Mäki , Psykoterapiapalvelu Silja Mäki.

Voisiko kipua käsitellä kirjoittaen?

Haluatko kokeilla uutta tapaa tarkastella elämääsi?

Kaipaatko hengähdystaukoa kivulta tai mahdollisuutta jakaa sen herättämiä tuntoja?

Entäpä millainen satuhahmo kipusi olisi?

Kirjallisuusterapia on luovien terapioiden muoto, jossa elämää ja kokemuksia tarkastellaan lukemisen, kirjoittamisen ja keskustelun keinoin. Taitava kirjoittaja ei tarvitse olla. Punakynää ei käytetä.

Ryhmä tarjoaa osallistujille mahdollisuuden kertoa kiputarinansa ja etsiä keinoja kivun kanssa elämiseen sekä siitä hetkeksi etääntymiseen lukemisen, kirjoittamisen, keskustelun ja vertaistuen keinoin. Lisäksi ryhmässä tehdään hengitys- ja tietoisuustaitoharjoituksia. Voit osallistua kotoa tai työpaikaltasi omalla tavallasi juuri sellaisena kuin olet.

Haastattelut (Zoomilla 20 min) ryhmästä kiinnostuneille ovat ke 17.9. ja 24.9.2022 klo 15–17. Tarvittaessa voi kysyä myös muita haastatteluaikoja.

Haastatteluajan voit varata soittamalla puh. (09) 1351 268.

Ryhmämaksu on 60 euroa.

Ryhmän järjestää Suomen Valkonauhaliitto yhteistyössä STEP-opintokeskuksen kanssa.

Suomen Valkonauhaliitto - Förbundet Vita Bandet i Finland ry, www.suomenvalkonauhaliitto.fi

Lisätietoja kirjallisuusterapiasta www.kirjallisuusterapia.net ja ohjaajasta www.terapiasiljamaki.fi

Elämän suurista kysymyksistä makaaberin keinoin

Sat, 16 Aug 2025 08:09:38 GMT

This is a subtitle for your new post

Addams Family -musikaali Vantaan näyttämöllä

Mustanpuhuva tyylikäs isä Gomez, vamppiäiti Morticia, joka kaihoaa Pariisin viemäreihin, mustamekkoinen kapinallinen teinityttö Wednesday sekä kidutuksesta ja räjähdyksistä nauttiva raitapaitainen pikkuveli Pugsley. He eivät kuitenkaan ole vampyyreita. Groteskin ja makaaberin ulkoasun alta kuoriutuu mitä vahvin ihmisyys, perheyhteys ja toisista välittäminen.

Sukuyhteys myös taaksepäin on perheellä vahva. Kuolleet vanhemmat ja esivanhemmat kutsutaan tasaisin välein haudoistaan maan päälle seurustelemaan ja tanssimaan. Toisaalta lasten vanhemmat eivät tiedä, kumman äiti talossa pyörivä ja isoja asioita aikaan saavia keitoksiaan sekoitteleva mummo on.

Vantaan näyttämö on ottanut rohkean askeleen tuodessaan Vantaan Kulttuuritalo Martinuksen estradille Charles Addamsin sarjakuvatekstiin perustuvan Broadway-esityksen Addams Family – ja tekee sen vakuuttavasti ja vankalla ammattitaidolla.

Moni muistaa omasta lapsuudestaan tai on lastensa kanssa katsonut tv-sarjaa ja elokuvaa tai pelannut videopeliä, jossa mustanpuhuvilla hahmoilla riittää vauhtia ja ääntä. Charles Addams (1912–1988) oli yhdysvaltalainen pilapiirtäjä, joka kulki jo lapsena mielellään hautausmailla ja piirsi hauta-arkkuja ja luurankoja. Addams Familyn Morticia-äiti muistuttaa kahta hänen vaimoaan.

Mustan huumorin ja makaaberin keinoin on mahdollista kertoa perhesuhteista paljon ja syvällisesti. Tarina kysyy, kuka on lopulta normaali ja kuka outo. Lähtökohta on tilanne, jossa perheen tyttö on rakastunut tavalliseen poikaan ja haluaa hänen kanssaan naimisiin. Perheiden on aika tutustua, mikä jännittää ja pelottaa molempia. Kaikki neljä vanhempaa löytää tarinassa itsestään uusia puolia – tai pikemminkin uskaltaa myöntää tarpeensa ja epätäydellisyytensä. Entä onko normaalia rakastua kuuhun, kuten kuukasvoinen setä Fester tarinassa?

Teksti kysyy myös, kuinka tärkeää on puhua aina totta, ja tarkastelee toden puhumisen vaikeutta. Salaisuuksia ei saisi olla, ei puolisoiden eikä lasten ja vanhempien välillä. Mutta onko se mahdollista? Pyllistääkö väistämättä joskus toiselle rakkaalleen, kun tekee hyvin toiselle? Isä Gomez on pinteessä kahden naisensa, vaimonsa ja tyttärensä, tarpeiden ja miellyttämisen välissä. Entä mikä saa oivaltamaan sen, kuinka me helposti huomaamattamme toistavamme vanhempiemme tapoja, vaikka uskomme voivamme elää elämämme täysin toisin ja rehellisemmin?

Jyrki Lepomäki pitää keitosta koossa perheenisä Gomezina vakuuttavasti ja hahmon herkän ja ymmällään olevan puolen esiin tullessa koskettavasti. Ira Venäläisen Morticia-äiti on vaikuttava hahmo, joka pitää hillityn tyylinsä ojennettuine pitkine kynsineen loppuun saakka. Sallamari Tervosen Wednesday säihkyy tulta ja tappuraa. 15-vuotiaasta Leo Monnetista, joka on tässä esityksessä Pugsley-pojan hahmossa, varmasti vielä kuullaan. Elmeri Putkosen Fasteristä löytyy kuuhaaveineen liikuttavaa herkkyyttä.

Esitys on musiikillisesti ja visuaalisesti vahva, ei liian musta vaan tyylikkään tummasävyinen. Koreografiat ovat näyttäviä, etenkin monet joukkokohtaukset, joissa kuorona toimivat esivanhemmat ovat tärkeässä roolissa. Päähenkilöiltä kuullaan vaikuttavia laulusuorituksia. Etenkin Jyrki Lepomäen Gomezin laulu tyttärelle jää koskettavana mieleen. Anna Hynnisen vävyn äidin hahmo kasvaa vaatimattomasta hiirulaisesta tahtonsa näyttäväksi naiseksi, minkä kruunaa vahva lauluesitys pöydällä seisten. Ohjaaja Simo Lappalainen saa olla tyytyväinen joukkoonsa.

Vantaan näyttämön Addams Family -musikaalia voi lämpimästi suositella niin musiikista ja tanssista nauttiville kuin niille, jotka janoavat syvällistä pohdintaa ihmisyydestä ja perhesuhteista.

Kuvassa Jyrki Lepomäki Gomezina ja Ira Venäläinen Morticiana tanssin pyörteissä. Kuva. Silja Mäki.

Kirjoitusretki Nuuksioon

Mon, 23 Jun 2025 09:28:02 GMT

This is a subtitle for your new post

Kirjoitusretki Nuuksioon su 17.8.2025

https://einbus.com/luontokirjoittamisen-retki-nuuksioon-17-8/

Tuote löytyy verkkokaupasta

https://holvi.com/shop/einbus/product/881e6425cb09f4d7147394029c02dd42/

Andrei Tarsalainen in memoriam

Wed, 11 Jun 2025 10:58:00 GMT

28.11.1954 – 19.4.2028.128.11.1954 – 19.4.20251.1954 – 19.4.202525

28.11.1954 – 19.4.2025

Andrei Tarsalainen oli kielenkääntäjä, toimittaja, kirjailija ja trubaduuri. Hän kirjoitti suomeksi, venäjäksi ja englanniksi. Hänen tuotantoonsa kuuluu kolumneja, novelleja, esseitä ja runoja. Hän suomensi Marina Tsvetajevan , Bulat Okudžavan, Vladimir Vysotskin , Juri Vizborin ja Juri Kukinin runoja. Tarsalaisen tekstejä ja runoja sekä hänen kirjojensa arvioita on vuosien varrella julkaistu Kirjallisuusterapia-lehdessä. Hän oli minulle tuttu kollega-ystäväni Anne Tarsalaisen puolisona.

Andrei Tarsalaisen esikoisteos Kuunlaaksot. Kirjeitä itärintamalta (2005) pohjaa hänen vanhempiensa sodanaikaiseen kirjeenvaihtoon. Vanhemmat olivat lapsuudenystäviä suomalaisessa yhteisössä ja rakastuivat viisi vuotta kestävän kirjeenvaihdon myötä, kun mies oli sijoitettuna itärintaman raaimmille taistelukentille. Äiti oli onnistunut säilyttämään kirjeet piiritetyssä Leningradissa ja ollessaan evakossa Tseljabinskissa.

Teoksessaan Lapsuuteni sillat. Muistoja lapsuuteni ja nuoruuteni Leningradista (2013/2020) Tarsalainen avaa kirjan nimen mukaisesti lapsuusmuistojaan entisestä Leningradista Neuvostoliitosta, maasta, jota ei enää sellaisena ole. Hän oli taustaltaan inkerinsuomalainen ja muutti Suomeen 28-vuotiaana tavattuaan vaimonsa. Teoksessa on paitsi muistelua omasta lapsuudesta myös kuvausta vanhempien ja sukulaisten vaikeista elämänkohtaloista Neuvostoliitossa ja Stalinin vainoissa. Kirjan loppuosassa on neuvostoaikaisten laulujen sanoituksia, jotka Tarsalainen on suomentanut ja joita hän on trubaduurina soittanut ja laulanut.

Rukokokoelmassaan Seitsemäs kukka (2017) Tarsalainen tutkii herkin haikujen vedoin elämää, turvaa, kohtaamisia ja luontosuhdetta. Mukana on ripaus antiikin mytologian kaikuja.

aamuaurinko

liukuu sisään idän porteista –

laupias Eos

Uusimmassa runokokoelmassaan Elämänlanka (2025) Tarsalainen jatkaa herkkien luontohavaintojen ja olemassaolon ihmettelyn äärellä mutta myös suuntautuu kohti tulevaa kuolemaa, jonka hän vakavan sairauden myötä tiesi ennen pitkää olevan edessä.

Kun katson yli kaiteen

vuolaana virtaavaa koskea,

tunnen seisovani ajan peräkeulalla.

***

Tähän maailmaan

minä synnyin kuin uni uneen

ja kerran katoan kuin usva aamuun.

Olen saanut kunnian olla kannustamassa Tarsalaista runojen kirjoittamiseen, joita julkaistiin ensin päätoimittamassani Kirjallisuusterapia-lehdessä, minkä rohkaisemana syntyi runokokoelma Seitsemäs kukka.

Andrein vaimon Anne Tarsalaisen romaaneissa Lupaus Jaltalla (2019) ja Ettet unohtaisi nimeäs i (2021) valottuvat Andrein tie Suomeen sekä asettuminen suomalaiseen yhteiskuntaan ja pariskunnalle tärkeään kotiin Kuunlaaksoon Tuusulassa.

Muistan Andrein lempeänä ja viisaana miehenä, jolla oli rohkeutta olla herkkä runopoika ja kohtaamisissa lämmin ja läsnä. Muistan hänen trubaduuriesityksensä isommissa ja pienemmissä tilaisuuksissa sekä kauniiden ja haikeiden venäläisten laulujen kaiut. Muistan myös keskustelumme antiikin ajan perinnöstä ja hieman pilke silmäkulmassa meidän yhteisen viehättyneisyytemme vanhoihin Volvo-merkkisiin autoihin.

Andrei Tarsalaisen teksteissä meille jää itärajan takaa sellaista perintöä, johon emme tässä maailmanajassa kenties pitkään aikaan, jos koskaan, pääse kosketuksiin – ja myös kuuluu sellaisia historian kaikuja, joiden emme toivo historian kulussa toistuvan. Ennen kaikkea haluamme kuitenkin muistaa hänen haikujensa kauniin kaiun.

Silja Mäki on psykoterapeutti, kirjallisuusterapeutti ja kirjallisuusterapiakouluttaja sekä Kirjallisuusterapia -lehden vastaava päätoimittaja.

Kuva: Anne Tarsalainen

Mielenrauhaa kirjoittamalla -ryhmä alkaa 22.4.2025

Mon, 17 Mar 2025 11:54:46 GMT

Mielenrauhaa kirjoittamalla -ryhmä alkaa 22.4. 2025

Kirjallisuusterapiaryhmä aikuisille

tiistaisin klo 17–19, 22.4., 29.4., 6.5., 13.5., 27.5., 3.6., 10.6. ja 17.6.2025 (8 krt)

Ohjaajana psykoterapeutti, kirjallisuusterapeutti Silja Mäki, Psykoterapiapalvelu Silja Mäki

Ryhmä kokoontuu osoitteessa Mannerheimintie 93, 00270 Helsinki, ja jalkautuu säiden salliessa välillä viereiseen Keskuspuiston metsään.

Kaipaatko mielenrauhaa ja hengähdystaukoa maailman myllerrykseltä?

Toivotko mahdollisuutta etsiä toivoa ja voimavaroja itseksesi kirjoittaen ja yhdessä toisten kanssa?

Kertooko runo joskus tunteistasi enemmän kuin puhutut sanat? Voisiko elämän tiivistää novelliin?

Tule tutkimaan itseäsi ja elämääsi lukemisen ja kirjoittamisen sekä niistä viriävien keskustelujen
innoittamana. Ryhmän tavoitteena on antaa mahdollisuus tunteiden käsittelyyn ja sitä kautta
voimavarojen lisäämiseen. Pienten hengitys- ja kirjoitusharjoitusten ja sään salliessa
metsäkävelyiden myötä haetaan läsnäoloa ja luottamusta elämään. Taitava kirjoittaja ei tarvitse
olla. Kokeilunhalu ja leikkimielinen uteliaisuus riittävät. Punakynää ei käytetä.
Kirjallisuusterapiassa tarinoita käytetään terapeuttisina välineinä itsetuntemuksen kehittämisessä,

vaikeiden kokemusten työstämisessä sekä voimavarojen ja elämänilon lisäämisessä.

Haastattelut (n. 20 min) ryhmästä kiinnostuneille ovat ti 15.4. ja ke 16.4. klo 16:30–18:30,
tarvittaessa myös etäyhteydellä. Haastatteluajan varaus puh. (09) 1351 268 arkisin klo 9–15.

Ryhmämaksu on 60 euroa.

Ryhmän järjestää Suomen Valkonauhaliitto yhteistyössä Step-opintokeskuksen kanssa.

Suomen Valkonauhaliitto, Liisankatu 27 A 3, 00170 Helsinki, www.suomenvalkonauhaliitto.fi

Lisätietoja kirjallisuusterapiasta www.kirjallisuusterapia.net ja ohjaajasta www.terapiasiljamaki.fi

Kalevalan päivänä: Runolaulua Vuokkiniemellä ja Vihdissä

Fri, 28 Feb 2025 13:19:57 GMT

28/02/2025 kirjoittanut Silja Mäki

Kalevalan päivänä: Runolaulua Vuokkiniemellä ja Vihdissä

Ritva Ketola & Kati Kallio: Anni Denisova. Runolaulun taitaja Vuokkiniemeltä. Vihti: Vihdin Kalevalaiset Naiset ry, 2024.

Näin Kalevala päivänä 28.2.2025 on ilo esitellä 30-vuotiaan Vihdin Kalevalaiset Naiset ry:n kulttuuriteko, kirja Anni Denisova. Runolaulun taitaja Vuokkiniemeltä.

Kauniin sinisistä kansista ja kuvataiteilija Inari Krohnin puhuttelevan grafiikkakuvan takaa avautuu aarreaitta kalevalaiseen maailmaan. Anni Denisova, arvostettu kalevalamittaisen runolaulun taitaja, oli lähtöisin Vuokkiniemen kylästä Vienan Karjalasta. Hän muutti jatkosodan aikana Vihdin Tuohilammelle, jossa eleli sillä tavoin vaatimattomasti, että harva tiesi paikalla asuvasta runoniekasta. Paremmin hänet tunnettiin kalamummona.

Kirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa kattaa Vihdin Kalevalaisten naisten entisen puheenjohtajan dosentti Ritva Ketolan kirjoittaman pienoiselämänkerran Anni Denisovasta. Sitä pohjustaa kiinnostava taustoitus paitsi runolaulusta myös elämäntavasta Vienassa, siitä luonnon varassa elämisen tavasta, erämaan ja meren kanssa sopusoinnussa elämisen taidosta, josta runot pitkälti ponnistavat. Erityisesti Vienan keskiaika on vaikuttanut vahvasti kansanrunouteen. Vanhan ja uuden uskonnon ainekset saivat siellä sulautua rauhassa yhteen. Loitsuja käytettiin rinnakkain rukousten kanssa.

Anni Denisova, tyttönimeltään Karhuni, oppi runolaulun taidon Vuokkiniemen runopesässä suvultaan ja itse mestarilaulaja Arhippa Perttusen, aikanaan runoja Elias Lönnrotille Kalevalan pohjaksi laulaneen taitajan, pojalta Miihkali Perttuselta, jonka palvelustyttönä hän nuorena toimi.

Kirjan toisen osa on kirjoittanut dosentti Kati Kallio. Se koostuu Anni Denisovan esittelystä runolaulajana ja hänen laulamiensa kalevalaisen runolaulun tyyppien ja teemojen esittelystä. Yli kolmekymmentä runolaulua on litteroitu ja taustoitettu. Tämän myötä runolaulu avautuu vielä elävämpänä ja helpommin lähestyttävänä kuin Kalevalassa tai Kantelettaressa, myös sen myötä, että jokaisella laulajalla Denisovaa myöten oli lauluista omia versioitaan.

Marian virressä kalevalaisuus ja kristillinen perinne yhdistyvät, kuvatakseen juuri tuota vanhan ja uuden perinteen limittymistä. Marian virsi eli Luojan virsi eli Marjavirsi oli karjalankielisen alueen merkittävin kristillinen kalevalamittainen runo. Denisovan versiossa on paljon sävelmää koristelevia kurukuvioihin eli melismoihin liittyviä ha-, he- ja ho-tavuja.

Marjan’i mäjeltä huuti,

puolukain’i(hi) kanka(h)alta:

”Tule sie neiti poimenaha,

tinarinta riipomaha

ennen kuin e(he)tona syöve,

ma(ha)to musta muikkovauve.”

Runoaihelmien teemoissa näkyy vahva yhteys luontoon ja siitä elannon saamiseen: lypsäjän virsi, karjavirsi ja karhunkaatovirsi. Toisaalta näkyy se, miten runolaulu on kulkenut osana ihmisten elämää ja auttanut elämänkulun siirtymävaiheissa, esimerkiksi häälauluissa Kokkovirsi ja Tulovirsi sekä Vävyn virsi. Löytyypä oma virtensä niin kehdon keinuttamiseen kuin juopollekin.

Runsaat valokuvat niin Vuokkiniemeltä kuin Vihdistäkin elävöittävät kirjaa.

