Syksyn Kirjallisuusterapia-lehdessä huutoa, kauhua ja kirjallisuusterapian voimaa

Syksyn Kirjallisuusterapia-lehdellä, Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry:n 40-vuotisjuhlavuoden toisella lehdellä, ei ole viime vuosina totuttuun tapaan yhtä selkeää teemaa. Sen sijaan lehti tarjoaa monenlaisia näkökulmia ja uusia avauksia kirjallisuusterapian kenttään. Se kuvaa kirjallisuusterapian monipuolisuutta, joustavuutta ja käyttökelpoisuutta monissa eri yhteyksissä. Tämä toivottavasti inspiroi soveltamaan kirjallisuusterapiaa itselle tärkeille alueille tai katsomaan maailmaa ja kirjallisuusterapian mahdollisuuksia ennakkoluulottomasti ja uusin silmin – kuitenkin muistaen kirjallisuusterapialle tärkeät vastuullisuuden ja turvallisuuden elementit.

Lehdessä haastateltavat Jaana Huldén, Merja Kauppinen ja Linnea Alho suuntaavat katsetta kirjallisuusterapian tulevaisuuteen ja uusiin mahdollisiin aluevalloituksiin. Juhani Ihanus ankkuroi kirjallisuusterapiaa kiintymyssuhteiden kenttään. Lehdessä etsitään yhteyksiä huutamisen ja kirjallisuusterapian välille sekä kauhukirjallisuuden ja mecha-animen mahdollisuuksia tunteiden kohtaamisessa.

Aija Andersson johdattaa lukijat artikkelissaan ainutlaatuiselle lukumatkalle, elämään vakavan sairauden ja kuoleman odotuksen kanssa. Koen suurta kiitollisuutta saadessani olla kirjallisuusterapeuttisen ulottuvuuden osalta ohjaamassa tätä matkaa, joka todistaa vavahduttavalla tavalla kirjoittamisen voimasta. Anderssonin runokokoelma Amputaatio on ilmestynyt syyskuussa ja toinen kokelma, Eutanasia, ilmestyy alkuvuodesta 2022.

Antoisia sekä lohtua ja voimaa tuovia lukuhetkiä!

Huutaminen ja kirjoittaminen Helsingin kirjamessuilla

Helsingin kirjamessuilla 29.10.2021

klo 11 Kultti-lavalla Kirjallisuusterapia-lehden esittelyssä

Yliopistonopettaja, kirjallisuusterapiaohjaaja Kaisla Suvanto kertoo aiheesta

Huutaminen ja kirjoittaminen – toisiaan vahvistavat menetelmät?

Lämpimästi tervetuloa!

Kirjallisuusterapia-lehti 2/2020 on ilmestynyt

Syksyn 2020 Kirjallisuusterapia-lehti on ilmestynyt. Lehden teemat katsovat niin taaksepäin, menneseeseen ja muistoihin, kuin eteenpäin, toivoon ja unelmiin. Alkuperäisen teeman, muistelemisen ja elämän hyvästelemisen, rinnalle haluttiin koronavirusepidemiatilanteessa nostaa toivon ja tulevaisuuteen katsomisen teema.

Lehden sisällöstä tarkemmin ks. kohta Kuulumisia.

Lehteä voi tilata osoitteesta jasenasiat.kirjallisuusterapia(at)gmail.com

Antoisia lukuhetkiä!

 

 

Nuoriherra uuden maailman kynnyksellä

Uuden vuoden lukemisenani oli Hannu Niklanderin historiallinen sukuromaani ja kasvukertomus Nuoriherra. Loivaa alamäkeä (Robustos 2019). Kirjailija itse kuvasi romaania sen julkistamistilaisuudessa kartanonaturalismiksi pikemminkin kuin kartanoromantiikaksi (Valtonen 2019).

Kirja sopii mainiosti jatkoksi loppuvuoden Etelä-Suomen, myös kirjan tapahtumapaikan Vihdin, paikallishistorian tutkimisen innostukselleni ja vuoden 1918 sisällissodan ja sen jälkimaininkien tarkastelulleni.

