Mustasaaressa kirjoitetaan taas kesällä

Kirjoitan itselleni saaren

Kirjallisuusterapeuttinen kasvuryhmä aikuisille

Ke 4.8., to 5.8., ke 11.8. ja to 12.8.2021 klo 16.15–19.30

Mustasaaren toimintakeskuksessa Seurasaaren selällä Helsingin edustalla

Saareen sopivina teemoina pohdimme muun muassa seuraavia: Millainen on minun mieleni saari? Onko se turvapaikkani ja energianlähteeni vai taistelukenttäni ja aikarosvoni? Liplattelevatko sen rannoilla kevyet laineet ja virkistävät myrskyt sopivassa suhteessa? Millainen menneisyys saarellani on?  Miten kehitän saartani ja millaisena haluan nähdä sen tulevaisuuden?

Tule nauttimaan Mustasaaren luonnonkauniista merellisestä ilmapiiristä ja tutkimaan itseäsi ja elämääsi lukemisen ja kirjoittamisen sekä niistä viriävien keskustelujen innoittamana.

Lue lisää esitteestä

Lämpimästi tervetuloa kuulostelemaan, mitä mielesi saarelle kuuluu!

Kirjallisuusterapia-lehdessä luonto herää ja herättää

Kevään 2021 Kirjallisuusterapia-lehti kutsuu luonnon äärelle – havahtumaan, ihmettelemään, kohtaamaan  ja voimaantumaan. Se on ilo esitellä näin Kirjan ja ruusun päivänä.

Antiikin Kreikasta lähtöisin oleva biofilia-käsite tarkoittaa rakkautta elämää ja kaikkea elävää kohtaan. Sen mukaan ihminen tuntee sisäsyntyistä tarvetta olla luonnossa, sen osana. Sanaa käytti psykoanalyytikko ja filosofi Erich Fromm (1964) kirjassaan The heart of man (suom. Hyvän ja pahan välillä, 1967). Myöhemmin sen otti käyttöönsä sosiobiologi Edward O. Wilson, jonka mukaan yhteys luontoon on universaali, kulttuurista tai yksilön persoonasta riippumaton perustarve, joka on syntynyt kehityshistoriamme myötä (ks. esim. Wilson 2016).

Koronaviruspandemian aikana luonnon merkitys on monelle noussut huomattavasti. Luonto toimii mitä parhaimpana vastapainona ruudun tuijottamiselle, etätyölle ja paljolle sisällä oleilulle. Luonto elvyttää ja antaa uusia näkökulmia sekä toivoa tässä epävarmuuden kyllästämässä ajassa. Kirjallisuusterapian vieminen luontoon tuo toimintaan arvokkaita ulottuvuuksia, ja luonnon elementit auttavat ihmistä ymmärtämään itseään ja voimaan paremmin. Luonnosta löytyy symboleja ja metaforia tunteille.

Juhani Ihanuksen artikkeli ”Sanoja juurilleen” valottaa kiinnostavasti ekofilosofiaa, ekopsykologiaa, ekoterapioita ja ekopoetiikkaa. Tutkija Henna Laininen kertoo ohjaamistaan ilmastoahdistusta käsittelevistä kirjoittavista ryhmistä ja ympäristökasvattaja Milla Tuormaa työstään ja kokemuksistaan luonnon hoitavasta voimasta. Pirjo Suvilehto kertoo kehittämästään eläinkirjallisuusterapiasta ja Sanna Sutela lukukoiratoiminnasta.

Omassa artikkelissani ”Pärskeet pirstovat pelot palasiksi” kerron kokemuksistani kirjallisuusterapian viemisestä luonnon helmaan ja sen voimauttavista vaikutuksista. Mukana ovat niin elvyttävät kirjoitushetket lähiluonnossa Helsingin Keskuspuiston reunalla kuin sykähdyttävät hetket Kreetalla vuorten ja turkoosinsinisen meren syleilyssä, unohtamatta iki-ihanaa Mustasaarta Helsingin kupeessa.