Ketolan ja Kallion kirja tarjoaa inspiroivaa materiaalia sekä taustatietoa kalevalaista mittaa hyödyntävään kirjallisuusterapiatyöhön. Paitsi elämän suuria siirtymävaiheita helpottamaan, voisiko loihtia voimalaulun lomalta töihin paluun avuksi, kodin kevätsiivouksen tai vaikkapa tilinpäätöksen teon siivittämiseksi. Entäpä runolaulu kuolinpesän tyhjennykseen tai lapsen ensimmäisten itsenäisten juhlien mahdollistajaksi, kalevalamitalla tai ilman?

Ketolan ja Kallion kirja tosiaan tuo runolaulun lähemmäs tätä aikaa ja kotikulmiamme. Kenties muitakin runoilevia kalamummoja ja -papparaisia elelee lähellämme, mutta emme heitä kiireeltämme huomaa.

Koskettavaa sosiodraamaa Vantaan näyttämöllä

Fri, 21 Feb 2025 13:17:48 GMT

21/02/2025 kirjoittanut Silja Mäki

Koskettavaa sosiodraamaa Vantaan näyttämöllä

Vantaan näyttämön viehättävässä aidonkarheassa Navethaliassa sai 15.2.2025 ensi-iltansa Reko Lundánin näytelmä Teillä ei ollut nimiä, vuonna 2001 KOM-teatterissa kantaesityksensä saanut. Kaksi vuotta sitten saimme nauttia ensimmäisestä Vantaan näyttämön Lundan-esityksestä Aina joku eksyy. Nyt nähty kappale jatkaa Rinteen perheen tarinaa, osin samaa ainestakin kierrättäen – tai oikeastaan zoomaa elämänvaiheeseen, joka jää ensimmäisestä näytelmästä pois.

Edelliseen Lundánin tekstin toteutukseen verrattuna tämä Simo Lappalaisen ohjaus on hienovireisempi, vähemmän tragikoominen. Silmät vesissä naurattavaa tragikomiikkaa ei nyt nähdä pieniä väläyksiä lukuun ottamatta, mutta vähäeleisyys puhuttelee ja antaa katsojalle kenties paremmin tilaa kuulostella taiteen hyvää tekeviä vaikutuksia, ehkä tunnistaa ylisukupolvisia virityksiä omasta suvustaan tai muusta lähipiiristä.

Perheenisä Ripan uusi vaimo Jutta, jonka skitsofrenia tulee vähitellen esille hänen jätettyä rakastuneena lääkkeensä ottamatta, näyttäytyy hienovireisenä hahmona, ei sellaisena rääväsuuna tai isoin elein traagisena hahmona kuin voisi ajatella. Hänen hiljaisuutensa ja melko ponnettomastikin esitetyt mustasukkaisuusharhansa tekevät hänestä koskettavan, hellyttävänkin.

Sairastuneen Jutan palatessa sairaalasta kotiin Ripan ja tämän lasten luo hänen äitinsä toteaa: Nyt tuli perheeseen uusi lapsi. Äitinä hän lienee nähnyt vaiheittain kulkevaa sairautta potevan lapsensa ikään kuin opettelevan elämisen taidon uudelleen jokaisen sairaalajakson jälkeen.

Tarina vie pohtimaan ylisukupolvisia vaikutuksia, ylisukupolvista traumatisoitumista ja kunkin henkilön selviämiskeinoja, niin näytelmässä kuin oikeassa elämässäkin. Siihen vihjataan, että Jutan äidin taustassa on jotakin erityisen vaikeaa. Äiti on selvinnyt, mutta tytär kantanee ja tuo ilmi suvun selvittämätöntä taakkaa. Miten käy Ripan lapsille Akille ja Liisalle, joilla on taakkana ainakin äitinsä alkoholismi ja isän poissaolo työn takia sekä nyt uutena äitipuolen sairaus?

Näyttelijät ovat tässä toteutuksessa uudet kolmea näyttelijää lukuun ottamatta. Kantavat voimat, konkarit Jyrki Lepomäki Ripa-isänä ja Erkki Leinonen hänen työtoverinaan armeijan leivissä ovat jälleen vakuuttavia. Aiemmasta esityksestä tuttu Leena Markovaara esiintyy vahvasti Jutan äitinä.

Akin ja Liisan rooleissa nähdään nyt nuoremmat näyttelijät, lupaavat Johannes Kärkkäinen ja Iina Hirvonen. Tämä tuo esitykseen raikkautta. Kärkkäisen Aki on äitipuolen tilanteeseen tempoilevasti suhtautuva, yhtä aikaa vakava ja lapsenomainen nuori mies. Hirvosen Liisa puhuttelee hahmona, joka ottaa kantaakseen taakkoja, joihin hän kenties on vielä liian nuori – ja jonka äitipuoli taitavasti sitoo itseensä, tukijakseen. Nuoret yrittävät yhtä aikaa elää nuoruuttaan ja heräävää kiinnostustaan toiseen sukupuoleen ja selvitä perheen uudessa tilanteessa, jossa heille kaatuu aivan liian suuri taakka siihen saakka, kunnes isä alkaa viimein työkiireiltään huomaamaan vaimonsa voinnin todellisen tilan.

Leena Markovaara on Jutan äitinä Irmana raivostuttava anoppi, kokonaisuuden kenties koomisin hahmo, joka kutsuu miettimään selviämistä ja äidin rakkautta – rakkautta, joka saa aikaan ainakin välitöntä hyvää omalle sairaalle lapselle mutta saattaa monet muut kohtuuttomaan tilanteeseen.

Surullista, että lupaavan nuoren kirjailija ja teatteriohjaajan Reko Lundánin (1969–2006) ura päättyi niin lyhyeen vakavan sairauden katkaistua hänen elämänsä. Mitä olisimmekaan saaneet vielä hänen kynästään lukea ja näyttämöllä nähdä?

Esitykset jatkuvat Vantaan näyttämöllä 22.3.2025 asti.

Kuva Silja Mäki

Kirjallisuusterapiaohjaajakoulutus siirtyy alkamaan 19.9.2025

Fri, 14 Feb 2025 14:06:35 GMT

14/02/2025 kirjoittanut Silja Mäki

Kirjallisuusterapiaohjaajakoulutus siirtyy alkamaan 19.9.2025

Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelut Hy+:n Kirjallisuusterapiaohjaaja 2025-2026 -koulutuksen haku päättyy 2.3.2025. Koulutus toteutetaan Helsingissä 11.4.2025 alkaen.

Jos olet suorittanut 1. vaiheen koulutuksen eli Kirjallisuusterapia henkilökohtaisen ja oman ammatillisen kasvun menetelmänä, olet lämpimästi tervetullut hakemaan koulutuspolun 2. vaiheeseen, kirjallisuusterapiaohjaajakoulutukseen.

Lisätietoja ja hakuohjeet: https://hyplus.helsinki.fi/koulutus/kirjallisuusterapiaohjaajakoulutus/

Vuoden 2024 Kirjallisuusterapia-lehti tarkastelee traumoja

Fri, 14 Feb 2025 14:05:00 GMT

14/02/2025 kirjoittanut Silja Mäki

Vuoden 2024 Kirjallisuusterapia-lehti tarkastelee traumoja

Vuoden 2024 Kirjallisuusterapia-lehden teemana ovat traumat, sairaudet ja kuolema. Raskaiden aiheiden lisäksi lehdessä tarkastellaan mm. valokuvaterapian ja TYHY-kirjoittamisen voimaa.

Lehden voi tilata Suomen Kirjallisuusterapiayhdistyksestä, jasenasiat.kirjallisuusterapia(at)gmail.com

Kirjallisuusterapeutit ovat valmistuneet

Fri, 14 Feb 2025 13:15:51 GMT

14/02/2025 kirjoittanut Silja Mäki

Kirjallisuusterapeutit ovat valmistuneet

Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry:n koulutuspolku täydentyi, kun ensimmäiset Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelu HY+:n Kirjallisuusterapeutti 2023-2024 -koulutuksessa opiskelleet kirjallisuusterapeutit valmistuivat 14.12.2024.

Lämpimät onnittelut valmistuneille ja kaikille koulutusta toteuttaneille! Kiitos hyvästä yhteistyöstä kollegoille sekä HY+:lle! Oli hienoa olla luotsaamassa tätä upeaa ja osaavaa porukkaa.

Koulutuksen ja siitä valmistuneiden työpanoksen myötä kirjallisuusterapia nousee Suomessa uudelle tasolle ja aiempaa vahvemmin hoidollisiin yhteyksiin. Vastaavanlainen 45 opintopisteen laajuinen koulutus on ainutlaatuinen koko maailmassa.

KUVA: Opiskelijat sekä kouluttajat/työnohjaajat Eeva Nopsanen ja Silja Mäki. Kuva: Kirsi Lindqvist.

Haluaisit uskoa onnelliseen loppuun

Tue, 01 Oct 2024 13:12:40 GMT

01/10/2024 kirjoittanut Silja Mäki

Haluaisit uskoa onnelliseen loppuun

Aija Andersson: Ehjä. Helsinki: Kulttuurivihkot, 2024.

Miten voi rakentua ehjäksi juuri ennen kuolemaansa? Miten voi päästää irti rakkaudesta? Iäkkään ihmisen kohdalla se on helpommin ymmärrettävissä, kun elämä tulee ikään kuin täydeksi, luonnolliseen päätökseen, mutta miten se on mahdollista 40-vuotiaalle? Tänään on Anderssonin kuoleman ensimmäinen vuosipäivä.

Aija Andersson hakee vastausta neljännessä runoteoksessaan Ehjässä, toisessa postuumisti ilmestyneessä. Piissä (Kulttuurivihkot 2023) elämää ja sen päättymisen uhkaa tutkittiin mytologisen ihmisen ja alkukodin metaforin piensäeromaanin muodossa. Ehjässä ollaan perinteisemmän runon äärellä, Anderssonille tutunoloisten tarkkaan harkittujen ja oivaltavien runokuvien äärellä.

Minuun on helppo rakastua

Olen jotain ohimenevää

J:lle omistettu Ehjä on runotutkielma rakkaudesta, rakkaudesta yleensä ja myös rakkaudesta kuoleman edessä. Se pohtii olosuhteiden vaikutuksia ja odotuksia, kohtaamista ja kohtaamattomuutta. Se on kurkistaa kohti sitä, mitä on lopun jälkeen, miten jäämme elämään lähdettyämme. Teos toimii rakkauden ja kohtaamisen vaikeuden tutkielmana myös, vaikkei kuolema olisikaan kuviossa kolmantena.

Haluaisit uskoa onnelliseen loppuun

Haluaisit tietää, mitä tapahtuu

Ehkä, jos nauha kelataan alkuun,

nähdään vielä meistä elokuvia

Ehkä, jos heräät kavalaan satuun

tehdään meistä runoja

Mukana ovat Anderssonille tutut teemat: maailmankaikkeus, avaruus, luonnontiede ja ajankulu, mutta myös kurkistus satuihin. Nämä kaikki asettuvat nyt levollisesti. Enää ei ole vimmaa yrityksestä ymmärtää.

Lukiessani riemastun, kun tunnistan jo hyvän aikaa sitten ainakin alkunsa saaneen runon. Aivan kuin Andersson vilkuttaisi jostain meille jääneille. Voimme levätä siinä lämmössä, jota hänen kaunis muistonsa hohkaa.

(Muistamme)

Me, jotka jäämme,

tunnemme lähteneet

Jäämme lähtöjen luo

Mutta lähtijät eivät lähde

He sammuvat niin kuin syttyivät

kerran, pienet auringot

Yhdessä kohdassa hämärtyy

Tässä, missä valostui,

lämmin

Tunnemme sen

Tarinoiden mieli Tekstin talolla

Wed, 04 Sep 2024 14:03:04 GMT

04/09/2024

Tarinoiden mieli Tekstin talolla

Runoselfieitä Taiteiden yössä

Wed, 04 Sep 2024 13:10:14 GMT

04/09/2024

Runoselfieitä Taiteiden yössä

Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry esittäytyi Helsingin Taiteiden yönä 15.8.2024 perinteiseen tapaan Kallion kirjastossa. Kaunis kupolisali tarjosi suojansa ohjelmalle, joka alkoi Päivi Kososen kirjallisuusterapian esittelyllä.

Pirkko Ilmanen kertoi työstään kirjastonhoitajana lapsia ja nuoria lukemaan ja kirjoittamaan kannustamassa. Hän ohjasi meille harjoituksen, jossa tehtiin runoselfie. Nuoria inspiroiva helppo tehtävä sai myös meidät aikuiset innostumaan. Taas kerran yksinkertainen tarkoituksenmukaisesti ohjattu kirjoitustehtävä näytti kykynsä johdattaa kirjoittajat tutkimaan itseään uudelta kantilta.

Lopuksi esiteltiin keväällä ilmestynyt kirja Tarinat lapsen tienviittoina. Kirjallisuusterapian menetelmät koulumaailmassa (Basam Books, 2024). Minä pidin yleisesittelyn kirjan sisällöstä, joka kattaa lasten ja nuorten koulupolun päiväkodista lukioon ja ammatillisiin opintoihin. Annamari Typpö kertoi luvusta, jossa esitellään ideoita ja kirjallisuutta identiteettipohdintoihin sekä rankkojen maailmantilanteiden käsittelyyn koronapandemia-ajasta sotaan ja ilmastonmuutokseen. Sokerina pohjalla Tarja Ruohonen kertoi artikkelistaan ja työstään steinerkoulussa, jossa sadut ja legendat kuljettavat oppilaita kasvun polulla.

Ensimmäistä kertaa pitkän yhdistyksen kirjastossa esittäytymisen historian aikana takapihalta kuului innokasta musiikkia, harmillisesti niin voimallista, että se häiritsi ohjelmaamme. Taiteiden yö lunasti kuitenkin paikkansa.

KUVATEKSTI: Taiteiden yössä esiintymässä olivat Tarja Ruohonen, Silja Mäki, Päivi Kosonen, Annamari Typpö ja Pirkko Ilmanen.

Sanamaistelua Helsingin Taiteiden yössä 15.8.2024

Thu, 15 Aug 2024 14:00:59 GMT

15/08/2024

Sanamaistelua Helsingin Taiteiden yössä 15.8.2024

Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry esittäytyy perinteiseen tapaan Helsingin Taiteiden yössä Kallion kirjastossa torstaina 15.8.2024 klo 17-19.

Ohjelmassa kirjallisuusterapian yleisesittely, sanamaistelua sekä kirjan Tarinat lapsen tienviittoina. Kirjallisuusterapian menetelmät koulumaailmassa (Basam Books 2024) esittely.

Lämpimästi tervetuloa!

Miten maa tuiskuaa?

Thu, 06 Jun 2024 13:08:10 GMT

06/06/2024 kirjoittanut Silja Mäki

Miten maa tuiskuaa?

Katja Viirelaid: Tuulessa tuiskuaa maa. Runoja vuosilta 2017–2022. Mänttä: TOHUVABOHU PUBLISHING, 2023.

Miten maa tuiskuaa? Se tuiskuaa niin kuin elämä Katja Viirelaidin erikoisrunokokoelmassa Tuulessa tuiskuaa maa .

Viirelaid kertoo kirjansa saatteessa alkaneensa vuonna 2017 keräämään runoja arjen lomassa. Tämä runojen syntytapa, kenties nykypäivän päiväkirja, vaikuttanee niiden aitouteen, hetkien vangitsemiseen. Ne ovat myös portteja hetkien todellisuuteen ja kauneuteen sekä luonnon havainnointiin.

Runokirja rakentuu vuodenajoista. Kesän kukkatarhoissa ja rikkaruohojen seassa havainnoidaan nousevaa aistillisuutta sekä tutkitaan rakkautta ja mahdollisuutta anteeksiantoon. Syksyllä tule itku, ja luonnon synkkenevät värit kutsuvat tarkastelemaan voimavaroja, pettymyksiä ja pahuutta. Talven sylissä taivas on yllättäen suulas. Murtuuko Feeniks-lintu? Ei. Löytyykin Jumalan puhetta, pyhyyttä ja kiitollisuutta. Viimein koittaa kevät ja kaikki saa alkaa alusta ja tarjoutuu mahdollisuus sukeltaa uusiin ajatusversoihin. Kaikki, mitä tarvitaan, on pienissä hetkissä.

Paitsi sisäistä maailmaa, runoissa kuvataan arkea, äitisuhdetta, parisuhdetta ja elämää ison perheen äitinä. Rivien välistä huokuu kirjoittajan taustaa, sitäkin, josta on aika päästää irti.

Valtaosa runojen teksteistä on aseteltu jokainen rivi sivun keskelle asemoiden. Tämä tekee monista runoista kuin visuaalisia pieniä taideteoksia: maljakoita ja kynttilänjalkoja. Kokoelman nimen tuiskusta huolimatta Viirelaid seisoo kirjan takakannessa vakaana ja hymyilevänä bougainvillean väriloistossa.

Esipuheessa – tai jälkipuheessa kirjan lopussa – Viirelaid kirjoittaa, että runoja ei ole kirjoitettu julkaistaviksi. Julkaisun muodossa ne tarjoavat rosoisuudessaan raikkaan kurkistuksen yhden ihmisen sisäiseen ja laajaan maailmaan ja rohkaisevat muitakin avaamaan kirjoittamalla mielen solmuja ja suoristamaan mutkia. Runot sopivat hyvin kirjallisuusterapiatyöskentelyn materiaaliksi, vaikkapa runonippuharjoitukseen.

Tarinat lapsen tienviittoina on ilmestynyt

Thu, 23 May 2024 13:58:12 GMT

23/05/2024 kirjoittanut Silja Mäki

Tarinat lapsen tienviittoina on ilmestynyt

Uusi kirjallisuusterapiakirja on ilmestynyt:

Mäki, Silja & Typpö, Annamari (toim.) (2024) Tarinat lapsen tienviittoina. Kirjallisuusterapian menetelmät koulumaailmassa. Helsinki: Basam Books.

Kirjaa voi tilata Basam Booksilta ja ostaa kirjakaupoista.

Ellen tuo elämään hyvää mieltä

Sat, 11 May 2024 13:05:52 GMT

11/05/2024 kirjoittanut Silja Mäki

Ellen tuo elämään hyvää mielt

Tuuli Jokivartio: Ellen olisi Ellen. Helsinki: Momentum Kirjat, 2024.

Erityistä tukea tarvitseva, yksinäinen ja koulukiusattu lapsi, rintasyöpä, muistisairaus, sydänsairaus, psykoosisairaus, masennus, pakko-oireet ja kuolema. Voiko näistä aineksista kirjoittaa sympaattisen, hyvää mieltä tuovan romaanin? Kyllä vaan. Sellaisen taitaa Tuuli Jokivartio.

Jokivartion esikoisromaani Ellen olisi Ellen kertoo Ellenistä, psykologista ja psykoterapeutista ja hänen värikylläisestä arjestaan tragikoomisin sattumin. Pieni ydinperhe kasvaa yllättävien sattumien myötä laajennetuksi perheeksi, jossa verisukulaisuus ei määritä sitä, ketkä saman katon alla asuvat ja miten kiintymyssuhteet kehittyvät. Yksinäiset löytävät seuraa ja hyväksyntää, sairaat ymmärrystä ja kannattelua. Parisuhde ei ole sairaille ikäihmisille mahdottomuus.

Opiskelijakuraattori, kirjallisuusterapiaohjaaja Tuuli Jokivartio kuvaa Elleniä työssään psykoterapeuttina varsin osuvasti. Asiakkaiden haasteet ovat monenkirjavia niin kuin kyseisessä työssä on. Teoksen lämpimän humoristiseen sävyyn sopivat paikoin hieman yksioikoiset oirekuvaukset ja hassut sattumat, joissa ammatillisuuden eettisiä rajoja kolkutellaan.