Minulla sattuu olemaan Niklanderiin sellainen löyhä yhteys, että hän oli vuonna 1999 Suomen Kirjallisuusterapiayhdistyksen Helsingin opintopiirissä kirjailijavieraana. Niklander oli juuri julkaissut tetralogiansa ensimmäisen romaanin Aurinko katsoo taakseen (1999), jolla hän oli voittanut Kirjallisuuden valtionpalkinnon ja jota hän meille esitteli. Sain kunnian toimia illan emäntänä. Niklanderin toiveesta tehtävään kuului, että vein hänet ennen opintopiiriä kakkukahville. Jos oikein muistan, kahvila ei ollut Ekberg vaan pienempi kahvila Bulevardin keskustan puoleisessa päässä. Sieltä jatkoimme opintopiiriin Rikhardinkadun kirjastoon.

Niklanderin viides romaani Nuoriherra kuvaa kirjailijan isän Weio Niklanderin nuoruuden ja nuoren aikuisuuden vaiheita. Isänisä, Alwar Niklander, kauppaneuvos, Rake Oy:n toimitusjohtaja ja säveltäjä, ostaa Vihdin Otalammelta Salmen kartanon, josta tulee pojalle tärkeä paikka. Nuoren miehen asema kartanon herran poikana ei muuttuvassa maailmassa ole yksioikoinen. Suhde vaativaan isään on ristiriitainen, ja lopulta poika tuntee yhteenkuuluvuutta enemmän kartanon väentuvassa ja piikamurjussa kuin isänsä seurassa.

Romaani valottaa pienten kohtausten kautta kiinnostavalla tavalla sisällissodan ja sen jälkeisen ajan tapahtumia. Päähenkilö  osallistuu lyseoikäisenä nuorukaisena, lapsisotilaana, kuten kirjan takakansi ilmoittaa, Helsingin valtaukseen valkoisten puolella. Salmen kartanossa hän saa tutustua työväen elämään. Kohtaamisten kautta valottuu, miten sisällissodan jälkeinen muutos vähitellen alkaa löytää uomiaan ihmisryhmien välillä. Monet torpparit itsenäistyvät pientilallisiksi. Joku asuu edelleen korsussa metsän keskellä. Monelle mökille suhde kartanoon on edelleen tärkeä, mutta työväki on tärkeä myös kartanolle. Romaanissa kuuluu työväen suussa viehättävällä tavalla Vihdin murre. Näin puhelee Tekla-piika:

– Kukas tei olette, ai, nuariherra, voi jeepistoi kun mää hämmästyin, oikeen sotaherra, mikäs se nuariherra nyt onkaan, ai kersantti, ja noin hurja veitti ja kaikkee, juu istutaan ales, kyl mää kaffee laitan.

Romaania lukiessa tulee miettineeksi, mikä merkitys isän elämään eläytymisellä on kirjailijalle ollut ja kuinka pitkälle kerronta tukeutuu tosiasioihin eli paljonko on keksittyä ja kuviteltua. Kirja oli muhinut kirjailijan mielessä jo kauan, ja moneen kertaan lapsuuden ja nuoruuden aikana kuullut tarinat ja sattumukset ovat aika lailla yksi yhteen todellisuuden kanssa (Valtonen 2019). Silti kirjailijan on täytynyt keksiä paljon mennessään päähenkilönsä pään sisään.

Lukuromaania ajatellen faktan ja fiktion rajalla ei yksityiskohdissa toki ole suurta merkitystä. Minä kuitenkin luen väistämättä sitä taustaa vasten, että tunnen jonkin verran alueen paikallishistoriaa, ja toisaalta mielessä elämäkerrallisen kirjoittamisen ryhmien ohjaus. Ryhmissä moni osallistuja miettii faktan ja fiktion rajaa, ja uskaltautuminen mielikuvituksen vietäväksi voi olla tiukassa. Kuitenkin juuri se usein tuo terapeuttisia elementtejä, mahdollistaa tunnekokemusten kautta sukulaisten ymmärtämisen uudella tavalla.