Lehdessä esitellään myös luonnon hyvää vaikutusta käsitteleviä kirjoja, joista löytyy ainesta niin kirjallisuusterapiaohjaajan työkalupakkiin kuin kenen tahansa omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneen kirjahyllyyn. Mukana on niin aikuisille kuin lapsillekin soveltuvia kirjoja.

Lisäksi ääneen pääsevät muun muassa Pirjo ja Pekka Arvolan iki-ihanat Väiski-kuvakirjat ja Anne Tarsalaisen koskettava omakohtainen Ettet unohtaisi nimeäsi. Heli Hulmin Kirkas hetki vie novellien muodossa tärkeisiin muistoihin ja Viivi Rantasen Sarjakuvaterapiaa sarjakuvan muodossa mielen kuntoutumisen maailmaan.

Antoisia lukuhetkiä, ehkä luonnon ääressä sitten, kun aurinko pääsee taas pilkistämään keväisen räntäsateen jälkeen!

Lehteä voi tilata osoitteesta jasenasiat.kirjallisuusterapia@gmail.com

Lähteet:

Fromm, Erich (1964) The heart of man. Its genius for good and evil. NY: Harper & Row. (suom. Hyvän ja pahan välillä, 1967)

Wilson, Edward O. (2016) Mitä ihmisen olemassaolo merkitsee. Suom. Hannu Poutiainen. Helsinki: Basam Books.

Marjatta, uuden ajan airut

”Marjatan otan itselleni airueksi. Hän kuuntelee rohkeasti sydämensä ääntä, astuu kohti uutta, parempaa maailmaa.” (Kalevalan kaiut -kirjallisuusterapiaryhmän osallistujan palautteesta ryhmän päätyttyä)

Tänä Kalevalan päivänä katseeni suuntautuu Marjattaan. Marjatta, nuori nainen, synnyttää Karjalan kuninkaan, Väinämöisen työn jatkajan.

Kuten Marjatta Kalevalassa olemme uuden kynnyksellä ilmastonmuutoksen ja koronaviruspandemian uhan alla. Meidän on luotava maailmaan uudenlaiset tavat elää ja kunnioittaa luontoa ja jokaista sen elementtiä arvokkaana, jos aiomme pelastua.

Pohdin seuraavassa Marjatan olemusta Tiina Piilolan väitöskirjan (2017) ja tämän populaarimman version Kalevalan naiset (2018) mukaan.

Tarinansa alussa Marjatta on ”korea kuopus”, helppoon elämään tottunut ja diivan elkeitäkin omaava nuori nainen. Hän välttää kaikkea seksuaalisuuteen ja miehiin viittaavaa – liekö kainouttaan vai onko hänessä kenties naisasianaista, esifeministiä?

Marjatta lähtee paimeneen, mikä on perinteisesti nähty miesten työnä. Hän tulee raskaaksi puolukasta ja joutuu aviottoman lapsensa vuoksi huoraksi haukutuksi ja perheensä ja yhteisönsä hyljeksimäksi. Marjatta kuitenkin tietää synnyttävänsä merkittävän miehen. Hän löytää itsestään voiman lähteä yhteisöstä ja saa luonnosta voimaa selvitä eteenpäin.

Marjatan esikuvana voidaan nähdä Neitsyt Maria. Marjatta kuitenkin edustaa yksilöllisempää aikaa: hän on ainutlaatuinen ja omaa yksilöllisen minuuden. Hän on tietoinen itsestään ja tarpeistaan. Hänessä on samaa herkkyyttä kuin Kalevalan Ainossa, mutta hän on rohkeampi ilmaisemaan tuntojaan ja elämään niin kuin näkee itselleen ja lapselleen hyväksi.