Yhtenä juonteena teoksessa kulkee Ellenin suhde rintasyöpään kuolleeseen äitiin, joka kuiskuttelee intuition äänellä elämänohjeita ja jonka päiväkirjaan tytär tutustuu. Omasta rintasyövästään avoimesti kertonut Jokivartio ammentaa epäilemättä näihin pohdintoihin omista kokemuksistaan.

Kirjan päähenkilö pohtii omia rajojaan: Mihin kaikkeen ihminen voi ja hänen pitää revetä, keistä kaikista huolehtia? Missä menevät kiltteyden rajat? Keitä kaikkia saa rakastaa? Saako ottaa entisen appiukon kotiinsa asumaan ja voiko ystävystyä läheisesti satunnaisen ravintolatuttavuuden ex-puolisoon?

Kirjan kansi on ainutlaatuinen, Noora Toivosen maalaus. Pastellinsävyisessä kuvassa kevään vihreyteen heräävässä kaupungissa kävelee tyylikäs nainen. Jokivartio kertoi kirjan julkaisutilaisuudessa, että kannen vaaleanpunaiset reunat oli kannen suunnittelija siihen laittanut tietämättä kirjan rintasyöpäteemasta. Kuin tarkoituksella siihen tuli mukaan roosanvärinen nauha.

Teos ei ole tyypillistä aineistoa kirjallisuusterapeuttiseen työskentelyyn, mutta siitä voi löytää sellaiseen aineksia. Rintasyöpäkuvaukset sopivat hyvin kyseisen sairauden kanssa kamppaileville tai heidän läheisilleen. Muistisairauskokemuksia peilaaville omaisille kirjasta löytyy peilauspintaa. Kutkuttava on ajatus, että teosta luetutettaisiin psykoterapiaopiskelijoille ajatuksena kuulostella, mitä kysymyksiä se heissä herättää.

Ellen olisi Ellen on lämmin tuulahdus lupauksesta, että jokainen saa olla sellainen kuin on.

Piinkovaa, pennun turkin pehmeää

Sat, 04 May 2024 13:03:34 GMT

05/04/2024 kirjoittanut Silja Mäki

Piinkovaa, pennun turkin pehmeää

Aija Andersson: Pii. Helsinki: Kulttuurivihkot, 2023.

Aija Anderssonin kolmas kirja Pii on piensäeromaani, runojen myötä etenevä tarina. Teksteissä kuljetaan varhaisten, kenties kivikautisten, ihmisten maailmassa – ja samalla tarkastellaan niitä samoja olemassaolon ja maapallon tulevaisuuden kysymyksiä, joita me tarkastelemme tässä ajassa: naisten ja lasten asemaa yhteisössä sekä ekokatastrofia ja luonnonvarojen kulutusta sen osana.

Anderssonin aiemmat kirjat, runokokoelmat Amputaatio (Kulttuurivihkot 2021) ja Eutanasia (Kulttuurivihkot 2022) ovat minulle kovin tuttuja, runot joiltakin osin kirjallisuusterapeutin vastaanotollani tai sen liepeillä syntyneitä. Pii vie uusiin maisemiin ja syvyyksiin. Teemat ovat osin tuttuja ja kirjoittajalle keskeisiä: luonto, sudet, naisen asema, naiseksi kasvaminen, kuolevaisuuden kohtaaminen. Tässä teoksessa naiseksi kasvamiseen kietoutuvat noidat, noidan roviolla polttaminen.

Teos ilmestyi paperisena postuumina. Sähköisen version syksyllä 2023 vaikeaan sairauteen menehtynyt Andersson ehti nähdä.

Teos nostaa esille monia kysymyksiä, samalla ikiaikaisia ja tätä päivää: Saako tyttö sanoa vastaan, äidilleen ja muille? Mitkä ovat eläinten oikeudet? Milloin lapsuus loppuu? Mutta entä miten pitämyseläin kesytetään?

Meri on sini, liian suuri ollakseen meri.

Havu kulkee maavettä murtoviivaa

astuu aallon pyyhittäväksi jäljet.

Mouru voittaa varoitukset,

äidin

ja aikuisten kiellot.

Kuulematta kahlaa Havu kohti reunaa.

Helmiveneen pinta on karhea.

Havu silittää aarretta sormellaan.

Sisältä simpukka kuin pedon ansa,

sormenjälki

jatulintarha.

Pii yhdistyy siihen vuosituhantiseen jatkumoon, jossa ihmiset ovat yrittäneet tarinoiden ja myyttien avulla ymmärtää maailmaa, sitä, mitä ei loppujen lopuksi voida täysin ymmärtää: syntymistä, sairautta, kärsimystä, kuolemaa. Kuljetaan alkuaikoihin, jättiläisten maailmaan saakka. Suuret ja pienenpienet kohtaavat kuten monissa myyteissä, Kalevalassammekin.

Teoksen loppupuolella kysytään, loppuuko aika. Kuljetaan kohti jotain vääjäämätöntä, kenties yksilön kuolemaa, kenties koko ihmiskunnan tai maailman. Jossain kuitenkin joku vilvoittelee auringon kalvetessa.

Oliko tarkoitus jo alussa tikahtua

ilman syrjäyttäviin kaasuihin,

kulkea matalana, lähellä vaippaa

kuulla hapan kukkien maa?

Kerro minulle totuus.

Anderssonille tyypilliseen tapaan teos on tarkkaan mietitty, jokainen sana ja asettelu paikallaan. Kursiivilla on oma tärkeä roolinsa osassa tekstiä. Sivujen alareunassa kulkee kiinnostava oma tekstiosuutensa, osin me-muotoinen – kenties jonkinlainen tarkkailija.

Anderssonin teosta voi käyttää monissa kirjallisuusterapeuttisissa yhteyksissä. Se sopii muun muassa ympäristöahdistuksen tarkasteluun.

Luen samaan aikaan tiedetoimittaja ja tietokirjailija Karin Bojsin kirjaa Euroopan esiäidit. 43 000 vuotta nykyihmisen historiaa (Minerva 2023), jossa kirjoittaja tarkastelee uusimpaan dna-tutkimukseen nojaten eurooppalaisten esiäitiemme ja -isiemme elämää. Kiinnostava ajatus, että Anderssonin kirjassa Bojsin kuvaamat kauan sitten eläneet ihmiset heräävät eloon: pääsemme kurkistamaan alkukotiin. Omalla tavallaan runoteos ehkä pääsee totuutta lähemmäksi kuin tiede. Siinä ovat mukana tunteet ja kokemukset.

Anderssonin sanoin vielä:

Loppuuko aika?

Mereen hajoava vuori

meistä jokainen

Kalevalan päivänä: Suuren tammen lehvistä toivo

Wed, 28 Feb 2024 13:00:57 GMT

28/02/2024 kirjoittanut Silja Mäki

Kalevalan päivänä: Suuren tammen lehvistä toivo

Ojenteli oksiansa,

levitteli lehviänsä.

Latva näytti taivahalle,

lehvät ilmoille levisi.

---

Kenpä siitä oksan otti,

se otti ikuisen onnen.

Kenpä siitä latvan taittoi,

se taittoi ikuisen taian.

(Kalevalan 2. runo, säe 85 ja 195.)

Kalevalan suuri tammi tarjoaa kirjallisuusterapeuttiseen työskentelyyn hedelmällisen kehikon ja ulottuvuuden, josta löytyy vahvaa symboliikkaa ja vertauskuvia elämänkokemuksille ja pyrkimyksille kohti eheämpää elämää.

Tarinassa maasta kasvaa tammi, niin suuri, että se lopulta peittää auringon paistamasta ja elämä uhkaa maan päällä sammua. Paikalle tulee pieni peukalon pituinen mies. Se kasvaa suureksi ja kaataa tammen.

Kalevalan suuren tammen tarina on osa ympäri maailmaa tavattavaa suureen puun myyttiperhettä, maailmanpuumyyttejä. Monissa kulttuureissa tavataan myyttinen puu, joka sijaitsee maailman keskellä ja sitoo taivaan ja maan yhteen tai kannattele taivasta eräänlaisena maailmanpylväänä. Puu tunnetaan myös elollisen maailman tai koko maailman vertauskuvana.

Joissakin mytologioissa maailman eri tasot sijaitsevat päällekkäin ja suuri puu sitoo ne yhteen. Myyttinen puu antaa kuolemattomuuden. Joissakin mytologioissa, kuten islamilaisilla ja hinduilla, puu ylläpitää veden kiertoa ja kuljettaa vettä yläilmoihin. Raamatussa tavataan hyvän ja pahan tiedon puu. Kabbalassa ja toorassa elämänpuu on keskeistä kuvastoa.

Ihmiset ovat kuin lehtiä elämän puussa, sanotaan. Suku kuvataankin usein puun muotoon, puhutaan sukupuusta. Kirjallisuusterapiassa yhtenä harjoituksena on kirjoittaa sukupuun lehtiä eläviksi, ihmisille tarinat.

Niin yksilöpsykoterapia-asiakkaani kuin Kalevalan kaikuja -kirjallisuusterapiaryhmieni osallistujat ovat vuosien varrella voimaantuneet suuren tammen äärellä. On lähdetty pohtimaan, mikä omassa elämässä on ollut niin suurta, että on peittänyt alleen muut elämän ulottuvuudet, tai mikä on tällä hetkellä sellaista, jonka kasvua olisi paikallaan hillitä. Se voi olla jotakin, joka on alun perin ollut hyvää, mutta saadessaan liian suuret mittasuhteet peittävätkin alleen muut elämän ulottuvuudet – kenellä työ, kenellä parisuhde tai vanhemmuus. Se voi olla myös vaikkapa liiallinen alkoholinkäyttö, ahdistus, yliajattelu tai huolet terveyden menettämisestä. Monelle tammen tarina rinnastuu heidän masennuskokemukseensa. Elämän valo ja värit ovat peittyneet sankkaan oksistoon.

Suuren tammen tarinassa piilee kuitenkin toivo. Se lopussa jokaisella on mahdollisuus taittaa itselleen tammen oksa, josta koituvat toivo ja onni. Näin myös vaikea elämänjakso voi kääntyä hyväksi, opiksi ja ymmärrykseksi, oksa oksalta, lehvä lehvältä. Itsestä löytyy peukalon mittainen mies, pieni toivon kipinä, joka on kasvuprosessin myötä kasvattaa kyvyn kaataa tammen.

Hyvää Kalevalan päivää!

Lähteet

Kalevala ja opas sen lukemiseen (2017). Oppaan ja kaavioiden toimitus Liisa Kaski. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Mäki, Silja (2023). Kalevala kuljettaa kohti kipeitä kokemuksia. Kirjallisuusterapia 2/2023, 19–23.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Maailmanpuu, luettu 28.2.2024

Kuva: Oskari Helve

Kaunis kirja merenkulkijan muistolle

Sun, 07 Jan 2024 12:57:46 GMT

07/01/2024 kirjoittanut Silja Mäki

Kaunis kirja merenkulkijan muistolle

Hannu Niklander: Saaret ja satamat. Karkkila: Robustos, 2023.

Hannu Niklanderin Saaret ja satamat on viehättävä ja viisas kirja, kuten kirjailijan aiemmatkin matkakirjat. Erityisen kirjasta tekee se, että se on omistettu kirjailijan pojan muistolle. Kirjan alkulehdellä lukee: Lauri Niklanderin (1988–2022) kellosepän ja merenkulkijan muistolle.

Niklander käy aiemmista kirjoista tutulla pieteetillä läpi valtavan määrän saaria ja satamia ympäri maailman. Saaret ovat niin tarun kuin todenkin saaria, unohtamatta kulttuuria kansanperinnettä ja myyttejä sekä kirjailijoiden tuotantoa. Vieraillaan niin Lennart Meren tutuksi tekemässä Thulessa Saarenmaalla kuin hautasaarilla, joista yksi on Kalle Päätalon matkassa Iijoen törmässä Iijoen latvaveden saaressa, jonne kirjailijan vauvana kuollut veli on haudattu. Kolutaan Tuhannen ja yhden yön tarinoiden merenkulkija Sindbadin vierailemat saaret Odysseusta ja Kalevalan myyttistä Saarta unohtamatta. Kurkistetaan Defoen Robinson Crusoen autiosaariseikkailuihin ja Stevensonin Aarresaarelle.

Todelliset saaret Pohjoismaista Normandiaan ja Roomaan, Dalmatiaan ja Jugoslaviaan ja Kiinaan s.aakka saavat huomionsa. Omakohtaiseksi kirja muodostuu, kun kirjoittaja esittelee itselleen tärkeät saaret Vihdin Salmijärven saaresta Petäjäveden Koskensaarelle ja Kallevedelle – muistoineen ja elämänkulkuineen.

Aihe mahdollistaa monenlaisten teemojen kohtaamisen: seikkailun ja lähtemisen tarve, koti-ikävä, kotiin paluu, veden ja hukkumisen pelko, idyllit ja unelmat.

Surullisen ja syvällisen kirjasta tekee kirjailijan pojan tarina ja yhtäkkinen elämän päättyminen nuorena perheenisänä sairastumisen ja siitä seuranneiden ikävien sattumien myötä. Oli liikuttavaa lukea tapahtuneesta tuoreesta kirjasta. Ja mikä voisikaan olla isältä kauniimpi muistopuhe ja kunnianosoitus menehtyneelle pojalle kuin kirja, kirja merenkulkijan muistolle.

Isää ja poikaa yhdistää Kotkan Hovinsaari. Siellä isä vietti sukulaisten luona aikaa nuorena ja sinne poika muutti opiskelemaan ja asumaan, työskentelemään Kotkan satamaankin. Siellä hänen tiensä myös päättyi. Koskettava on paitsi suru myös isän pohdinta siitä, miten selvitä omien toiveiden ja lapseen varattujen tulevaisuuden suunnitelmien kariutumisesta. Kuka nyt minun jälkeeni ylettyy vetämään seinäkellon? Kuka varjelee istuttamiani puita ja pensaita? Entä saako lapselle delegoida omia toiveitaan?

Riemastuttavan lukukokemuksen tekee mahdollisuus tunnistaa: Tuon paikan tiedän. Tuosta olen lukenut. Tuolla olen käynytkin.

Kirjan pohjalta on mahdollista rakentaa kirjallisuusterapeuttinen harjoitus. Lainaukset kirjasta toimivat virikkeinä omiin saaritutkielmiin ja muistoihin. Mitkä ovat minulle tärkeät saaret ja mitä ne minulle symboloivat, mitä muistoja kantavat? Mitä saaria lisäisi Niklanderin listaan?

Itselleni tärkeitä saaria ovat Kreeta, jonne olen vienyt kirjoittajaryhmieni jäseniä sukeltamaan antiikin Kreikan myyttien myötä oman elämänsä tärkeisiin hetkiin, samoin Mustasaari Helsingin edustalla, saari, jossa osallistujat ovat tutkineet – kuinkas ollakaan – mielensä saarta sekä sukeltaneet satujen maailmaan. Niitä ovat lapsuuteni Issakan saari hiekkarantoineen Pielisellä Pohjois-Karjalassa sekä setäni kesämökkisaari Saimaalla. Viimeisessä olen pienenä maakrapuna hihkaissut tohkeissani: Näin paljon kylpyvettä! Lisäksi sellaisia ovat nuoruuteni Haapasaari ja sen vieressä oleva kaunis hautausmaasaari Kotkan saaristossa.

Saaret ja satamat kantavat vahvaa symboliikkaa: elämä on lähtemistä ja saapumista, paikkoihin, jotka ovat tai jotka voisivat olla. Kirja avaa mahdollisuuksia myös monenlaisiin kulttuurisiin pohdintoihin.

Kirjallisuusterapia-lehti 2/2023 on ilmestynyt

Tue, 05 Dec 2023 13:56:25 GMT

05/12/2023 kirjoittanut Silja Mäki

Kirjallisuusterapia-lehti 2/2023 on ilmestynyt

Syksyn Kirjallisuusterapia-lehden teemana ovat myytit kirjallisuusterapiassa. Artikkeleissa valotetaan mm. antiikin Kreikan ja Mesopotamian myyttien sekä Kalevalan käyttöä kirjallisuusterapiassa. Lisäksi tutustutaan Helena Karhuun ja Kuoleman kättelemät -näyttelyyn sekä ChatGBT:n terapeuttisiin ulottuvuuksiin ja haasteisiin.

Lehteä voi tilata osoitteesta jasenasiat.kirjallisuusterapia(at)gmail.com

Antoisia lukuhetkiä!

Piikkipöpön pelossa

Tue, 05 Dec 2023 12:55:10 GMT

05/12/2023 kirjoittanut Silja Mäki

Piikkipöpön pelossa

Pirjo Arvola ja Pekka Arvola: Outo pöpö Haukkumaassa. Kuvitus Ilona Partanen. Espoo: Mini Kustannus Oy, 2023.

Etsivä Väiski Mäyris auttaa koiraystäviä, kun outo pöpö uhkaa Haukkumaata. Pirjo ja Pekka Arvolan Mini-kustannuksen lasten kuvakirjasarjan kolmannessa osassa Outo pöpö Haukkumaassa eletään pandemian aikaa.

Kummallisesta pilvestä pölähtäneen pyörteen jälkeen koirien turkit alkavat muuttua piikikkäiksi. Koiriin on tarttunut piikkipöpö, jonka pelätään tarttuvan. Tohtorikoira Hertta Rohtonen apulaisineen jakaa koirille kuonomaskit, joiden käyttö vaatii hieman totuttelua.

Aiemmista kirjoista tutut koko koirakylän vanha Rauhantassu ja viisas tietäjä Pyry-corgi jakavat viisauksiaan ja ohjaavat Väiski Mäyristä ja koirakansaa kohti hankalan tilanteen ratkaisua. Pyryn ohjeiden mukaan aletaan valmistaa piikkitautiin rohtoa. Se auttaa ensin vain kiharapöpöön, mutta koirat eivät lannistu oikeiden ainesten etsimisessä.

Aiempien kirjojen Liikaa herkkuja Haukkumaassa (2020) ja Houkuttaja häiritsee Lammasmaata (2021) tapaan tämäkin kirja ammentaa satujen ja myyttien maailmasta. Apu rohtohaasteeseen ja oikeiden ainesten koktailiin löytyy hunajasta kuin Kalevalan Lemminkäisen tarinassa ikään. Pörinä-Petteri-mehiläisen piikillä se saadaan rokotettua koirakansaan.

Outo pöpö Haukkumaassa on hurmaava sekoitus tuttuja tapahtumia viime vuosilta oivalluksekkaisiin ja lapsia hauskuuttaviin asuihin puettuna sekä sadun ja myyttien aineksia. Vaikeasta ajasta selvitään yhteistyöllä ja lopuksi juhlitaan niin kuin sadun kaavaan kuuluu. Realismia ja sadun ja myytin aineksia yhdistämällä kirjallisuusterapeutti Pirjo Arvola ja teologian maisteri Pekka Arvola ovat luoneet terapeuttisen lasten kuvakirjan, joka mahdollistaa haastavan kokemuksen ja maailman muuttumisen hämmennyksen työstämisen lapselle ymmärrettävällä tavalla. Tarina saattaa helpottaa myös piikkikammoista lasta.