Alkuun ajattelin, ettei tässä enemmän ulkoisia tapahtumia ja taidokkaasti vitsikkäitäkin sattumuksia kuin päähenkilön sisäistä maailmaa ja tunteita kuvaavassa romaanissa ole kirjallisuusterapeuttista ainesta. Loppuun päästyäni olen sitä mieltä, että rivien väleissä onkin paljon tunteita ja että kirja voikin toimia varsin hedelmällisenä taustalukemisena elämäkerrallisen kirjoittamisen ryhmissä, niin historiallisen kontekstinsa puolesta kuin nuoren miehen kasvukertomuksen kuvauksenakin. Myös lukupiirityyppisessä työskentelyssä romaani toiminee, ei ehkä kuitenkaan ihan nuorelle lukijakunnalle.

Niin ikään näen kirjan arvon kirjallisuusterapeuttisessa yksilötyöskentelyssä sellaisten asiakkaiden kanssa, joilla on vastaavaa paikallista taustaa, liittyy se sitten kumpaan väriin tahansa. Myös päähenkilön suhde isään rakentuu vähitellen nuoren miehen elämää merkityksellisellä tavalla viitoittavaksi – ja toiminee peilauspintana monelle, jolla isäsuhde on haastava, etäinen tai vaativa.

Etenkin näen kirjan toimivan miesten ryhmässä tai miesten oman työskentelyn taustana. Toisaalta se valottaa ajan oloja kenelle tahansa ja saattaa auttaa ymmärtämään myös entisajan sukupuolirooleja, jotka meihinkin vielä vaikuttavat. Esimerkkinä tulee mieleen, ettei nuoriherra voisi kuvitellakaan miehen lypsävän Suomessa lehmää, tarttuvan utareisiin. Kanadassa matkatessaan nuoriherra huomaa, ettei tämä jako kaikkialla pädekään.

Useammin on kirjallisuudessa, ainakin kirjallisuusterapeuttisesti käytetyssä, kuvattu naisten ketjua. Ensimmäisenä tulee mieleen Marianne Fredrikssonin Ruotsin Taalainmaalta alkava Anna, Hanna ja Johanna (1994/2001, Otava). Niklanderin kirjalle on pian tulossa jatkoa. Mahtaako jatko koskea Weion vaiheita vai laajeneeko kuvaus miesten ketjuun, jää nähtäväksi. Sitä jään mielenkiinnolla odottamaan. Kartano on joka tapauksessa myyty vuonna 1963 Salmen ulkoilualueeksi Helsingin kaupungille eli jokin muu kuin alun perin kaavailtu kartanon isännän tehtävä on Weio Niklanderia odottanut.

Hyvää Uutta Vuotta 2020 kaikille lukijoilleni! Toivotaan, että vuosi tuo itse kullekin lisää ymmärrystä historiasta ja taustoista ja sitä kautta omasta itsestä.

 

PS: Tämän tekstin myötä Niklander tarkensi minulle, että kahvila oli todennäköisesti Bulevardilla entistä Raken taloa vastapäätä. Raken läheisyys sopikin hyvin paikaksi kirjan teemoihin liittyen.


Lähde:

Valtonen, Vesa (2019) Hannu Niklanderin viides romaani avaa herkullisesti Vihtiä ja maailmanmenoa – ”Nuoriherra” selviää pinteistä. Vihdin Uutiset 20.9.2019.

 

 

Rakkauden monet kasvot Suomenlinnassa

Tilaisuus on peruttu koronavirusepidemian vuoksi. Tilaisuus toteutuu keväällä 2021.

Tarinoiden mieli

Kirjallisuusterapia ja rakkauden monet kasvot

27.3.2010 Suomenlinnassa klo 9.30-16.30

Tarinat yhdistävät, lohduttavat ja eheyttävät Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry:n perinteisessä tapahtumassa.

Tule Suomenlinnan merimaisemiin herkistymään rakkauden ja taiteen äärelle, kuuntelemaan uusinta tietoa kiintymyssuhteista ja kokemaan liikkeen voima.