Marjatta nöyrtyy tosiasioiden edessä, muuttuu koreasta kuopuksesta matalaksi neidiksi, mutta ei jää kieriskelemään itsesäälissä vaan sisuuntuu. Hän pyytää synnytykseen apua Luojalta niin kuin Ilmatar Kalevalan alussa. Apu tulee hevosen muodossa.

Hieman myöhemmin Marjatan lapsi katoaa. Äiti pyytää apua luonnolta. Aurinko auttaa häntä, kertoo, missä lapsi on – kuin konsanaan antiikin Kreikan Demeterin myytissä, jossa auringonjumala Helios kertoo äidille, missä Haadeen ryöstämä tytär on. Viesti on vahva: vastaukset ongelmiin löytyvät luonnosta.

Marjatan tarinan yhteydet antiikkiin ja Neitsyt Mariaan kertovat siitä, miten tarinaperinteet kulkevat ympäri maailman, ja toisaalta, miten Lönnrot on ollut niistä tietoinen ja käyttänyt niitä Kalevalaa kootessaan.

Vielä on yksi vastus matkalla: Ukko ylijumala kieltäytyy ristimästä ”riivattua” ja ”katalaa” eli isätöntä lasta. Väinämöinen pyydetään tuomariksi. Hän antaa ensin tylyn tuomion. Silloin tapahtuu ihme: kaksiviikkoinen lapsi alkaa puhua ja viittaa siihen, ettei Väinämöisellä ole ollut touhuissaan puhtaat jauhot pussissa vaan tämä on aiheuttanut mm. Ainon itsemurhan.

Luonnonmullistusten jälkeen Väinämöinen tunnistaa uuden kuninkaan ja ristii lapsen ”Karjalan kuninkahaksi, kaiken vallan vartijaksi”. Piilola (2017, 2018) tulkitsee tässä kohtaa, että Väinämöinen kasvaa henkisesti, ymmärtää toimineensa väärin ja häpeää.

Seuraa uusia aika. Sen voi nähdä kristinuskon tulona. Seppo Knuuttilan (ks. Piilola 2018) mukaan sen voi nähdä myös hetkenä, jolloin jumalten ja luojaheerosten myyttinen aika päättyy ja tekee tietä historiallisesti etenevälle ajalle. Piilolan tulkinnan mukaan uusi aika voisi olla myös aika, jolloin koittaa tasa-arvoisempi aika: Ainon kaltaiset naiset saavat itse päättää, kenet ottavat puolisokseen tai ottavatko ketään. Nuoret naiset eivät enää ole miesten kauppatavaraa. Heidät nähdään kokonaisina omana itsenään.

Piilolan kanssa toivon, että nyky-Marjatat tekevät työtä, jonka tarkoituksena on rakentaa tästä maailmasta parempi, armollisempi ja oikeudenmukaisempi paikka kaikille ikään, sukupuoleen ja sosiaaliseen statukseen katsomatta.

Kalevalan kaiut -ryhmissäni Marjatan tarina on ollut yksi puhuttelevimmista ja voimauttavimmista. Marjatan seurassa olemme ryhmissä syöneet puolukoita ja kuvitelleet puolukan matkan nilkoista helmoihin, rinnoille, suuhun ja vatsaan. Sen jälkeen osallistujat ovat saaneet kirjoittaa kokemastaan ja niistä muistoista ja tunteista, joihin tarina vie. Tarina ja harjoitus ovat saaneet heidät kunkin omalla tavallaan paitsi kuulostelemaan naiseutta myös uudistumisen ja omien voimavarojen löytämisen äärelle.

Seuraavassa ryhmässä syntynyt Marjatta-teksti, joissa synnytetään uutta: vaisto raivaa tietä uudelle ja vanha väistyy.

Puola puolukkainen (’puola’ merkitsee suomen murteissa puolukkaa)

Kylki kiitää syysauringossa,

heleä punaposki vinkkaa luokseen.