Ilona Partasen kuvitus on tuttua laatutyötä, kauniita värisävyjä ja ilmeikkäitä koiria.

Se harmittaa, että Outo pöpö Haukkumaassa julkaistiin vasta koronapandemian hellitettyä. Kirjalle olisi ollut tarvetta aiemmin, mutta julkaisuprosessit ovat hitaita. Ehkä kirjalle on käyttöä tulevissa pandemioissa – vaikkei sellaisia tietenkään toivoisi tulevan. Harmi on myös, että tämä on yksi Mini Kustannuksen viimeisiä kirjoja kustantamon lopetettua toimintansa.

Naiset toinen toistensa varjoina

Tue, 24 Oct 2023 12:53:02 GMT

24/10/2023 kirjoittanut Silja Mäki

Naiset toinen toistensa varjoin

Anne Tarsalainen: Älä kulje hautani ohi. Joensuu: Kirjokansi, 2023.

Anne Tarsalaisen Älä kulje hautani ohi on hänen kolmas romaaninsa. Aiemmat, Lupaus Jaltalla (2019, Reuna) ja Ettet unohtaisi nimeäsi (2021, Reuna) kertovat puolison tapaamisesta ja perheen vaiheista itäisen naapurin varjossa.

Älä kulje hautani ohi on yritys ymmärtää lapsuudenperheen jäsenten kovia kohtaloita ja lopullisia ratkaisuja historian ja suvun tapahtumien valossa. Romaanin synty juontaa haudoille, kysymykseen, millaisesta elämästä hiljaiset hautakivet vaikenevat. Kirjan osuva nimi liittyy tilanteeseen, jossa kulkija on ollut ohittamassa tärkeän haudan. Äidin ja aiempien sukupolvien äänet kutsuvat äärelleen.

Kuten kirjallisuusterapeuttisesti toimivissa romaaneissa usein, Tarsalaisenkin tekstissä päähenkilöt ja isot historialliset linjat ovat todellisia ja niiden ympärille on rakennettu fiktion kerros. Tarina alkaa 1870-luvun Maaningalta. Nälkävuosien jäljet seuraavat elossa selvinneitä torppareita ja heidän jälkeläisiään. Suvun tarina kulkee eläviin hetkiin fokusoiden ja ajankuvaa taltioiden melko isoin harppauksin vuoden 1918 sodan kautta talvi- ja jatkosodan aikoihin. Nykyaikaa kohden kerronta tiivistyy.

Sotien aikainen Kuopio piirtyy romaanissa aitona. Taakkasiirtymän juuria myöhempien sukupolvien pahoinvoinnille löytyy pommisuojaan osuneen pommin järkyttämästä isoäidistä sodat Lapin sotaa myöten käyneen isoisän ankaraan kasvatustapaan. Jokainen on selvinnyt omalla tavallaan, eikä yhteys jälkipolviin ja heidän tarpeisiinsa ole ollut yksiselitteinen – kuten ei varmaan missään suvussa.

Kirjoittajan äidin, tarinan Maijan, kohtalo nousee keskiöön. Huonokuuloisen naisen, viiden lapsen äidin, levottomuus sekä loputon uusien miesten tarve ja puolison pettäminen ovat tutkailun kohteena. Lopullinen ratkaisu pahoinvointiin on avantoon hukuttautuminen. Itsemurhaan päätyy samassa iässä myös perheen kuopus.

Elämä kuitenkin jatkuu, mikä tulee romaanissa esille kirjailijan muutamista nykyajan kuvauksista ja pohdinnoista sekä oman perheen vilahduksista tarinassa. Anteeksianto on mahdollista, vaikkei kaikkia elämänkohtaloiden syy–seuraussuhteita voikaan täysin ymmärtää. Kirja kutsuu avoimuuteen vaikeissakin asioissa menneiden sukupolvien puhumattomuuden sijaan.

Kuolleet kulkevat kirjassa omilla nimillään. Elävien nimet on muutettu kipeiden asioiden vuoksi. Tarinassa vilahtelee tuttuja nimiä ja kohtaloita Tarsalaisen omakustanteena julkaisemasta novellikokoelmasta Juuret ja siivet (2022).

Romaania elävöittää rikas paikallinen murre. Lukujen otsikoina toimivat vuosiluvut helpottavat mukavasti ajankulun seuraamista. Kirjan kansikuva on oivaltava ja kaunis: naisten ketju, naiset käsi kädessä laskevan tai nousevan purppuraisen auringon hohteessa, toinen toistensa varjoina.

Aija Andersson in memoriam

Fri, 13 Oct 2023 12:50:24 GMT

13/10/2023 kirjoittanut Silja Mäki

Aija Andersson in memoriam

Aija Andersson (os. Typpö) 26.3.1983 – 1.10.2023

Runoilija Aija Andersson toimi ennen vapaaksi kirjailijaksi jäämistään äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajana. Hän sairasti parantumatonta syöpää. Sairauden myötä kirjoittamisesta tuli hänelle voimavara ja perustarve muiden ihmisen perustarpeiden rinnalla.

Andersson julkaisi kaksi runoteosta. Vuonna 2021 ilmestyi hänen sairastumisestaan ja jalkansa amputaatiosta ja siitä seuranneesta vammautumisesta kertova teos Amputaatio. Vuonna 2022 ilmestyi teos Eutanasia, jonka avulla hän valmistautui kuolemaan.

Anderssonilta ilmestyi postuumisti, vain reilun viikon verran hänen kuolemansa jälkeen, piensäeromaani Pii, jonka teemana ovat muun muassa ekokriisi ja tulevaisuuden tuhokuvat sekä yhteiskunnalliset teemat naisten ja lasten asemasta tiedon herruuteen. Keväällä 2024 ilmestyy Anderssonin neljäs teos, runokokoelma Ehjä. Kaikkien teosten kustantaja on Kulttuurivihkot. Andersson julkaisi myös Kulttuurivihkojen verkkolehdessä runoblogia Lasikenkä piparkakkutalossa.

Andersson on toimittanut yhdessä Juha Mikkosen kanssa runokokoelman Rikas runo. Sanoja köyhyydestä (Avain 2009). Kirjoituskilpailun sadosta koottu teos kertoo arjesta, joka voi olla aineellisesta köyhyydestä huolimatta rikasta ja toiveikasta.

Kirjallisuusterapia-lehden lukijoille Aija Andersson on tuttu runoistaan, joita hän on viime vuosina julkaissut lehdessä sekä omalla nimellään että muun muassa nimimerkillä Palokärki. Marraskuussa ilmestyvässä lehdessä julkaistaan kaksi hänen runoaan, joiden julkaisemisesta sovimme muutamaa viikkoa ennen hänen kuolemaansa. Andersson toimi kirjailija, ministeri Claes Anderssonin eduskunta-avustajana ja on kirjoittanut Kirjallisuusterapia-lehteen 2/2019 Claes Anderssonin muistokirjoituksen.

Aija Anderssonin arvokas lahja kirjallisuusterapialle on hänen runojensa lisäksi Kirjallisuusterapia-lehdessä 2/2021 julkaistu artikkeli ”Kirjoittaminen parantaa vakavasti sairaan elämänlaatua”, jossa hän kuvaa, miten kirjoittaminen on auttanut häntä selviytymään vaikeista hetkistä, kuten syöpädiagnoosin saamisesta, valmistautumisesta jalan amputaation sekä hetkestä juuri ennen amputaatiota ja sen jälkeen. Kirjoittaminen toimi tukena myös, kun hän sai tiedon, että syöpä oli levinnyt ja elinaikaa olisi ennusteen mukaan noin vuosi. Kirjoittaminen auttoi tutkimaan maailmankuvaa ja etsimään sairaudelle hänelle itselleen sopivia metaforia paljon käytettyjen, taisteluun liittyvien metaforien tilalle.

Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivänä kuollut Andersson toimi aktiivisesti vammaisten ja etenkin amputoitujen paremman arjen ja apuvälineiden saamisen puolesta. Hän kirjoitti ja antoi haastatteluja, joissa kritisoi muun muassa ableistista valta-asetelmaa, jossa vammainen henkilö nähdään lähtökohtaisesti sopeutujan roolissa ja joutuu byrokratian sekä itsenäisyyttä rajoittavan koneiston ja asenteiden pompoteltavaksi.

Andersson toivoi eutanasiaa ja puhui sen puolesta laajemminkin. Kirjoitin hänen Amputaatio-runoteoksestaan verkkosivujeni blogiin, että kirjailija kirjoitti itselleen eutanasian, koska ei voi saada sellaista.

Jäämme kaipaamaan Aijan rohkeutta antaa kasvonsa tärkeille asioille ja kirjoittamisen hoitavalle voimalle.

Tarinoiden mieli -tapahtuma Suomenlinnassa: Ihminen tienhaarassa

Thu, 31 Aug 2023 13:53:35 GMT

31/08/2023 kirjoittanut Silja Mäki

Tarinoiden mieli -tapahtuma Suomenlinnassa: Ihminen tienhaarassa

Suosittu TARINOIDEN MIELI -tapahtuma tulee taas: la 7.10.2023 Suomenlinnassa.

Teemana Ihminen tienhaarassa.

Ilmoittautuminen käynnissä.

Ohjelma:

9.00 Alkusanat
9.30-10.30 Luento
Tiina ja Venla Pystynen: Kun elämä pakottaa ottamaan uuden suunnan – äidin ja tyttären selviytymisestä perheen isän itsemurhan jälkeen

10.30-12.30
Aamupäivän työpajat:
Työpaja I Runo tienhaarassa
Työpaja II Unet suunnannäyttäjinä
Työpaja III Hengitys, liike ja virtaavat sanat

12.30-14.00 Lounas

14.00-16.00
Iltapäivän työpajat:
Työpaja IV Terapeuttinen lukupiiri
Työpaja V Luontokirjoittaminen
Työpaja VI Muistan – luovan kirjoittamisen työpaja

16.00-17.00 Yhteistä työskentelyä
18-> Illallinen ja yhdessäoloa, Suomenlinnan Panimoravintolassa

Voit osallistua aamupäivällä yhteen työpajaan ja iltapäivällä toiseen. Ilmoittautumisen yhteydessä kerro meille, mihin työpajaan haluat osallistua mieluiten ja osallistutko illalliselle.

Lounas ja illallinen ovat omakustanteisia. Ota mukaan omat kirjoitusvälineet. Hinta: 90 € ( Suomen Kirjallisuusterapiayhdistyksen jäsenet) / 120 € (ei-jäsenet)

Lue lisää Tarinoiden mieli – Ihminen tienhaarassa

Ilmoittaudu tapahtumaan!

https://kirjallisuusterapia.net/2023/08/14/tarinoiden-mieli-ihminen-tienhaarassa-la-7-10-2023-suomenlinnassa/

Kukkien kantama -kirjan esittelytilaisuus

Thu, 31 Aug 2023 13:51:26 GMT

31/08/2023 kirjoittanut Silja Mäki

Kukkien kantama -kirjan esittelytilaisuus

Tervetuloa

Tarja Ruohosen KUKKIEN KANTAMA -kirjan esittelyyn

Helsingin keskuskirjasto Oodiin, Saarikoski-matolle, 3. krs.

to 5.10.2023 klo 17.00

Töölönlahdenkatu 4 , Helsinki 00100

Kirja on toipumiskertomus pienen tytön lapsuuden peloista ja muista traumoista, joita aiheuttivat isän alkoholismi, jatkuva velkakierre, köyhyys ja lukuisat muutot.

Tytön selviytymiskeinoina toimivat mummon kirjeet, papan laaja maailmankuva, opettajat ja luonto. Tärkeä kantovoima tuli kukista ja äidin venymisestä hurjiin suorituksiin suojellessaan lapsia.

Vuonna 2009 aloitettu kirjoitustyö valmistui elämän tuomien yllätystehtävien takia vasta vuonna 2022, jolloin kirkastui anteeksi antamisen merkitys. Kirjoittaja halusi antaa isälle anteeksi, jolloin putosi isävihan lyijysäkki ja loppuivat salailu, teeskentely ja häpeä. Mieli puhdistui ja keveni.

Elämän kivijalka on antaa anteeksi.

Kirjan tilaukset ja yhteydenotot: Tarja Ruohonen thmruohonen@gmail.com

Kirjaa myydään tilaisuudessa hintaan 28 €, mieluusti käteisellä.

Hestian sisäisessä lämmössä. Kreetan kirjoittajamatka 2023

Fri, 30 Jun 2023 12:48:11 GMT

30/06/2023 kirjoittanut Silja Mäki

Hestian sisäisessä lämmössä. Kreetan kirjoittajamatka 2023

Pääsimme kolmen vuoden koronatauon jälkeen taas Kreetan viehättävään Paleohoran kylään kirjoittajamatkalle. Kurssin nimikkojumala oli vaihtunut Hekatesta tunnetumpaan, kauneuden jumalattareen Afroditeen. Ohjaajaparinani oli toimittaja, sosiaalikasvattaja, sanataideohjaaja Anne Tarsalainen ja matkanjärjestäjänä jo kolmelta aiemmalta matkalta tuttu MatkaPaletti.

Tällä matkalla yksikään jumalista tai jumalattarista ei noussut ylitse muiden. Persefonen opastamana tarkasteltiin nuoruuden viattomuutta ja sen menetystä, matkaa aikuisuuteen. Demeter ohjasi tutkimaan äitiyttä sen kaikkine puolineen. Artemis kutsui joukkoa villinä vuorille vaeltamaan, ehkä vähän kapinoimaankin, ja Hekate auttoi viisaudellaan katsomaan menneeseen, nykyiseen ja tulevaan. Heran raivo mahdollisti omaan kiukkuun ja vihaan kurkistamisen, ja hänen puolisonsa ylijumala Zeus piti huolen niin salamoista kuin vieraanvaraisuudestakin.

Matkan nimikkojumalatar Afrodite johdatti osallistujat syntysijoilleen meren vaahtoon ja seksuaalisuuden saloihin, tällä kertaa matkakumppaninaan tunteiden tulkki, merenjumala Poseidon. Innostivatpa Afrodite ja Poseidon osan porukasta nakurannalle kehollisuutta ja kauneutta monin tavoin tutkimaan.

Vaan ehkä sittenkin yksi jumalatar oli ylitse muiden: Hestia, kodin tulen ja ihmisen sisäisen lämmön jumalatar, keskus, fokus, itse – hän, jonka tulisija oli aikanaan kaikkien jumalien temppeleissä. Kodin tuli oli, jo luolamiesten ajoista lähtien, elinehto, niin lämmön kuin ravinnon kypsentämisen kannalta. Oli kunniatehtävä pitää yllä kodin tulta. Se oli samaan aikaa arkinen ja pyhä. Tänä päivänä kaipauksessa mielenrauhaan, sisäiseen rauhaan, kaipaamme Hestiaa.

Kirjoittajaryhmän kanssa hiljennyimme joka aamu Hestian äärelle, pieneen Mindfulness- tai meditaatiohetkeen. Noissa hetkissä oli yhtä aikaa mahdollisuus olla keskittyneenä itsensä kanssa ja sisarellisessa piirissä toisten kanssa, aamupäivän auringon noustessa ikiaikaisten vuorten ylle, meren kimmeltäessä hiekkarannan tuntumassa. Hestia taisi olla koko matkalla kaiken aikaa läsnä, hiljaisella, kaiken lempeästi lävistävällä tavallaan, isosiskona, joka oli valmis luovuttamaan paikkansa Olympoksen ylimpien joukossa nuoremmalleen, viininjumala Dionysokselle.

Osallistujien joukossa oli tällä kertaa mukana rohkea mies, mikä sai meidät ohjaajat ottamaan jumalhahmojen palettiin myös miehisiä hahmoja. Paikkansa saivat Zeuksen ja Poseidonin lisäksi Haades, Ares, Apollon ja Dionysos.

Matkan aikana kirjoitettiin paljon, toinen ryhmä tavoitteellisemmin omaelämäkerrallista tekstiä, toinen kirjallisuusterapeuttisen idean mukaisesti, omaa elämää ja tunteita tutkien, vaikeitakin kokemuksia kohdaten ja voimaa elämän haasteisiin hakien. Ryhmä imi kiinnostuneena mytologioita ja tietoa jumalhahmoista sekä hyödynsi osuvasti niiden antia inspiraationa oman elämänsä tarkasteluun.

Kiitollisena suljen mieleni sopukoihin muistot tästä matkasta, kaipauksen Libyanmeren turkoosinväriseen hohteeseen, hiekkaan, joka on keskipäivällä niin kuumaa, että polttaa jalkapohjia, ja iltaisin kauniiksi värjäytyviin vuoriin. Kiitos Hestialle, joka tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden olla kotona itsessään, oli sitten missä päin maailmaa tahansa!

Pirkko Mäkinen in memoriam

Wed, 26 Apr 2023 12:46:02 GMT

26/04/2023 kirjoittanut Silja Mäki

Pirkko Mäkinen in memoriam

Ehkä tarinoista eläminen on ihmisen tapa (Se mitä sanot, s. 278).

Pirkko Elisabeth Mäkinen, ent. Holopainen, os. Mäkinen (26.6.1044–22.2.2023) oli sairaanhoitaja, sosiaalipsykologi ja filosofian lisensiaatti, joka teki pitkän uran opetushallituksessa. Hän kirjoitti ja toimitti paljon opetusalan ammattikirjallisuutta.

Minulle Pirkko oli kirjallisuusterapeuttisten kasvuryhmieni ja elämäkerrallisen kirjottamisen ryhmieni jäsen, jonka ajatuksia ja ääneen lukemia tekstejä muut ryhmien jäsenet kuuntelivat suurella kiinnostuksella ja arvostuksella.

Pirkko Mäkiseltä ilmestyi vuonna 2016 omakustanteena romaani Se mitä sanot. Se on taidokas ja moniulotteinen sukukronikka, jonka luurankona on Mäkisen suvun tarina ja lihoina kirjoittajan tutkimusmatkat ajankuvaan 1800–1900-luvun Helsingissä sekä ehtymätön mielikuvitus, ihmistuntemus ja huumori. Lisäksi Pirkko oli taitava lapsikuvaaja, lapsen nahkoihin, ihmettelyyn ja repliikkeihin sukeltaja.

Sain kunnian toimia kirjakätilönä, auttaa romaanin synnyssä. Muistoihin jäävät niin ne kirjoittavissa ryhmissä yhdessä koetut hetket, joissa Pirkko työsti kirjoitusharjoituksessa tiettyä tarinan kohtaa tai henkilön olemusta, kuin myös antoisat kahdenkeskiset pohdintatuokiot konkreettisen tekstin sekä sen haasteiden ja mahdollisuuksien äärellä.

Pirkko eli tarinoista. Hän jos kuka ymmärsi sen, että ihminen on eheä vasta, kun tuntee oman tarinansa. Niin hän lähti rohkeasti matkalle tutkimaan isoisänsä Nikolai Kiseleffin tarinaa ja taustaa sekä niitä lähemmäs tulevia suvun kiemuroita, jotka saivat osin mielikuvituksen avulla hahmonsa romaaniin. Mukana kulki kysymys, voivatko esi-isät vaikuttaa omaan elämään, vaikka ei olisi koskaan heitä nähnyt, sekä kysymys sukuyhteydestä konsuli, sokeritehtailija Feodor Kiseleffiin.