Lisätietoja esitteestä

Kirjallisuusterapia Helsingin Kirjamessuilla

Kirjallisuusterapia-lehti ja Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry

Helsingin Kirjamessuilla Kultin lavalla

La 26.10.2019
Klo 12-12.30 Heikki Savola haastattelee Juhani Ihanusta otsikolla Mitä on kirjallisuusterapia?
Klo 12.30-13 Mia Öblom kertoo runojen terapeuttisuudesta ja lavarunoudesta sekä lausuu runoja
Lämpimästi tervetuloa!
Messuilla myynnissä uusi Kirjallisuusterapia-lehti

Runojen parantavaa voimaa Taiteiden yössä

Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry esittäytyy perinteiseen tapaansa Helsingin Taiteiden yössä

torstaina 23.8.2018 klo 18-20 Kallion kirjaston kupolisalissa

Ohjelmassa:

Runoesitys

Jotkut pitävät runoudesta, psykoterapeutti Jaana Huldén

Luento

Runojen terapeuttisuus ja parantava voima, psykologi, lavarunoilija Annamaria Öblom

Luvassa Wislawa Szymborskan, Pablo Nerudan ja Tomas Tranströmerin runoja

Esillä kirjallisuusterapiaan liittyvää materiaalia: lehtiä, kirjoja, tietoja alkavista ryhmistä ym.

Vapaa pääsy. Tervetuloa!

Lisätietoja Taiteiden yö 2018

 

Kirjallisuusterapia-lehdestä 1-2/2018 poimittua

Tässä muutama ote tuoreen Kirjallisuusterapia-lehden 1-2/2018 pääkirjoituksestani:

 

Hyvä Lukija,

tämän Kirjallisuusterapia-lehden kaksoisnumeron teemana on hulluus. Aihe sai alkunsa Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry:n viime vuoden elokuun Taiteiden yön Kallion kirjaston ohjelmasta, jossa Karoliina Maanmieli ja muu Jyväskylän monitieteisen Kulttuurisen mielenterveystutkimuksen verkoston tutkijaryhmä esitteli mielisairaalamuistoprojektiaan. FT Saara Jäntin luotsaama tutkijaryhmä tutkii aihetta Koneen Säätiön rahoittamana ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston kanssa yhteistyössä vuosina 2014-15 kerätyn muisteluaineiston pohjalta.

Sana hulluus saattaa kuulostaa provosoivalta tai negatiiviselta. Se ei kuitenkaan ole tarkoituksemme. Pikemminkin haluamme tässä lehdessä käyttää tätä sanaa kaikella lämmöllä ja myötätunnolla, ehkä jopa hieman huumorin pilkettä silmäkulmassa. Mukana on vahvana se ajatus, että mielen järkkyminen – oli sitten kysymys lievästä masennuksesta, vakavasta psykoosista tai mistä tahansa siltä väliltä – on mielen terve ja ymmärrettävä reaktio vaikeaan, ehkä pitkäänkin jatkuneeseen kuormittavaan ja stressaavaan tilanteeseen. Osalla taustalla saattaa olla pidempi sukupolvien jatkumo pahaa oloa ja geneettistä rasitusta, myös taakkasiirtymää. Mielen järkkyminen antaa mahdollisuuden pysähtyä ja kuunnella, mitä minulle oikeasti kuuluu, kuka olen ja mitä haluan elämältä.

Karoliina Maanmieli vie meidät artikkelinsa myötä tutustumaan mielisairaalamuistoihin. Yksinä parhaimmista kokemuksista muistoissa mainitaan mahdollisuudet osallistua erilaisiin taideterapeuttisiin toimintoihin, myös kirjoittamiseen liittyviin.

Osin humoristisen, ehkä tragikoomisen, sävyn aiheeseen tuo Jaana Huldénin arvio Petteri Pietikäisen kirjasta Hulluuden historia, jossa hullutuksia tosiaan riittää. Meille tämän lehden lukijoille lienee tärkeä Huldénin terapioiden ja ihmisen kuuntelemisen tärkeyden puolustus, joka puuttuu kirjasta kokonaan. Toivottavasti tulevat sukupolvet eivät aikanaan lue meneillään olevan sote-uudistuksen vaikutuksista vastaavanlaisina hullutuksina. Menneestä kannattaisi nyt ottaa oppia ja päättäjien kuunnella myös mm. mainitun mielisairaalamuistoprojektin esiin nostamia näkökulmia hoidon laadusta.