Seuraavassa muutamia poimintoja kirjasta, sellaisia, jotka sain lukea Pirkon muistotilaisuudessa Temppeliaukion kirkon seurakuntasalissa keväisen lämpimänä päivänä 20.4.2023.

”Sukukronikka kertoo sanojen voimasta ja siitä, etteivät elämä ja tarinat kovinkaan poikkea toisistaan.” (takakansi)

Tarinan Helmi pohtii miestään Nikolaita tämän kuoltua vuonna 1918 Suomenlinnan vankileirillä:

”Nikolai oli todella tarina, ei siitä muuta ollut jäljellä. Hän ei voinut enää koskea miestä, mutta tarinaan hän saattoi tarttua. Hän pitäisi sen elävänä ja voisi jopa jatkaa sitä. Eikä sen tarvinnut noudattaa totuutta. Kuka siitä voisi määrätä? Mikä elämässä nyt totta oli? Tarina lohdutti häntä.” (s. 88)

Seuraava katkelma kuvaa sitä, miten tarkkaan Pirkko oli tutkinut Helsingin historiaa ja paikkoja:

”Kulkiessaan sillan yli Birgitta kuvitteli usein aikaa, kun Hakaniemen tori oli vielä veden alla ja Siltasaari yksi kolmesta maanpalasesta. Vanhoissa kuvissa oli puusilta, joka oli rakennettu jo satoja vuosia sitten. Pariin kertaan se oli palanutkin. Nykyisen ylimenoväylän kivireunoilla näki sisällissodan aikaiset ampumisjäljet. Koko silta oli kuin kertomus. Oli hyvä, että se oli siinä.” (s. 157)

Pieni Birgitta-tyttö pohtii romaanissa kuolemaa:

”Asiat olivat liian vaikeita. Pelotti, kun tajusi, että kaikkien ihmisten elämä loppuu. Yhtäkkiä tuli mieleen, että hän haluaisi sellaisen satumetsän, johon kuolleet voisivat muuttaa. Siitä voisi tehdä sellaisen kuin itse halusi.” (s. 132)

Toivon, että Pirkko saa levätä tuolla satumetsässä, juuri sellaisessa kuin hän itse haluaa.

Lämmin kiitos Pirkon RiittaAino-siskolle kutsusta siunaus- ja muistotilaisuuteen! On lämmittävää saada yhteys vielä näinkin ja että ihmiset eivät vain katoa. Saattamisella on merkityksensä. Kannan suvun tarinaa ja muistoa Pirkosta yhtenä aarteistani.

Silja Mäki

kirjallisuusterapeutti, kirjoittajaryhmien ohjaaja

Kukkien kantama -kirjan julkistamistilaisuus

Fri, 31 Mar 2023 13:49:30 GMT

31/03/2023 kirjoittanut Silja Mäki

Kukkien kantama -kirjan julkistamistilaisuus

Tervetuloa

Tarja Ruohosen KUKKIEN KANTAMA -kirjan julkistamistilaisuuteen

Kanneltaloon Kannelmäen kirjastoon to 27.4.2023 klo 18.30

Klaneettitie 5, Helsinki

P-juna tulee kirjaston viereen, samoin bussi 40, joka lähtee Elielin aukiolta.

Kirja on toipumiskertomus pienen tytön lapsuuden peloista ja muista traumoista, joita aiheuttivat isän alkoholismi, jatkuva velkakierre, köyhyys ja lukuisat muutot. Tytön selviytymiskeinoina toimivat mummon kirjeet, papan laaja maailmankuva sekä luonto. Tärkein kantovoima tuli kukista ja äidin venymisestä hurjiin suorituksiin suojellessaan lapsia.

Elämän kivijalka on antaa anteeksi.

Kirjan tilaukset ja yhteydenotot: Tarja Ruohonen thmruohonen@gmail.com

Kirjaa myydään tilaisuudessa hintaan 28 €, mieluusti käteisellä.

Elämän rasteilla eksytään ja löydetään. Vantaan näyttämöllä tragikomediaa parhaimmillaan

Tue, 14 Mar 2023 12:43:38 GMT

14/03/2023 kirjoittanut Silja Mäki

Elämän rasteilla eksytään ja löydetään. Vantaan näyttämöllä tragikomediaa parhaimmillaan

Reko Lundánin näytelmä Aina joku eksyy koskettaa ja naurattaa, on tragikomediaa parhaimmillaan. Hanna menettää äitinsä lapsena, menee nuorena naimisiin ja alkoholisoituu vähitellen. Lapset Aki ja Liisa koettavat selviytyä kumpikin omalla tavallaan. Aki pyrkii antamaan omille lapsilleen kaiken mahdollisen hyvän ja ehkä samalla korjaavan kokemuksen itselleen ja etäännyttää äidin kauas. Liisa on jäänyt lopulta huolehtimaan äidistään, yritykset parisuhteisiin eivät ole kantaneet. Näytelmän nykyajassa Hanna on saanut aivoinfarktin ja sen seurauksena aivovamman. Aikuiset lapset yrittävät löytää keinonsa suhtautua tilanteeseen.

Aika joku eksyy on ollut yksi lempinäytelmiäni tehtyään suuren vaikutuksen kantaesityksenä Lundánin ohjauksessa KOM-teatterissa vuonna 1998. Erityisesti Saara Pakkasvirta aivovaurion saaneena iäkkäänä Hannana sairaalasänkyineen ja ärhäköine kielineen ja ärräpäineen on jäänyt mieleen. Sittemmin sain mahdollisuuden äidinkielenopettajaopintojeni harjoittelujaksolla tehdä lukiolaisten kanssa näytelmästä katkelmia. Lukiolaispoika otti vastaan rohkean tehtävän näytellä aivovaurion saanutta mummoa, Hannaa. Nuorten kanssa käytiin läpi suuria tunteita.

Näillä eväillä lähdin maaliskuun alun lauantaina kiinnostuneena ja suurin odotuksin katsomaan Vantaan näyttämön ensi-iltaa Jokiniemen viehättävään Navethaliaan, entiseen tutkimusnavettaan.

Simo Lappalaisen ohjaus ei juuri kalpene kantaesitykselle. Ihailin erityisesti tässäkin toteutuksessa ratkaisua, jossa sairaalassa vuoroin pyörätuolissa istuva ja vuoroin edes taas riekkuva, enemmän ja vähemmän muistinsa menettänyt Hanna seuraa elämänsä tapahtumia tunteiden vallassa, varhaisista tapahtumista jokaisen yksityiskohdan tarkkaan muistaen. Tähän esitykseen luotu ratkaisu, jossa tietyt kohtaukset ja hahmot esitetään läpinäkyvän verhon takaa, tuo kiinnostavalla tavalla etäisyyttä, konkretisoi yhteyden pidon vaikeutta tai katkeamista, on sitten kysymyksessä sukkakudin kädessään kuollut äiti tai seuraavan sukupolven äiti, jonka alkoholismi vähitellen etäännyttää lapsistaan.

Anne-Mari Godlewski nuorena Hannana onnistuu roolissaan, joka kulkee viattomasta pikkutytöstä mustaa silmää lapsiltaan aurinkolasien alle piilottavaksi alkoholistiksi. Katariina Saarelan näyttelemä vanhempi Hanna on yhtä aikaa koskettava, hellyttävä ja raivostuttava rääväsuu, joka ei halua muistaa ja myöntää tragediaansa ja lastensa hylkäämistä – ja kuitenkin lopulta myöntää juoneensa viinaa.

Ripa Jyrki Lepomäen esittämänä kehittyy näytelmässä eniten, naisten naurattajaraikulipojasta vastuulliseksi isäksi, jonka hoiviin lapset siirtyvät, kun heidän äitinsä ei avioeron jälkeen pysty huolehtimaan heistä. Lepomäen näyttelijäntaidot pääsevät roolissa oikeuksiinsa. Terhi Kaunismäki tekee Akin roolin uskottavasti ja vivahteikkaasti. Anniina Kontinen Liisana on yhtä aikaa herkkä ja vahva.

Näytelmä kulkee 1950-luvulta 1990-luvulle ja kuvaa aikaansa tunnistettavasti. Perheen ongelmat ovat kuitenkin ajattomia ja ihmisten tunteet kaipuusta katkeruuteen ikiaikaisia. Näin näytelmä antaa mahdollisuuden samastumiseen ja kosketetuksi tulemiseen. Huumori ja nopeatempoiset juonenkäänteet tuovat esitykseen ilmavuutta, puhdistavat elämän katkeransuloista kalkkia.

Näytelmän nimi viittaa perheen harrastamaan suunnistukseen, jossa aina joku saattaa eksyä rasteille pyrkiessään. Niin elämän rasteillakin eksytään, kuka viinaan, kuka toisten auttamiseen niin että oma elämä jää elämättä, mutta Aki ja Liisa löytävät lopuksi siemenen yhteyden rakentamiseen, ehkä katkeruudesta irti päästämiseen. Ylisukupolviset taakat saattavat saada kevennystä ja menneiden sukupolvien ihmisten kokemukset ja ratkaisut ymmärrystä.

Mikael Rekolan ottamassa kuvassa Anne-Mari Godlewski nuorena Hannana ja Jyrki Lepomäki Ripana.

Pihapiirin luovutetut alueet

Fri, 24 Feb 2023 12:40:16 GMT

24/02/2023 kirjoittanut Silja Mäki

Pihapiirin luovutetut alueet

Hannu Niklander: Luovutetut alueet. Karkkila: Robustos, 2022.

Luovutetut alueet eivät ole rajan takana, ne ovat omassa pihapiirissä, kotipellot ja toinen asuinrakennus. Niiden mentyä ei ole enää edellytyksiä asua tilalla vaan on lähdettävä työn perässä kaupunkiin, kerrostalokaksioon. Pelkkä päärakennus ei elätä. Hannu Niklander koskettelee omasta suvustaan kertovan elämäkerrallisen trilogiansa Loivaa alamäkeä kolmannessa osassa Luovutetut alueet aihetta, josta ei ole juuri kirjoitettu.

Trilogian päähenkilö Weijo Niklander on varttunut nuoruusvuosien (Nuoriherra, 2019) ja varhaisemman aikuisuuden (Tyhjää toimittamassa, 2020) jälkeen tasaiseksi aikuiseksi ja asettunut Maija-Liisansa kanssa Järvelän tilalle Mäntsälään. Riidat isän kanssa on sovittu ja pettymys siitä, ettei hänestä tullut Vihtiin Salmen kartanoon isäntää, on selätetty. Aiemmin erikoisuutta tavoitellut nimiasu Weio kirjoitetaan nyt perinteiseen tapaan Weijo. Eletään sotien jälkeistä jälleenrakennuksen aikaa.

Karjalaisille evakoille etsitään asuinpaikkoja ympäri maata. Kukin tilallinen joutuu luovuttamaan osuutensa. Niin Järveläänkin muuttaa perhe tilan toiseen asuinrakennukseen, Alitupaan, kunnes saavat rakennettua oman talonsa. Vielä leijuu kaiken yllä uhka, että tulisi toinenkin evakkoperhe. Vaan mitä jäisi enää Järvelästä jäljelle, amputoidusta tilasta? Lisäksi päärakennuksen vinttikamarissa asuu jo ihmisiä, Mäntsälän alkuperäistä väkeä. Maanlunastuslautakunta muuttuu perheen suussa maananastuslautakunnaksi.

Lukijana tuntuu käsittämättömältä ja epäreilulta, että yksi tila joutuisi kärsimään luovutuksista noin ankarasti. Kirjan lopussa selviääkin tähän syy. Weijon elämänteemana näyttäytyy toistuva maahan kiintyminen ja siitä luopuminen.

Karjalan evakot on kuvattu tässä kirjassa aika ikävinä, ahneina ja jopa ilkeinä. Symbolina tälle toimii ihmisten tekojen ja sanomisten vahvistajana heidän mukanaan tuomansa äkäinen kollikissa, joka körmyyttää isäntäperheen aran narttukissan mennen tullen.

Weijo ottaa tilanteen niin raskaasti, että tarttuu taas pulloon. Hoidon ja Helsingissä asunnottomien yömajassa yöpymisten jälkeen päästään kuitenkin taas elämässä eteenpäin. Ihmisellä on kyky selviytyä vastoinkäymisistä.

Romaani on Niklanderin aiemmista teoksista tutunoloista kerrontaa, isoja linjoja ja viipyileviä tarkkoja yksityiskohtia, rakkautta paikkoihin, nostalgiaa. Nyt kirja on aiempiin nähden puolta ohuempi. Pärjätään vähemmillä yksityiskohdilla. Kielellinen nokkeluus ja huumorin pilkahdukset keventävät tarinaa.

Kuten trilogian aiemmissakin osissa, kansikuvana on kirjailijan isoäidin Emmy Niklanderin maalaama taulu, tällä kertaa ”Näkymä Ohkolan Järvikulmalta”, ovesta näkyvä järvimaisema.

Luovutetut alueet sopii hyvin kirjallisuusterapeuttiseksi aineistoksi elämäkerralliseen työskentelyyn ja ryhmiin, etenkin sellaisille, jotka ovat kokeneet jotain samankaltaista, kenties vaiettua. Se voi avata näkökulmia ja ymmärrystä niin evakkotaustaisille kuin niille, joiden sukulaiset ovat luovuttaneet maitaan.

Elämän kivijalka on pystyä antamaan anteeksi

Tue, 10 Jan 2023 12:36:42 GMT

10/01/2023 kirjoittanut Silja Mäki

Elämän kivijalka on pystyä antamaan anteeksi

Tarja Ruohonen: Kukkien kantama. Helsinki: BoD, Books on Demand.

Kukkien kantama on koskettava kuvaus pienestä tytöstä isän alkoholismin varjossa. Paitsi alituinen pelko isän juoppohulluuskohtauksista ja niihin liittyvästä väkivallasta niin äitiä, pikkuveljiä, itseä kuin kotieläimiä kohtaan myös köyhyys ja lukuisat muutot eri puolille Suomea isän räyhäämisen ja velkojen vuoksi värittivät elämää.

Resuinen tyttö joutuu myös ikätovereittensa kiusaamaksi ja hyljeksimäksi, eikä ystävyyssuhteita pääse jatkuvan muuttamisen takia syntymään ennen murrosikää. Loputon työmäärä äidin apuna uuvuttaa, eikä koulutyölle tahdo löytyä aikaa eikä voimavaroja. Lapsi joutuu aivan liian aikaisin äitinsä taakkojen kuulijaksi.

Kantavina voimina toimivat äidin loputon rakkaus ja uurastus sekä isovanhempien tuki ja heidän jakamansa antroposofinen elämänkatsomus, jonka avulla vaikeillekin kokemuksille saattoi yrittää löytää merkitystä. Toisaalta mukana kulkee kysymys, miksi äiti kestää kaiken eikä lähde lapsineen pois alkoholistimiehen luota.

Merkityksellisinä kannattelijoina kulkevat myös luonto ja etenkin kukat. Monina vaikeina hetkinä pieni tyttö puristaa kädessään luonnonkukista kokoamaansa kukkakimppua. Kannustajina ja enkeleinä matkalla liihottavat myös hyvät naapurit ja opettajat.

Voi vain kuvitella, miten omat vaikeat kokemukset ovat auttaneet kirjoittajaa hoitopedagogin ja erityisopettajan työssään ymmärtämään lasten tarpeita ja selkeiden, pysyvien puitteiden ja toimintatapojen merkitystä.

Vasta koetun kirjoittaminen tarinan muotoon mahdollisti Ruohoselle lopullisen anteeksiannon ja irti päästämisen. 13 vuotta sitten kirjoitustyötä aloittaessaan hän ajatteli, että hänen on pakko antaa isälle anteeksi, mutta tuo pakko ei vielä kantanut. Teksti virui vuosia tietokoneen uumenissa. Kirjoittamisen sitten viimein edetessä syntyivät kuin itsekseen aito anteeksianto ja huojennus. Hän-muoto mahdollisti myös tarpeellisen etäännyttämisen.

Kukkien kantama ei kuitenkaan ole vain synkkä selviytymistarina, vaan sitä siivittävät kaunis ja kekseliäs kieli, omintakeiset sanamuodot sekä hersyvä huumori ja tragikomiikka. Kirja tallentaa hienolla tavalla 1950- ja 60-lukujen ajankuvaa sekä murretta.

Kirja on rakennettu taidokkaasti merellisen myrskyn vaiheiden mukaan. Päälukujen nimien mukaan yltyvät ja lopulta hiipuvat isän alkoholismin vaikutukset, tilipaloineen ja vankiloineen: ”Merenkäynti alkaa” ja ”Myrskyt yltyvät”, ”Meri raivoaa”, ”Ristiaallokossa” ja ”Meri tyyntyy”. Lopuksi ”Meri on sees”, hengähdetään ”Rauhaisalla rannalla” ja kuulostellaan koetun ”Jälkimaininkeja”.

Rankkaa tarinaa raikastuttavat Ruohosen värivalokuvat niin merellisen myrskyn vaiheista kuin luonnon sykähdyttävistä yksityiskohdista ja kukkien voimasta. Kannen maalaus sinivuokkokedosta on sitä ydintä, joka on kannatellut kirjoittajaa.

Olen kiitollinen, että olen saanut toimia tämän tarinan loppuun kirjoittamisen kannustajana ja kirjakätilönä sekä todistamassa kirjoittamisen ihmeellistä voimaa. Muistan lämmöllä retkiämme Ruohosen lapsuuden rakkaisiin Vihdin maisemiin ja ensimmäiseen kouluun. Paljon oli maisemissa muuttunut mutta paljon oli myös ennallaan, tunnistettavaa – elämä kerrokset, menneisyys ja nykyisyys yhtä aikaa läsnä.

Tarja Ruohosen toive on, että kirja löytää sellaiset lukijat, joille se voi antaa samastumisen mahdollisuuksia ja toivoa siihen, että vaikeista ajoista ja kokemuksista voi selvitä ja että anteeksianto on mahdollinen. Kukkien kantama toimii hyvin kirjallisuusterapeuttisena materiaalina, joko kokonaan luettuna tai tarkoituksiinsa valittuina katkelmina.

Tämän päivän itkuvirsiperinnettä

Wed, 21 Dec 2022 12:34:22 GMT

21/12/2022 kirjoittanut Silja Mäki

Tämän päivän itkuvirsiperinnettä

Marraskuisena perjantaina piipahdin Helsingin keskustassa Diana-puiston kupeeseen valokuvagalleria Hippolyteen, jonka tiloissa ennen oli elokuvateatteri Diana. Kuvataiteilija Johanna Ketolan näyttelyssä For G, As Ground – A Spring vanhan elokuvateatterin saliin avautui kiinnostava maailma. Installaatio koostui kahdesta teoksesta – The Ground ja A Spring, joille oli rakennettu yhteinen äänimaailma.

Videolla vaaleansinisiin vaatteisiin pukeutuneiden naisoletettujen intensiivinen katse ja läsnäolo vangitsivat. Heidän tarkoin artikuloidut englanninkieliset lauseensa puhuttelivat ja vaativat pysähtymään. Pitkä runo kulki ruudulla tilan etualalla, englanninkielisenä niin ikään. Kuulokkeista oli mahdollista kuulla runo suomennettuna, taiteilijan omalla selkeän lempeällä äänellä luettuna.

The Ground -teos pohjautuu Ketolan henkilökohtaiseen kokemukseen, läheisen ihmisen vakavaan onnettomuuteen joutumiseen ja ennen kaikkea siitä toipumiseen. Se on tutkielma siitä, mitä tapahtuu, kun normaalit toiminnot eivät ole enää itsestään selvyyksiä, ei edes nieleminen ja raajojen liikuttelu. Keskiöön nousee kielen hajoaminen, semiotiikka – se, kun sanoja ei löydy kuvaamaan kokemuksia ja tarpeita tai kun sanat ovat irrationaalisia, hipovat hulluuden rajoja.

Toinen olennainen ulottuvuus teoksessa on kehollisuus, jossa maapallon keho ja ihmiskeho ikään kuin sulautuvat yhteen ajantajun muuttuessa. Runossa kehollisia ovat paitsi ihmiskehot myös kaikki muut kappaleet. Se on tutkielma materiaalisesta yhteydestä eri kappaleiden välillä ja toisaalta ihmisten kehojen ja kaikkien kappaleiden, niin elollisten kuin elottomien, kunnioittamisesta muuttuvissa tilanteissa.

Paimion parantolamiljöössä kuvattu video peilaa myös Ketolan ja onnettomuuteen joutuneen läheisen kokemusta hoitolaitoksissa vietetystä ajasta, jossa tavanomainen elämä etääntyy.

Kiinnostava ulottuvuus teoksissa on yhteys itkuvirsiperinteeseen, joka on innoittanut taiteilijaa tapana käsitellä huolta. Videolla naiset tai naisoletetut ikään kuin itkevät läpi huolen ja vaivan, ymmärtämisen vaikeuden ja hoivan antamisen tarpeen. Heidän intensiivinen läsnäolonsa ja katseensa sekä tarkoin artikuloidut sanansa tuntuvat antavan toivoa mahdottomasta selviämisestä ja kantavan vaikea yli. On ilahduttavaa huomata, miten ikivanha itkuvirsiperinne voi saada nykyajassa ja -taiteessa uusia ulottuvuuksia ja tapoja ilmentyä.

Teosten nimet The Ground ja A Spring näyttäytyvät minulle tärkeinä. Vaikeassakin tilanteessa jossain on pohja, maa, joka kantaa. Jossain kohtaa tulee myös pohjakosketus vaikeille kokemuksille, ja sen kohtaamisen jälkeen voi kääntyä kohti kevättä. Ajatukseni kulkevat väkisinkin antiikin Kreikan jumalatar Demeteriin, joka lupaa, että pimeän ajan jälkeen tulee taas kevät, maa viheriöi ja vilja kasvaa. Samaa toivoa antavat videon esiintyjät. Paimion arvokas parantolamiljöö vie ajatukset myös antiikkiin, temppeleihin, joista haettiin turvaa ja ymmärrystä elämän haasteisiin.

Vanhan elokuvateatterin porttikongi ja sisäpiha toivat muistoja nuoruudesta. Raitiovaunupysäkillä katselin puiston Diana-patsasta ja mietin antiikin Kreikan Artemista tarkan tähtäämisen taitoineen. Tämä näyttely osui maaliinsa, puhutteli. Mietin sitä, miten elämä voi muuttua hetkessä, keho ja kieli hajota, ja miten hoivalla ja uurastuksella asiat voidaan korjata, pala palalta kursia kokoon tai uuteen uskoon, kunhan vaan toivo säilyy.

KUVATEKSTI: Johanna Ketola / A Spring, 2022, stillkuva videoteoksesta

Hoitava lukeminen

Mon, 28 Nov 2022 13:46:43 GMT

28/11/2022 kirjoittanut Silja Mäki

Hoitava lukeminen

Lämpimästi tervetuloa juhlistamaan Hoitavan lukemisen kirjaamme (Vastapaino
2022) keskiviikkona 30.11. klo 17.30–19 Rosebudin kirjakauppaan Helsingissä
(Kaisaniemenkatu 5)!

Kirjan toimittajien alkutervehdyksen jälkeen ohjelmassa on Johanna Materon
juontama lukemisen hoitavuutta käsittelevä paneelikeskustelu. Keskusteluun
osallistuu kirjan kirjoittajia: Minna Huotilainen, Johanna Kaakinen, Hanna Meretoja,
Eevastiina Kinnunen, Jaana Huldén ja Päivi Kosonen.

Afroditen kynän kärjellä. Kirjoittajamatka Kreetalle

Wed, 23 Nov 2022 13:43:23 GMT

23/11/2022 kirjoittanut Silja Mäki

Afroditen kynän kärjellä. Kirjoittajamatka Kreetalle

Omaelämäkerrallinen kirjoittajakurssi Kreetan Paleohorassa 5.-12.6.2023

Nauti Kreetan lämmöstä, tyhjennä reppusi taakkoja ja löydä jotain uutta itsestäsi!

Tunnistatko itsessäsi Afroditen aistillisuutta ja Heran uskollisuutta? Mitä ominaisuuksia haluat kehittää itsessäsi? Haluatko ottaa Hekaten oppaaksesi elämäsi tienristeyksessä?

Kurssilla tutkitaan omaa elämää muun muassa antiikin Kreikan myyttien valossa. Upeat maisemat, kreetalainen kulttuuri sekä tuoksu-, maku- ja tuntoaistimukset tarjoavat elämyksiä ja siivittävät kirjoittamista. Hotelli sijaitsee pienessä viehättävässä kylässä Kreetan etelärannikolla, aivan meren rannalla.

Luovaa kirjoittamista ja kirjallisuusterapiaa yhdistävällä kurssilla on mahdollista valita lähestymistavaksi joko tavoitteellisempi luova kirjoittaminen tai itseä hoitava puoli. Osallistujat voivat käsitellä kirjoittamisen ja ryhmässä jakamisen keinoin myös oman elämänsä kipeitä kohtia sekä löytää keinoja ja voimavaroja eteenpäin pääsemiseksi. Erityisiä kirjoittamisen taitoja ei tarvita eikä myyttejä tarvitse tuntea ennakolta. Mukaan ovat tervetulleita myös jo enemmän kirjoittaneet.

Ohjaajina toimivat psykoterapeutti, kirjallisuusterapeutti Silja Mäki ja toimittaja, sosiaalikasvattaja, sanataideohjaaja Anne Tarsalainen.

Majoitus ja kurssipaikka: hotelli Villa Candia, www.villamarise.com

www.matkapaletti.fi/kirjoittajamatka

Suo hengittää hiljaa

2351070 (Silja Mäki) — Thu, 27 Oct 2022 12:32:01 GMT

27/10/2022 kirjoittanut Silja Mäki

Suo hengittää hiljaa

Miina Kantti: Maa alla, yllä taivas. Helsinki: Basam Books, 2022.

Valkoiset tupasvillat hehkuvat suolla auringonlaskussa. Kauempana taivaanrannassa sumun sinervä sekoittuu auringon haipuviin säteisiin. Jo herkän kaunis kansi kutsuu lukemaan esikoiskirjailija Miina Kantin tuoretta teosta Maa alla, taivas yllä. Teos on kertomus, romaani, ja samalla tietopaketti soista ja ilmastonmuutoksesta. Se on mitä ajankohtaisin, kun luonnon ennallistamista pohditaan EU-komission ja hallitusten tasolla.

Nuori nainen, Halla, perii isoisältään kainuulaisia peltoja, jotka on aikanaan raivattu suohon. Aluksi oli suo ja kuokka, niin kuin suomalaisen agraarikulttuurin juurista kerrotaan. Isien ja entisten sukupolvien työtä, pellon raivausta soiden ojituksineen ja siitä syntynyttä maalaismaisemaa voi arvostaa, ihailla ja rakastaa, niin kuin Halla tekee, mutta tietomme ilmastonmuutoksesta ja sen syntyyn vaikuttavista tekijöistä tekevät tilanteesta ristiriitaisen, aina ahdistavuuteen saakka.

Suomen soista puolet on muokattu pois luonnontilastaan, kertoo kirja. Ojitetut suot päästävät hiilidioksidia toisin kuin luonnontilaiset suot, jotka sitovat sitä kymmenkertaisesti mihinkään muuhun ekosysteemiin verrattuna. Suot ovat luonnontilassaan sampo, ihmisen toimien jälkeen lähellä katastrofia.

Päähenkilön nimi on kulminaatiopiste: halla on pellolle ja viljalle pahin uhka. Onko Halla uhka isoisänsä perinnölle vai luonnon monimuotoisuudelle? Kannattaako hänen jatkaa viljelyä, ennallistaa suo vai kenties jotain muuta?

Takakannen mukaan kirja on kertomus maahengestä, suomalaisuudesta, ilmastonmuutoksesta ja hiukan myös rakkaudesta. Tosiaan siinä on kahden ihmisen välisen rakkaustarinan poikanen. Näen sen kuitenkin paljon suurempana rakkaustarinana, rakkaustarinana luontoon, haluun säilyttää se.

Suomalaisuuden kaari kuvautuu päähenkilön pohdinnoissa paitsi suurena kaarena 1500-luvun asutuksista, 1600-luvun nälkävuosien kautta viime sotien haasteisiin, myös yksittäisen perheen jäsenten kohtaloina muuttuvassa maailmassa juppikulttuurin ja ,1990-luvun alun laman kourissa. Kenen toivotaan jatkavan isien työtä ja kuka sen haluaa tehdä? Koulutuksen hankkiminen, sukupuoliroolit ja ylpeys vetävät kukin suuntiinsa. Isien kuiskeessa on vaikea tehdä omia päätöksiä.

Teoksessa on paljon tietoa ilmastonmuutoksesta ja etenkin soista, mutta tietokirjasta se ei mene, koska lähteitä ei lainkaan ole – eikä sen tietokirja ole tarkoitus ollakaan. Kenties tällainen tapa tuoda tietoa esille on paikallaan yhtenä kanavana. Kun tunteet ja monella lukijalla jonkinlainen, ellei suora omakohtaisuus ovat mukana, ajatusten herättäminen on tehokasta. Pienenä puutteena voi mainita sen, että teokseen on jäänyt hieman toistoa.

Kirjailijanimi Miina Kantti yhdistyy väistämättä Minna Canthiin, mikä lienee tarkoitus – yhteys rohkeaan naisääneen ja kenties Itä-Suomeen. Kantti on vapaa toimittaja ja seitsemän lapsen äiti.

Kantin teos toimii kirjallisuusterapeuttisessa mielessä ympäristö- ja ilmastoahdistuksen työstämisessä taustakirjallisuutena tai yhdessä ryhmän tai psykoterapiassa asiakkaan kanssa luettavana materiaalina. Tiiviinä, 127-sivuisena, ja selkeälukuisena se on helppo ottaa haltuun. Teos sopii myös virikkeeksi elämäkerralliseen kirjoittamiseen tai terapeuttisessa mielessä oman suvun vaiheiden tarkasteluun.

Tarinaa tahdittavat Kalevasta oivasti valitut poiminnot. Maan yhteydestä, Äiti Maasta, irtautumisen symbolina toimii omakotitaloasujien ilmassa roikkuva kukka-amppeli, joka heitetään syksyllä pois. Maa alla, taivas yllä antaa kuitenkin toivoa.

Biblioterapi - Kirjallisuusterapian ruotsinkielinen erikoisnumero

Mon, 10 Oct 2022 13:39:19 GMT

10/10/2022 kirjoittanut Silja Mäki

Biblioterapi - Kirjallisuusterapian ruotsinkielinen erikoisnumero

BIBLIOTERAPI (1/2022) on Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry:n Kirjallisuusterapia-lehden ruotsinkielinen erikoisnumero, joka juhlistaa lehden 30-vuotisjuhlavuotta. Lehden päätoimittajina toimivat Pia Bergström Ruotsista ja Päivi Kosonen Suomesta. Lehteen on kirjoittanut suomalaisia ja ruotsalaisia kirjallisuusterapian toimijoita. Tavoitteena on vahvistaa pohjoismaista yhteistyötä.

Lehdessä on julkaistu artikkelini "Gemensamma tankars betydelse. Biblioterapeutiska metoder, från sagoterapi till kroppsterapier".

Lehteä jaetaan ilmaiseksi Issuu-alustalla, jonne pääsee Suomen Kirjallisuusterapiayhdistyksen verkkosivuilla www.kirjallisuusterapia.net olevasta osoitteesta. Lisäksi lehdestä on otettu 350 kappaleen painos, jota jaetaan Ruotsissa ja Suomessa. Lehti on rahoitettu pohjoismaisilla apurahoilla.

Antoisia lukuhetkiä!

Kaikki piti aloittaa A:sta

Fri, 23 Sep 2022 12:17:48 GMT

23/09/2022 kirjoittanut Silja Mäki

Kaikki piti aloittaa A:sta

Tytti Issakainen, Kaisa Häkkinen & Maisa Tonteri: A sanoi Agricola. Kuvitus Pekka Rahkonen. Helsinki: Lasten Keskus.

Mitkä ikäns kirjoitetaan,

niistä rauha ja toivo otetaan.

Katso, lue, etsi ja tutki,

ei sen vuoksi silmäs puhkee.

Näin kirjoittaa Mikael Agricola Rukouskirjansa esipuherunossa. Näin myös alkaa Tytti Issakaisen, Kaisa Häkkisen ja Maisa Tonterin lasten kuvakirja A sanoi Agricola. Kirja on rakennettu taidokkaasti niin, että näkökulma on Agricolan kuusivuotiaan pojan Kristianin, jolle isä kertoo omaa tarinaansa, matkaa suomen kirjakielen kehittäjäksi. Tarina alkaa salaperäisesti siitä, että isä lupaa kertoa pojalle, miten ihmiset voivat sytyttää valkeuden toisilleen. Valkeus on tietysti lukutaito, jonka avulla avautuu pääsy tietoon ja tie kohti tasa-arvoa erilaisista syntyperistä oleville.

Tarina vie lukijan isä-Agricolan lapsuuteen, Pernajan maalaismaisemiin. Pappi huomaa pojan oppimisen innon ja kannustaa perhettä lähettämään hänet opintielle. Niinpä tie vie Viipuriin kouluun, sen ajan kansainväliseen kaupunkiin. Mikaelille avautuu aikansa uusi mullistava asia, Lutherin oppi, että jokaisella pojalla ja tyttärellä on oikeus puhua Jumalalle omalla äidinkielellään ja jokainen saa lukea Pyhää kirjaa ja muita kirjoituksia omalla äidinkielellään.

Tarina kulkee niin, että Mikael matkustaa itse Lutherin oppiin Saksan Wittenbergiin ja Raamattua suomen kielelle kääntämään. Mullistava on ajatus, että anteeksiantoa ei voi ostaa rahalla vaan se tulee armosta. Ja tiesitkö, että Enkeli taivaan -virsi on Lutherin kynästä?

Raamatun suomentaminen ei ole helppoa vaan vaatii Agricolalta paljon sinnikkyyttä ja kekseliäisyyttä. Kenen murretta tuleekaan käyttää, hämäläisten vaiko karjalaisten? Mikä on oikeaa kieltä? Kirjakielen pohjaksi, äidiksi, tulee Turun seudun puhetapa, mutta Agricola yhdistelee siihen ilmaisuja muilta alueilta, jotta kaikki voisivat kieltä ymmärtää.

Kirja tarjoaa aikuislukijalle monia muitakin kiinnostavia tiedonjyväsiä, kuten kameli -sanan etymologian hepreasta kreikan kautta latinaan ja sieltä ruotsin kautta suomen kieleen. Sanan yksisarvinenkin on Agricola keksinyt. Kielitieteilijä Kaisa Häkkinen on tarjonnut asiantuntemuksensa suomen kielen kehityksen kuvaamiseen.

Kirjasta valottuu kaunis yhteys isän ja pojan välillä, hellyys, jolla isä kertoo tarinaa pojalleen, hänen ymmärrykselleen sopivalla tavalla tärkeitä yksityiskohtia ja vaikeitakaan asioita karttamatta. Ajatus, että ABC-kiria on kirjoitettu alun perin Kristianille, on kaunis.

Pekka Rahkosen kuvitus kunnioittaa arvokasta aihettaan maanläheisillä ja tummilla sävyillään ja samalla tarjoaa lapsilukijalle hitusen sarjakuvamaisuutta hahmojen habituksissa sekä runsaasti kiinnostavia yksityiskohtia.

Agricolan keksimät suomen kielen sanat on sijoiteltu hauskasti kuviin. Voin kuvitella lukutaidottomankin lapsilukijan etsivän niitä kiinnostuksella kultakin aukeamalta. Pyykkinarulla leyhyävältä lakanalta voi lukea sanat poika, koto = koti, paikka, talo, hevonen ja lehmä . Pyöreässä kivessä seisovat pyhäpäivä, pappi, messu, koulu ja kartano kuin myös ikävä ja kevät . Koivunrungon raidoissa piileksivät tehtävä, tiet o ja vuosi sekä maamme nimi Suomi . Valtava määrä jokapäiväisistä sanoistamme on lähtöisin Agricolan kynästä.

Agricolan Rukouskirjan esipuherunossa huomioni kiinnittyy sanoihin ”ei sen vuoksi silmäs puhkee”. Koomiselta kuulostava ilmaus ei ole niin kaukainen kuin nykypäivän valossa voisi ajatella. Muistan isoäitini, köyhistä oloista kotoisin olevan torpan tyttären, vielä varoitelleen lukemisen vaaroista, jos nyt ei ihan silmien puhkeamisesta niin ainakin siitä, että pää voi mennä sekaisin.

Kirjan lopussa on aikuislukijalle faktaa Agicolan elämästä, työteon tavoista, Viipurin sen ajan oloista, Wittenbergin ajoista ja suomen kirjakielen synnystä. Kertoopa kirja myös, että Kristian-poika kulki menestykkäästi isänsä jalanjälkiä: hän toimi Turun koulumestarina ja Tallinnan piispana.

Kirja päättyy hauskaan keskusteluun, jossa on versio 1500-luvun koululaisten ja nykynuorten puheesta: Gabriel: Kuule, nouse ylös. Kalle: Hei jäbä, herää.

Kirjallisuusterapeuttisesti ajatellen A sanoi Agricola tarjoaa samastumiskohtia sinnikkyyteen uuden asian opettelussa ja oman tiensä löytämiseen sekä kannustusta vaikeuksien voittamiseen. Kirja innostaa lapsia lukemaan oppimiseen ja tiedon hakemiseen sekä kyselemällä ja uteliaisuuden avulla oppimiseen ja siten maailman haltuun ottamiseen. Sanat lukea ja kirjoittaa ovat niin ikään Agricolalta, kuinkas muuten. Kirja saattaa kannustaa lapsia myös uusien sanojen keksimiseen – joskin toki lapset tekevät sitä ihan luonnostaankin.

Ja voi, kun tämä kirja olisi ollut olemassa silloin, kun opetin pienten oppilaiden monimuotoluokkaa! Ja olisinpa itsekin tästä aikanaan innostunut omissa suomen kielen opinnoissani kirjallista tehtävää Agricolasta tehdessäni.

Kauhistuksen kallioilta Virkistyksen vesireiteille. Kirjallisuusterapeuttinen ryhmä Mustasaaressa

Tue, 23 Aug 2022 12:15:21 GMT

23/08/2022 kirjoittanut Silja Mäki

Kauhistuksen kallioilta Virkistyksen vesireiteille. Kirjallisuusterapeuttinen ryhmä Mustasaaress

Mustasaari antoi tämän kesän elokuulla parastaan, kesän lämpöä, kauneutta, vihreyttä ja meren virkistäviä laineita. Lempeät lammasmammat tarjoutuivat loputtomasti rapsuteltaviksi ja kukko kiekui elämänsä voimaa.