Kirja-arvioissa on runsaasti asiaa hulluus-teemaan liittyen. Viime aikoina on julkaistu paljon kirjoja masennuksen ja muunlaisen psyykkisen sairastumisen ja paranemisen kokemuksista. Nämä ovat tärkeitä avauksia sille, että tabut mielen sairauksista vähitellen murtuvat.

Antoisia lukuhetkiä, leskenlehtien ja krookusten hohtaessa samaa kevään keltaista kuin lehden kannen Arja Leinosen hieno maalaus!

Silja Mäki

 

Antoisia hetkiä lehden parissa!

Lehteä voi tilata osoitteesta jasenasiat.kirjallisuusterapia@gmail.com

Lehti on nyt myytävänä myös Reunan kirjakaupassa, www.reunalla.fi

 

Nerudaa ja kollektiivisia runoja

Suomen Kirjallisuusterapiayhdistyksen pikkujouluja vietettiin 1.12.2017 perinteisesti Ravintola Nro 11:n viehättävässä kabinetissa Helsingin Meilahdessa.

Jo neljättä kertaa yhdistyksen väki sai nauttia Jaana Huldénin ja Heli Hulmin taituruudesta runonlausunnassa, tällä kertaa nimellä Huldén & Hulmi goes Neruda. Nobel-palkitun chileläisen kirjailijan Pablo Nerudan runoissa kuuluivat rakkaus, kuolema ja ihmihillisyys.

Esityksen jälkeen Heli Hulmi totesikin, että runojen kuuluu ”mennä verenkiertoon”. Vain niin ne on mahdollista muistaa ja niihin voi eläytyä. Verenkiertoon runot tosiaan menivätkin. Yleisö oli vaikuttunut ja liikuttunut. Minua puhutteli erityisesti runo siitä, että ei ole hyvä väsyä yksin – ihmisen kaipuu jakamiseen ja kuulluksi tulemiseen.

Ruokailun jälkeen Jenni Hurmerinta ohjasi meille kaksi kollektiivista runoharjoitusta. Ensimmäisessä saimme esittää toiveita joulupukille ja tehdä uudenvuoden lupauksia. Toisessa Hurmerinta käytti Turun sanataideyhdistyksen ”korvaruno”-metodista muovaamaamaansa menetelmää, jota hän kutsuu runouttamiseksi.

Viimeiseksi ohjelmassa oli traditionaalinen, jo ainakin muutaman vuosikymmenen ajan yhdistyksen pikkujouluissa toteutettu runoharjoitus, jossa jokaisen tuoma runo pääsee oikeuksiinsa ja jonka myötä rakentuu aina uudenlainen katsaus  runojen aarrearkkuun.

Tässä synnyttämämme korvaruno:

 

Toivon vapautta

ratkaisuja kysymyksiin

toivon näköaloja, väljyyttä, vedenjakajaa

mä toivon kohtaamista ja ihmisyyttä

 

Pitkää aikaa,

sellasta aikaan hukkumista,

venyviä tunteja –

että innostuisi taas

 

Toivon itselleni kykyä päästää irti

läheiselle toivon eniten, että löytäisi toivoa

leikkiä, onnea, suuntaa, paikkaa

 

Mä lupaan rakastaa itseäni

lupaan yrittää vielä kerran

lupaan intohimoista läsnäolon tilaa

lupaan olla ulkona, kävellä

lupaan itkeä, lupaan nauraa

 

Lupaan pelastaa maailman

lupaan sanoja

rohkaista muita

kuiskata jotain

katsoa silmiin

 

Kaksituhatta seitsemäntoista

oli jo aikakin

en olisi koskaan uskonut

että selviän tästä

kyllä kannatti

taputukset

kiitos

 

Antoisaa pikkujouluaikaa ja tunnelmallisia runoja kaikille!