Ohjasin koronatauon jälkeen taas kirjallisuusterapeuttisen kasvuryhmän Kirjoitan itselleni saaren Mustasaaressa Helsingin seurakuntayhtymän toimintakeskuksessa Helsingin edustalla. Jo moneen kertaan toteuttamani ryhmämalli antaa aina jotain uutta ja raikasta, ovathan mukana aina uudet ihmiset kokemuksineen, iloinen ja haasteineen ja saaren säätilat joka kerta omanlaisensa. Viidentoista minuutin lauttamatka tarjoaa mahdollisuuden arjesta irti päästämiseen ja omaan sallivaan ja tutkivaa mielentilaan asettumiseen.

Tämän kesäistä ryhmää kiehtoivat erityisesti mielikuvakarttojen symboliset paikannimet, joita joku sanoi voivansa rönsyttää loputtomiin. Osallistujat seikkailivat mielensä saaressa Suudelmien suistomaalla, Luovuuden niemimaalla ja Kadonneen identiteetin metsästysmailla. Rauhaa ja pysähtymistä haettiin Levon kääntöpiiriltä ja Hengähdyksen hetteeltä. Tärkeiksi muodostui Kiitollisuuden keidas, ja Mielikuvituksen kellarissa elpyi kadoksissa ollut luovuus.

Soudettiin Hassuttelun sivujokea, pyörähdettiin Pystyvyyden pyörteissä ja kiivettiin Voimavuorelle. Jokunen taivalsi Mutkien muurin kautta Vapauden viidakkoon. Kohdatuiksi tulivat suvun vaikeat asiat ja menetykset, haudatut toiveet ja arjen haasteet.

Joille kuille oli tärkeää kohdata Pelkojen painanne, kiivetä Kauhistuksen kalliot ja samota Menetysten metsät. Narsismin rannikosta ja Menneisyyden mokista saattoi päästää irti. Vauhtia haettiin Leuanvedon kylästä ja Ensiapupisteestä. Ehkä piti hetki rämpiä Ikävien selitysten rämeellä. Kun Kuutamokuilun edestä raivasi metsää, oli mahdollista nähdä laajemmalle.

Ryhmää kiehtoi yhden jäsenen kuvaama häpeän takki, jonka sai riisua pois, jättää naulakkoon. Lisätehtäväksi muodostuikin miettiä, millainen on sinun häpeän takkisi – karheaa sarkaa vai tuulta läpäisemätön toppatakki, kenties jo ilmava kevättakki – ja oletko valmis ainakin aika ajoin laittamaan sen naulakkoon roikkumaan, katsomaan sitä vähän etäämmältä tai kenties unohtamaan sen aurinkoon kauhtumaan.

Neljän illan mittainen ryhmä muodostui osallistujille Kyllä kehtaan -keitaaksi ja mahdollisuudeksi kulkea Kypsymisen keskitietä Virkistyksen vesireiteille.

Merja kirjoitti kartastaan näin:

Selkärankasuora on saaren keskiosassa oleva, luonnon ihmisen rangan muotoiseksi muovaama vuorijonomuodostelma. Se koostuu nimenä mukaisesti saarta ryhdistävistä ja toimintoja ylläpitävistä osasista. Niihin kuuluvat Virkistysvesistö monimuotoisine reitteineen sekä Verisuonireitistön retkeilyalue.

Vesi elementtinä kiehtoo ja voimauttaa monimuotoisuudellaan. Se hoitaa kaikkia aisteja ja toimii eri olomuodoissaan. Nautinnoista mutkattomin on heittäytyä kesälämpimään veteen ja olla. Kukaan ei kysele perään, painottomuus vapauttaa. Vesi huuhtoo keveyden kehoon ja mieleen. Vuoristopuro sammuttaa fyysisen perustarpeen ja tuo samalla tervehdyksen elämän alusta: mineraalien uumenista, alkulähteen tienoilta. Puron viesti sijoittaa minut osaksi jotakin suurempaa – ääniin joita en pysty tulkitsemaan ja sokkeloihin joista en saa selvää. En ymmärrä ikiaikaista sanomaa, ja juuri siksi se herättää kunnioitusta.

Että ehtisi ulos kohtalostaan - kirjallisuusterapiaa Taiteiden yössä

Mon, 22 Aug 2022 12:12:05 GMT

22/08/2022 kirjoittanut Silja Mäki

Että ehtisi ulos kohtalostaan - kirjallisuusterapiaa Taiteiden yössä

”…että ehtisi ulos kohtalostaan.” Vai onko tärkeämpi sittenkin opiskella Unohduksen yliopistossa?

Kallion kirjaston kaunis kupolisali holvikaarineen muodosti turvallisen pesän, jossa saattoi keskittyä kuuntelemaan niin asiantuntijoita kuin omaa itseäänkin samalla, kun avoimet ovet toivat näkymän alas Porthaninkadulle sekä raikkaan tuulahduksen lähes trooppisen lämpimässä illassa.

Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry esittäytyi perinteiseen tapaansa Helsingin Taiteiden yössä 18.8.2022 Kallion kirjastossa, ties kuinka monennen kerran. Noita kertoja yritimme Juhani Ihanuksen kanssa ohjelman jälkeen laskea, mutta emme muistaneet, minne asti ne yltävät.

Illan teemana oli Tomas Tranströmer, runoilija, jonka runot kantavat kauas. Jaana Huldén ja Heli Hulmi esittivät taas kerran vaikuttavan Huldén & Hulmi goes Tranströmer -esityksen, tällä kertaa otsikolla Eläville ja kuolleille. Se sai pohtimaan, miten jokainen putoaakaan omaa reikäänsä, löytää oman polkunsa, kuin Liisa ihmemaassa. Jotain pitää kenties unohtaakin – ja saakin armeliaisuudessaan unohtaa.

Ilta jatkui Hulmin haastattelulla hänen uuden kirjansa Pimeän kynnyksen yli - keskusteluja Tomas Tranströmerin kanssa merkeissä, haastattelijana kirjallisuusterapiaohjaaja Kirsi Virkkunen. Hulmi on kulkenut vuosien matkan Tranströmerin runot mukanaan ja kirjoittanut tästä esseeromaanin, jossa tunnetun Nobel-runoilijan ja vankilapsykologin runot nivoutuvat kiinnostavalla tavalla hänen omaan elämäänsä ja pohdintoihinsa. Kirja näyttäytyi matkana sisään päin, lukijan johdatuksena omiin sisäisiin matkoihinsa. Näinhän kirjallisuusterapeuttisesti antoisa kirja parhaimmillaan toimii. Hulmi kertoi Tranströmerin runojen kannatelleen häntä vaikeissa elämänvaiheissa. Ne voivat toimia lohtuna monelle näinä epävarmoina aikoina, joita elämme.

Haastattelusta jatkettiin luontevasti kirjoitusharjoitukseen. Kirjallisuusterapiaohjaaja Kirsi Marttinen aktivoi meidät kaikki nostamaan kassista katkelmia Tranströmerin runoista ja kokoamaan niistä uusiorunoja. Tämä todisti sen, miten vanha tuttu harjoitus muotoutuu yhä uudelleen uusiin tilanteisiin. Oli erityisen suuri ilo havaita, miten nuoret aikuiset innostuivat harjoituksesta, työstivät aiheita keskittyneesti kupolisalin ikkunalaudoilla istuen ja lukivat niitä rohkeasti ääneen.

Lopuksi esiteltiin kahta uutta kirjallisuusterapiakirjaa, jotka ovat keväällä ilmestyneet Basam Booksin kustantamina. Minä esittelin yhdessä Terhikki Linnainmaan kanssa toimittamaani kirjaa Omia sanoja etsimässä. Johdatus vuorovaikutteiseen kirjallisuusterapiaan, joka on nimensä mukaisesti peruspaketti aiheesta, harjoituksia ja kirjavinkkejä unohtamatta. Juhani Ihanus esitteli kirjaansa Terapeuttinen kirjoittaminen, joka tuo aiheisiin syvyyttä. Molemmat kirjat ovat Duodecimin vanhojen kirjojen uudistettuja laitoksia. Ihanuksen kirjassa on myös täysin uusia artikkeleita, mm. luontokirjoittamisesta ja meditatiivisesta kirjoittamisesta.

Runoilla ravittuna ja kiitollisena kohtaamisesta tuttujen ja tuntemattomien kanssa oli hyvä jatkaa matkaa lämpimään iltaan.

KUVASSA: Kirsi Virkkunen haastattelee Heli Hulmia. Kuva: Silja Mäki

Helsingin Taiteiden yö ja kirjallisuusterapia

Mon, 08 Aug 2022 13:37:11 GMT

08/08/2022 kirjoittanut Silja Mäki

Helsingin Taiteiden yö ja kirjallisuusterapia

Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry

Kallion kirjastossa Taiteiden yönä 18.8.2022 klo 18-20

HULDÉN & HULMI GOES TRANSTRÖMER

* Eläville ja kuolleille - runoesitys

* Kirjailijahaastattelussa Heli Hulmi:

"Pimeän kynnyksen yli - keskusteluja Tomas Tranströmerin kanssa"

* Kirjallisuusterapiaharjoitus

* Juhani Ihanus ja Silja Mäki esittelevät uutuusteoksia
kirjallisuusterapiasta: ”Omia sanoja etsimässä” ja ”Terapeuttinen
kirjoittaminen”

Kipujen kimara

Fri, 01 Jul 2022 13:33:51 GMT

01/07/2022 kirjoittanut Silja Mäki

Kipujen kimara

KIPUJEN KIMARA

Kirjallisuusterapiaryhmä kivuista kärsiville

Kymmenen kertaa torstaisin klo 14–16 Zoom-etäyhteydellä

22.9., 29.9., 6.10., 13.10., 27.10., 3.11., 10.11., 17.11., 24.11. ja 1.12.2022

Ohjaajana psykoterapeutti, kirjallisuusterapeutti Silja Mäki, Psykoterapiapalvelu Silja Mäki.

Kokemusasiantuntijana Kirsi-Marie Koskinen.

Voisiko kipua käsitellä kirjoittaen?

Haluatko kokeilla uutta tapaa tarkastella elämääsi?

Kaipaatko hengähdystaukoa kivulta tai mahdollisuutta jakaa sen herättämiä tuntoja?

Entäpä millainen satuhahmo kipusi olisi?

Haastattelut (Zoomilla 20 min) ryhmästä kiinnostuneille ovat to 8.9. ja 15.9.2022 klo 14–16.

Haastatteluajan voit varata soittamalla puh. (09) 1351 268.

Ryhmämaksu on 60 euroa.

Ryhmän järjestää Suomen Valkonauhaliitto yhteistyössä STEP-opintokeskuksen kanssa.

Tuonne ma kipuja kiistän,

tuonne tuskia manoan, kivisihin kellareihin, rautaisihin raunioihin, kiviä kivistämähän, paasia pakottamahan.

Ei kivi kipuja itke,

paasi vaivoja valita…

Kalevala. Viidesviidettäruno, säe 260

Tarinoiden mieli Suomenlinnassa

Fri, 01 Jul 2022 13:24:40 GMT

01/07/2022 kirjoittanut Silja Mäki

Tarinoiden mieli Suomenlinnassa

HANKALAT TUNTEET JA PIRULLISET ONGELMAT

Suomen Kirjallisuusterapiayhdistyksen Tarinoiden mieli -tapahtuma la 10.9.2022 Suomenlinnassa

Ohjelmassa luento ja monenlaisia työpajoja kirjallisuusterapian parissa

Varaa paikkasi ajoissa mieleisiisi työpajoihin.

Lämpimästi tervetuloa!

Lisätietoja

https://kirjallisuusterapia.net/2022/05/29/tarinoiden-mieli-hankalat-tunteet-ja-pirulliset-ongelmat-10-9-2022/

Terapeuttinen kirjoittaminen -kirja on ilmestynyt

Fri, 20 May 2022 13:22:35 GMT

20/05/2022

Terapeuttinen kirjoittaminen -kirja on ilmestynyt

Juhani Ihanus (toim.) (2022). Terapeuttinen kirjoittaminen. Helsinki: Basam Books. 419 s.

Teos on Kustannus Oy Duodecimin Sanat että hoitaisimme -kirjan kokonaan uudistettu laitos, jossa osa aiemmista artikkeleista on jätetty pois ja osa muokattu uudelleen. Teoksessa on myös seitsemän aiemmin julkaisematonta artikkelia muun muassa luontokirjoittamisesta, verkkokirjoittamisesta, meditatiivisesta kirjoittamisesta, traumakirjoittamisesta sekä sairausnarratiiveista.

Kirjoittamalla voidaan luodata kieltä ja mieltä, jakaa kokemuksia ja merkityksiä ja nauttia eri näkökulmien kirjosta. Tunteiden, ajatusten, muistojen ja kuvitelmien kirjaaminen voi avata jumittuneita tilanteita ja virittää voimavaroja luoviin dialogeihin ja muutoksiin.

Kirjoittamisen hoitavat, kuntouttavat sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävät vaikutukset ovat keskeisiä kirjallisuusterapiassa, jonka taustoja, menetelmiä ja sovelluksia tässä kirjassa esitellään ja arvioidaan. Artikkeleissa alan asiantuntijat selvittävät kirjoittamisen monia terapeuttisia ulottuvuuksia – stressistä, traumoista ja menetyksistä mutta myös unista, unelmista ja toiveista kirjoittaminen, päiväkirja-, elämänkaari- ja luontokirjoittaminen sekä meditatiivinen kirjoittaminen otetaan teoksessa erityistarkasteluun.

Teos sopii terapeuttisen kirjoittamisen käytön perustaksi terveys-, sosiaali-, opetus-, kasvatus- ja kulttuurialoilla ja laajemmin itsen kehittämisen tueksi.

https://basambooks.fi/tuote/juhani_ihanus/terapeuttinen_kirjoittaminen/9789523793279

Kevään Kirjallisuusterapia-lehti on ilmestynyt

Tue, 26 Apr 2022 13:52:19 GMT

26/04/2022

Kevään Kirjallisuusterapia-lehti on ilmestynyt

Kevään 2022 Kirjallisuusterapia-lehti on ilmestynyt. Sen aiheena ovat lapset ja nuoret ja kirjallisuusterapian mahdollisuudet.

Ote lehden pääkirjoituksestani:

Kirjallisuusterapia-lehti täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Sen kunniaksi Annamari Typpö on lehteillyt läpi kaikki vuosikerrat ja poiminut meille maistiaisia vuosien varrelta. On kunnia saada luotsata tätä lehteä, jota olen leikillisesti kutsunut yhdeksi lapsistani. Typpö tarjoaa katsauksessaan hedelmällisiä suuntaviivoja tuleville lehdille ja muistuttelee kirjallisuusterapian kentällä aiemmin toteutetuista luovista tavoista tuoda alaamme tunnetuksi. Jospa uudet kirjallisuusterapiaohjaajasukupolvet innostuisivat virittelemään niitä uudelleen ja kehittelemään ideoita viedä sanomaamme eteenpäin.

Tämän juhlalehden teemana ovat lapset. Halusimme toimituksessa nostaa esille lapset, koska heissä on tulevaisuus ja koska kenties he ovat kärsineet pandemiasta kaikkein eniten, ehkä tavoilla, jotka näemme vasta ajan myötä. Haluamme muistuttaa kirjallisuusterapian mahdollisuuksista lasten kanssa vaikeitakin asioita työstettäessä ja keinoista kohdata hämmennyksen ja pelon tunteita sekä löytää toivoa tulevaisuuteen. Lehden artikkeleissa ei juurikaan viitata koronaan, mutta olkoon lukijoilla tausta-ajatuksena, että monet menetelmät ja tarinat voivat toimia myös korona-ajan nostattamien tuntojen tulkkeina ja eteenpäin katsomisen apuvälineinä.

Lehteä voi tilata osoitteesta jasenasiat.kirjallisuusterapia@gmail.com

Suomen Kirjallisuusterapiayhdistyksen jäsenenä saat lehden jäsenlehtenä.

Antoisia lukuhetkiä!

Runoilija ei voi saada eutanasiaa, joten hän kirjoitti itselleen sellaisen

Fri, 22 Apr 2022 12:08:06 GMT

22/04/2022

Runoilija ei voi saada eutanasiaa, joten hän kirjoitti itselleen sellaise

Esittelyssä tuore runokirja

Aija Anderssonin toinen runokokoelma Eutanasia (Kulttuurivihkot, 2022) on sisarteos viime vuonna ilmestyneelle Amputaatiolle.

Runokokoelmien nimet yksinkertaisessa ankaruudessaan ja paljaudessaan vavahduttavat. Samalla ne kertovat Anderssonin rohkeudesta mennä asioiden äärelle ja katsoa niitä silmästä silmään. Tosiasioiden ja tunteiden kohtaaminen mahdollistaa myös ilon ja kiitollisuuden siitä, mitä on ja mitä on ollut, mitä elämä on tuonut – luovuutta, rakkautta, elämän ja maailmankaikkeuden ihmettelyä.

Eutanasia on kuvaus parantumatonta syöpää sairastavan viimeisestä vuodesta. Se on yhtä aikaa rohkea ja synkkä, kolkutellaanhan siinä kuoleman portteja. Olennaisempi on kuitenkin pohdinta siitä, että olemme hiiltä universumin mykässä tuulessa, osa kokonaisuutta. Sairaalamerkinnöistä ja syövän luonteen kuvailusta siirrytään evoluutioon ja alkuainetaulukoihin. Andersson tarkastelee, mitä on aika: ikuisuus vai silmänräpäys vai molemmat yhtä aikaa? Hän tuulettaa kuoleman kulttuuria tavalla, jota ei ole ennen tehty. Muovirannoilla kulkeva lukija joutuu kohtaamaan myös ilmastonmuutoksen. Lopuksi on saaton aika.

Andersson toivoo saattohoidon sijaan eutanasiaa, mutta sitä Suomen laki ei hänelle salli. Runokokoelma on hänelle symbolisesti sellainen.

Teoksen kansikuva on erityisen puhutteleva: kuun heijastuksessa puun oksalta roikkuu tyhjä keinu. Surullisuudestaan huolimatta kuvassa on tyyni rauha, kuin keinuja olisi saanut lähteä omalla tavallaan, valitsemanaan ajankohtana, tyylikkäästi ja ihmisarvoisesti. Tämän saman voi lukea kokoelman runoista.

Joidenkin Eutanasian runojen aihiot ovat syntyneet ohjaamani kirjallisuusterapiaprosessin aikana, jatkona Amputaatio-kokoelmalle, jonka yhteys kirjallisuusterapiaan oli vahvempi. Tämä kokoelma kulkee jo omia polkujaan. Kirjoittaja on viimeistään tässä löytänyt sanat sille, kuka hän on ja miten hän maailmaan asettuu.

Lokakuun myrskyissä kuulen
Suomenlahden, Litorinameren
ne ovat sama meri ja minä
osa ekosysteemiä

linnut lentävät hengityksessämme
eivät lopeta lentämistä
jos niiltä kysytään

emme ole maasta, eliöt merestä
olemme avaruudesta
jostakin missä nyt saattaa olla
syvä kuilu tai sivukirjasto

Kunpa kaikilla lähitulevaisuudessa kuolemaa kohti kulkevilla olisi kirjoittamisen lahja ja mahdollisuus.

Omia sanoja etsimässä

Thu, 14 Apr 2022 13:50:06 GMT

14/04/2022

Omia sanoja etsimässä

Basam Booksilta on ilmestynyt kirjallisuusterapiakirja.

Mäki, Silja & Linnainmaa, Terhikki (toim.) (2022) Omia sanoja etsimässä. Johdatus vuorovaikutteiseen kirjallisuusterapiaan. Helsinki: Basam Books.

Kirja on uudistettu laitos Kustannus Oy Duodecimin nimellä Hoitavat sanat. Opas kirjallisuusterapiaan (pokkariversiona Hoivasanat) -kirjasta. Osassa artikkeleita on nyt mukana toinen kirjoittaja. Viimeisenä on kirjallisuusterapeuttisen aineiston valintaan keskittyvä luku, joka on aiemmin julkaistu Juhani Ihanuksen toimittamassa kirjassa Koskettavat tarinat (BTJ Kirjastopalvelu). Kaikkia lukuja on hieman uudistettu ja niihin on lisätty tuoreita viitteitä sekä kirjoja kirjallisuuslistoihin.

Kirjallisuusterapiassa lukeminen ja kirjoittaminen toimivat terapeuttisina ja kasvua edistävinä välineinä sekä luovuuden lähteinä. Niiden avulla on mahdollista löytää voimavaroja arkeen ja keinoja ihmisten välisen vuorovaikutuksen ja vaikeidenkin elämänkokemusten tarkasteluun.

Kirja esittelee kirjallisuusterapiaa yleisesti ja menetelmän käyttömahdollisuuksia eri-ikäisten kanssa mm. traumatyöskentelyssä. Mukana ovat myös unimaailman mahdollisuudet ja päiväkirjatyöskentely sekä kirjallisuusterapeuttisen aineiston valinnan kysymykset. Kirja on suunnattu sekä kaikille kirjallisuusterapiasta kiinnostuneille että kirjallisuusterapiaryhmien ohjaajille, kirjallisuusterapeuteille ja terveys-, opetus-, sosiaali- ja kirjastoalojen ammattilaisille.

https://basambooks.fi/tuote/silja_maki/omia_sanoja_etsimassa_johdatus_vuorovaikutteiseen_kirjallisuusterapiaan/9789523793224

Kirjoitan itselleni saaren

Fri, 25 Mar 2022 13:46:39 GMT

25/03/2022

Kirjoitan itselleni saaren

Mustasaaressa Helsingin edustalla tutkitaan taas elokuussa mielen saarta

3.8., 4.8., 10.8. ja 11.8.2022 klo 16.30-19.30

Tule nauttimaan Mustasaaren luonnonkauniista merellisestä ilmapiiristä ja tutkimaan itseäsi ja elämääsi lukemisen ja kirjoittamisen sekä niistä viriävien keskustelujen innoittamana.

Lue lisää esitteestä .

Vaellus halki poltetun mielen

Fri, 25 Mar 2022 12:04:03 GMT

25/03/2022

Vaellus halki poltetun mielen

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa. Vaellusromaani. Helsinki: WSOY, 2020.

Kirja on kunnianosoitus naisille ja palalle naisten vaiettua historiaa. Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa kertoo paitsi vaelluksesta poikki poltetun Lapin myös halki poltetun mielen ja moninaisen tunteiden kirjon.

Kuten aiemmissakin romaaneissaan Neljäntienristeys, Lopotti ja Pintti Kinnunen osoittaa olevansa ihmismielen hienovireisten vivahteiden taitava kuvaaja. Tässäkin romaanissa pieni ihminen saa vahvan äänen.

Autolastillinen naisia pääsee Lapin sodan jälkimainingeissa myötämielisen autonkuljettajan ansiosta Pohjois-Norjasta Suomen käsivarren puolelle. He ovat lähteneet saksalaisten mukaan kuka mistäkin syystä, kuka työn, kuka rakkauden tai seikkailun perään. Kirja alkaa naisten kokemuksista norjalaisten sotavankeina sen jälkeen, kun saksalaiset ovat jättäneet heidät oman onnensa nojaan.

Autolla käsivarteen kuskatuista naisista viisi päättää lähteä kävelemään kotia kohti sen sijaan, että jäisi odottamaan, mikä on sodassa saksalaisten puolella työskennelleiden halveksittujen naisten, tyskertøser, kohtalo.

Viisi naista vaeltaa päät paljaiksi kerittyinä ja kengät riekaleina, tutustuu toisiinsa, uskoutuu ja alkaa luottaa kanssasisariinsa, kukin omaan tahtiinsa. Irene, Aili, Katri, Veera ja Siiri. Yksi on sairaanhoitaja, toinen pienen kylän paikallinen kylähuora, kolmas äidin paikan perheessä ottanut nuori nainen. Päähenkilön roolin saa Irene, urkurin rouva, vaikkakin näkökulma vaihtuu välillä myös muiden naisten tunnelmiin.

Aiemmin miesten määrittelemät naiset ovat vaeltaessaan oman elämänsä subjekteja, päättäjiä ja tasa-arvoisia. Äärimmäisen ankarissa oloissa, ojanpenkoilla ja räjähdysalttiissa bunkkereissa nukkuessaankin heillä on vapaus.

Kinnusen kerronta on taitavaa ja niukkuudessaan vaikuttavaa. Yksi pieni lause saattaa avata laajat näkymät niin historiallisiin tapahtumiin kuin ihmisen mieleen. Ulkoisten tapahtumien kerronta leikkautuu luontevasti muistoihin lemmenhetkistä ja silvotuista saksalaisnuorukaisista kuin myös ajasta ennen saksalaisten mukaan lähtemistä – Irenen kohdalla väljähtäneeseen parisuhteeseen ja välit arvoituksellisesta syystä katkaisseeseen poikaan.

Naisten mielessä väikkyy myös tulevaisuus. Irene pohtii, miten voi palata miehensä luo ja haluaako ylipäänsä palata suhteeseen, josta puuttuu kohtaaminen. Entä mitä tapahtuu, kun yhden kulkijan jalat eivät enää kanna ja muiden täytyy jatkaa matkaa?

Naisten matkalla kohtaamat tilanteet ja heidän näkemänsä poltetut talot, pystyssä törröttävät uuninmuurit ja jalkojen alla räjähtävien miinojen pelko paitsi valottavat sodan julmuutta ja sattumanvaraisuutta myös antavat symboleja tunteille. Kohtaamisista koskettavimpia on hetki vanhan naisen kanssa. Vanhus paistaa kulkijoille leipää uunissa, joka on ainoana jäljellä hävitetystä talosta. Kaikki on viety, mutta hänellä on käsissään jäljellä taito sekoittaa jauhot, suola ja vesi juuri oikeaan suhteeseen ja muotoilla juuri oikeanlaiset rieskat.

Kulkijoiden tunteet vaihtelevat. Mitä väsyneemmiksi ja kipeämmiksi jalat käyvät ja ohuemmiksi kengät hiutuvat, sitä enemmän tuskan ja epätoivon takaa alkaa löytyä läsnäolon taitoa.

Tai ehkä tämä oli hänen oma helvettinsä: ikuinen vaellus pitkin aarniometsissä kiemurtelevaa pientä tietä. Hän ei ollut varma, kumpi oli pahempi, päästä perille vai olla koskaan pääsemättä.

Hän oli paljas ja rauhallinen, onnellinen siitä, että oli juuri tällä hetkellä tässä paikassa. Kukaan ei tarvinnut häntä juuri nyt, eikä hänen tarvinnut kiirehtiä mihinkään tai muistaa tehdä jotain, jonka oli luvannut hoitavansa.

Kirjallisuusterapeuttisesti ajatellen romaani avaa paljon mahdollisuuksia. Erilaiset naiset antavat lukijoille kukin omanlaisensa samastumispinnan. Lukijoille voisi antaa tehtäväksi kirjoittaa jatkoa kunkin naisen tarinalle: Mitä Irene päättää paluusta miehensä luo? Miten viimeisillään raskaana oleva Katri otetaan vastaan perheessään ja tiukan uskonnollisessa yhteisössään? Jatkaako kylähuorana toiminut Veera ammatissaan vai löytääkö elämäänsä uuden suunnan? Entä miten sinä selviäisit vastaavanlaisesta matkasta? Mitä se saisi sinut tuntemaan ja kohtaamaan? Mikä on oman elämäsi korpivaellus?

Ja millaisia vaellustarinoita syntyykään näiden päivien maailman myllerryksissä? Ei voi kuin toivoa voimia kaikille vaeltajille ja kotiin paluun tai uuden kodin löytämisen mahdollisuuksia.

Afroditen kynän kärjellä - Kreetalle taas kirjoittamaan

Tue, 22 Mar 2022 13:43:23 GMT

22/03/2022

Afroditen kynän kärjellä - Kreetalle taas kirjoittamaan

Nauti Kreetan lämmöstä, tyhjennä reppusi taakkoja ja löydä jotain uutta itsestäsi!

Afroditen kynän kärjellä

Omaelämäkerrallinen kirjoittajakurssi Kreetan Paleohorassa 6.-13.6.2022

Luovaa kirjoittamista, kirjallisuusterapiaa ja taruterapiaa yhdistävällä kurssilla on mahdollista valita lähestymistavaksi joko tavoitteellisempi luova kirjoittaminen tai itseä hoitava puoli.

Lue lisää esitteestä .

https://www.matkapaletti.fi/kirjoittajamatkat

Huutaminen ja kirjoittaminen Helsingin kirjamessuilla

Wed, 27 Oct 2021 13:40:50 GMT

27/10/2021

Huutaminen ja kirjoittaminen Helsingin kirjamessuilla

Helsingin kirjamessuilla 29.10.2021 klo 11 Kultti-lavalla Kirjallisuusterapia-lehden esittelyssä, yliopistonopettaja, kirjallisuusterapiaohjaaja Kaisla Suvanto kertoo aiheesta:

Huutaminen ja kirjoittaminen – toisiaan vahvistavat menetelmät?

Lämpimästi tervetuloa!

Runokokoelma Amputaatio on julkaistu

Thu, 30 Sep 2021 13:37:43 GMT

30/09/2021

Runokokoelma Amputaatio on julkaistu

Aija Anderssonin runokokoelma Amputaatio (Kulttuurivihkot 2021) on ilmestynyt. Kokoelman runot kuvaavat vakavaa sairastumista, vammautumista ja kuoleman odotusta mutta myös elämää sen monissa väreissä. Kokoelma on syntynyt osin kirjallisuusterapiaprosessin myötä.

Runokokoelmasta lisää näillä sivuilla kohdassa Kuulumisia.

Ja katsot vastavaloon. Runot vakavan sairastumisen ja vammautumisen tukena

Thu, 30 Sep 2021 12:00:33 GMT

30/09/2021

Ja katsot vastavaloon. Runot vakavan sairastumisen ja vammautumisen tukena

Asiakkaani Aija Anderssonin runokokoelman Amputaatio (Kulttuurivihkot 2021) ilmestyminen tämän syyskuun aikana on iso ilo ja juhlan aihe, vaikka sen aiheet vievät raskaisiin teemoihin, vakavan sairauden, vammautumisen ja kuoleman odotuksen äärelle. Kokoelma on syntynyt osin kirjallisuusterapiaprosessin myötä, osin kirjoittajakursseilla ja osin itsekseen kirjoittaen. Andersson on äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettaja ja runoblogisti.

Andersson johdattaa runoteoksessaan meidät ainutlaatuiselle lukumatkalle, elämään vakavan sairauden ja kuoleman odotuksen kanssa sekä hetkiin ennen ja jälkeen jalan amputaation. Myös kuntoutumisen kärsivällisyyden ja kärsimättömyyden hetket ovat tallentuneet runoihin. Kokoelman teemat laajenevat yhteiskunnallisiin valtarakenteisiin ja yhteisöllisyyden kaipuuseen. Sairaudelle löytyy ymmärrystä solujen luonteesta.

Koen suurta kiitollisuutta saadessani olla kirjallisuusterapeuttisen ulottuvuuden osalta ohjaamassa tätä matkaa, joka todistaa vavahduttavalla tavalla kirjoittamisen voimasta. Kuinka monta kertaa olemmekaan vaikean hetken tai aiheen kohdalla todenneet: tästä voisi kirjoittaa runon. Ja Andersson on kirjoittanut.

Runokokoelman kansikuva on oivaltava: juuresta katkaistu puu. Jäljelle jäänyt kanto on kuitenkin vahva ja sen reunoilta nousee elämän vihreys. Katkaistu runko osoittaa ylöspäin, metsään. Sen voi nähdä menneisyytenä tai tulevana, miten kukakin haluaa. Kansikuva johdattaa hyvin kokoelman sisältöön, jossa vaikea kokemus ja uskallus sen työstämiseen kääntyvät tuskaisten vaiheiden jälkeen voimaksi ja elämänviisaudeksi.

Kirjoittajan voimavara on tosiasioiden ja tunteiden kohtaamisen rohkeuden ja tarkkanäköisyyden lisäksi huumori. Vaikea asia on usein mahdollista kohdata etäännyttävän huumorin keinoin, kuten vaikkapa runossa ”Invalidin iltarukous” tai ”Kasvatuskeskustelu”.

Kasvatuskeskustelu

(viikko ennen amputaatiota)

Kuule elämän alkusolu,

Mitä oikein teet täällä?
Ei tämä ole sinun paikkasi.
Sinun kuuluu järjestää alkioita,
ei leesioida korkeimman graduksen lonkeroita
niin kuin alien.
Kaikki me tiedämme, että
olet tosi taitava.
Osaat muuttua
miksi tahansa kudokseksi.
Mutta sinun kuuluu tehdä se siksi, että loisit elämää
ja että loisit lapsen.
Olet ihan väärässä ajassa!
Ei tänne voi tulla tällä tavalla
kasvamaan,
aikuiseen.
Eikä kantasoluilla ole asiaa
kuoleman tontille.
Kuoleman pitää itse antaa tehdä
oma tehtävänsä,
valita aika,
ja paikka.

Sen verran vakava rike tämä nyt on,
että tästä tulee sinulle Wilma-merkintä.

1 uusi tuntimerkintä
Opettajan kommentti:
Ilman lupaa väärässä paikassa.
Käyty kasvatuksellinen keskustelu.
Juttelettehan asiasta vielä kotona.

Andersson on kirjoittanut kokemuksistaan myös artikkelin, joka ilmestyy Kirjallisuusterapia -lehdessä loka-marraskuun taitteessa. Hän kertoo artikkelin kirjoittamisen olleen hänelle voimauttava kokemus, tähänastisen kirjallisuusterapiamatkan kooste, joka teki kirjoittamisen merkityksen hänelle itselleenkin entistä kirkkaammin näkyväksi.

Runon keinoin on mahdollista löytää sanat tunteille ja kokemuksille, joille ei arkikielessä ole sanoja.

Uudelleenkirjoitettu. Kokemus yksilöllisestä kirjallisuusterapiaprosessista

info@fonectankotisivu.fi (Fonecta Kotisivut) — Mon, 28 Jun 2021 07:30:56 GMT

28/06/2021

Uudelleenkirjoitettu. Kokemus yksilöllisestä kirjallisuusterapiaprosessista

Linda K.

”Aloitan kirjallisuusterapiassa.” Näin kerroin ystävälleni ja tunsin pienen ylevyyden tunteen sisimmässäni. Nyt ajateltuna tämä lähinnä naurattaa, sillä mielikuvani sain heittää romukoppaan. Mielikuvissani luimme klassikoiksi muodostuneita teoksia ja käsittelimme niiden aiheita älykkäin sanankääntein, toisinaan tuotin mieltä sykähdyttäviä tekstejä ja terapeuttini taputti käsiään yhteen. Nyt voin tuota kuvitelmaa jo katsoa etäämmältä ja kiittää itseäni mahtavasta mielikuvituksesta ja samalla pyöräyttää silmiäni teatraalisuudelleni.

Terapeuttini sohvalla istuessani nopeasti huomasin, että todellisen työn joudunkin itse tekemään. Mielen syövereistä pulppuavat muistot, kokemukset ja ajatukset käsiteltiin siinä tahdissa kuin se kulloinkin minulle oli tärkeää ja niillä menetelmillä, jotka minua puhuttelivat. Terapeuttini osasi ojentaa oikeat työkalut ja esittää oikeat kysymykset, haastaa omia ajatusmallejani ja rohkaisi tarkastelemaan asioita eri näkökulmista. En saanutkaan valmiita vastauksia ja neuvoja enkä löytänytkään itseäni mielikuvani kaltaisesta tilanteesta. Ymmärsin, että siinä sohvalla muokkaankin oman elämäni käsikirjoitusta, en käsittelekään muiden klassikkotekstejä, vaan luon omani.

Sainhan minä senkin hetken, kun klassikkoteos kaivettiin hyllystä! Sinä kyseisenä päivänä oli äärimmäisen väsynyt enkä jaksanut puhua. Kuin pienelle lapselle terapeuttini luki minulle tarinoita Kalevalasta, miten maailma syntyi ja mikä oli Ainon kohtalo tarinassa. Miten oudolta se tuntui, että toinen lukee nyt aikuiselle ihmiselle. Tämä oli kuitenkin itselleni merkityksellinen hetki, sillä se oli samaan aikaan turvallisuutta tuova, mutta samalla koin itseni haavoittuvaiseksi. Löysin Ainon tarinan avulla oivalluksia ja saimme väsyneeseen mieleeni puhallettua eloa. Jälkikäteen olen monesti ajatellut, miksei aikuisille lueta enemmänkin iltasatuja. Tarinalla, runolla tai millä vain tekstillä voi olla voimauttava vaikutus ja se voi sanottaa sisällä jotain sellaista, mitä itse ei vielä osaa.

Olen saanut rohkeutta tarttua itsekin kynään ja löytänyt itselleni kanavan, jonka kautta voin purkaa tuntemuksiani sanoiksi. Kynä antaa minulle mahdollisuuden muotoilla kipuni paperille. Sanat purkavat kirjain kerrallaan mieleni umpisolmuja, ja saan vapauden muotoilla tunnot siihen muotoon kuin itse haluan. Kynä on työkalu, jolla voin keskustella sisimpäni kanssa tai heittää vapaaksi maailmalle jotain sellaista, johon joku toinen saa tunneyhteyden.

Ovatpa sanat kirjoitettuja tai lausuttuja, on niillä suuri voima. Tämän voiman olen omassa terapiassani löytänyt ja siitä olen erittäin kiitollinen. Suuri voima vaatii viisautta, ja lupaan käyttää tätä voimaa vain hyvään.

Terapia on ollut minulle kuin pyyhekumi. Elämäni varrella olen mieleeni tiukoin, tummin tikkukirjaimin kirjannut osaamattomuuteni, tyhmyyteni ja ulkopuolisuuteni. Pyyhekumin lailla terapia on tämän tekstin pyyhkinyt mieleni paperilta. Eihän se teksti kokonaan katoa, mutta sen päälle olen saanut pehmein, kauniin kirjaimin kirjata kyvykkyyteni ja älykkyyteni, olen tehnyt itseni näkyväksi, itselleni.

—

Teksti on julkaistu alun perin 11.5.2021 Suomen Kirjallisuusterapiayhdistyksen verkkosivuilla www.kirjallisuusterapia.net

Kuva Linda K.