Kuvassa Heli Hulmi ja Jaana Huldén. Heidän runoesitystään voi tilata.

 

 

 

Kirjallisuusterapia-lehdestä 2/2017 poimittua

Uusi Kirjallisuustapia-lehti (2/2017) on ilmestynyt.

Suomen juhlavuoden lehden teemoina ovat mm. lukemisen hyvää tekevä vaikutus, kokemustarinoita ja koskettavia kirjoja 100-vuotiaasta Suomesta, satukuningatar Anni Svan, taakkasiirtymät, dissosiaatiohäiriö, elämäkerallinen kirjoittaminen sekä kotiteemaisen kirjoituskilpailun satoa osa II.

Juhlavuoden kunniaksi lehti on tavallista tuhdimpi. Näin ei ollut alun perin tarkoitus, mutta tekstejä kertyikin rutkasti, ja osa niistä jäi seuraavaan lehteen.

Tässä ote lehteen kirjoittamastani pääkirjoituksesta:

Suomi on perinteisesti kirjojen ja lukijoiden maa. Nyt saamme kuitenkin olla huolissamme etenkin lasten ja nuorten vähenevästä lukemisesta ja heikkenevästä lukutaidosta somen jyrätessä. Meillä kirjallisuusterapian ammattilaisilla on mahdollisuus olla avainasemassa viemässä lukemisen hyvää tekevää sanomaa maailmalle, ei ehkä laajassa mittakaavassa, mutta sitäkin arvokkaampina yksittäisiä asiakkaita tai ja ryhmiä koskevina kohtaamisina.  

Lukeminen ja kirjoittaminen ovat kirjallisuusterapian kaksi tärkeintä aluetta. Meillä Suomessa terapeuttisia kirjoittamistekniikoita on käytetty ja kehitetty paljon ja niistä on kirjoitettu julkaisuissamme. Lukemisen hoitava vaikutus on jäänyt niiden katveeseen, vaikka lukeminen on toki käytännössä kulkenut kaiken aikaa mukana kirjallisuusterapeuttisessa toiminnassa. Myös varsinaisten lukuterapeuttisten menetelmien kehittämiselle ja dokumentoinnille on tilausta.

Lukemisen hoitavaan vaikutukseen perehtynyt kirjallisuustieteen dosentti ja kirjallisuusterapeutti Päivi Kosonen avaa tässä lehdessä kolmiosaisen artikkelisarjan, jossa hän tarkastelee, mitä annettavaa lukemistutkimuksilla on kirjallisuusterapeuttiseen työhön ja toisaalta, mitä kirjallisuusterapeuteilla on tarjottavana lukemista koskevaan monitieteiseen keskusteluun. Artikkelisarjan kaksi seuraavaa osaa julkaistaan kahdessa seuraavassa lehdessä.

Sadut ja myytit sekä runot ja tarinat ovat hyviä välineitä tunteiden ja erilaisten sukupolvien välisten kokemusten ja siirtymien käsittelyyn. Suomi 100 -teemaan sekä satuihin liittyy tässä lehdessä Sirpa Kivilaakson artikkeli Anni Swanin satusymboliikasta sekä perhedynamiikkaa ja roolinvaihdoksista itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä. Taakkasiirtymäilmiö ja sotakokemukset ovat maamme rankempaa historiaa ja kokemusmaailmaa. Näitä valotan arvioissani Pirkko Siltalan ja Ville Kivimäen kirjoista. Kuten Siltala (2016, 78) kirjoittaa, taakkasiirtymän voima murtuu dialogin moniäänisyydessä ja tarinallisuudessa.

Antakaamme siis tarinallisuudelle ja dialogien moniäänisyydelle tilaa!

Lehden kannessa on Auli Rantalan upea maalaus Helsingin Taideyhdistys ry:n juhlajulkaisusta Luovuuden mielikuvia. Myös julkaisusta lisää lehdessä.

Lehden voi tilata osoitteesta jasenasiat.kirjallisuusterapia@gmail.com

Juhlallisia lukuhetkiä!