Viaton mieli ei ymmärrä, vain muotonsa hehkuu – ja vaisto vie voiton.

Mitä sitten vaikka kunnia meni ja maine kasvoi. Mitä väliä vaikka Marjattainen varttui hetkessä naiseksi. 

Kuka meistä on mittaamaan toisen onnea – tai onnettomuutta – kysymään sen hintaa?

Puolukka viitoitti Marjatan aikuiselämän polkua mutta sen suuntaa emme vielä tiedä. Ehkä Marjattainen kulkee nuoresta hehkeästä äidistä ryppyiseksi akaksi. Tai Ihmemaan Liisan peilikuvassa hän saattaisi varttua yhdessä lapsensa kanssa ja syntyä uudestaan viisaana, kekseliäänä uskottuna rakkaimmalleen. 

Polut risteilevät ja niiden varsilla kimmeltää kasteheiniä. Reitillä sinut valitaan tai sinä valitset – aivan miten vain. Puolukatkin merkitsevät ”vain” elämää, uuden alkua, joka on meille annettu elettäväksi.

(Merja 2019)

Tässä ilmastoahdistuksen kyllästämässä ajassa ja koronatestituloksia useammankin lähipiirin ihmisen kohdalla odotellessani saan Marjatan tarinasta paljon lohtua. Siinä korostuu yhteys luontoon ja vahva viesti siitä, että vastaukset ja apu löytyvät luonnosta, kun vaan osaamme nöyrtyä ja Marjatan tavoin nähdä, mikä on olennaista ja minkä eteen kannattaa taistella.

Kysymys Väinämöisen lupauksesta palata takaisin on kiehtova. Ehkei se tarkoita taantumista vaan ymmärrystä siitä, että mennyt ja uusi voivat elää rinta rinnan. Voimme elää mennyttä arvostaen ja siitä ammentaen ja samalla katsoa tulevaan luottavaisin silmin, osana luonnon kiertokulkua.

Hyvää Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää!

Lähteet:

Piilola, Tiina (2017) Kalevalan naiset ja tiedon yöpuoli — Lönnrotin jalanjäljissä kohti Kalevalan naisten tarinoita. Väitöskirja. Jyväskylä Studies in Humanities 312. Jyväskylän yliopisto.

Piilola, Tiina (2019) Kalevalan naiset. Helsinki: Kustantamo S&S.

 

Satuterapia kutsuu taas

Taruterapiaryhmä aikuisille

Satujen salaisuudet

Sadut itsetuntemuksen ja voimaantumisen välineinä

etäyhteydellä

Torstaisin  4.2., 11.2., 18.2., 4.3., 11.3., 18.3., 25.3., 8.4., 15.4. ja 22.4.2021 klo 14–16

Voisiko elämän tiivistää satuun? Haluatko kokeilla uutta tapaa tarkastella elämääsi? Kaipaatko hengähdystaukoa koronalta, mahdollisuutta jakaa sen herättämiä tuntoja tai suunnata katsetta koronan jälkeiseen aikaan? Entäpä millainen satuhahmo korona olisi?

Tule tutkimaan itseäsi ja elämääsi satujen lukemisen, niiden pohjalta kirjoittamisen ja tästä viriävien keskustelujen innoittamana.

Lisätietoja esitteestä

 

Kirjallisuusterapia-lehti vie muistoihin ja etsii toivoa

Otteita Kirjallisuusterapia-lehden 2/2020 teemoista sekä ajatuksia epävarmana aikana elämisestä:

Lehden alkupuolella saamme Mirja Heikkilän matkassa ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa terapeuttisen kirjoittamisen prosessiin ja sen vaikutuksiin häpeästä irti päästämisessä. Leena Karlsson kertoo artikkelissaan opetustavastaan, jonka avulla pelko vieraan kielen oppimista kohtaan helpottaa. Jaana Huldén luo katseen toivoon ja Kirsi Virkkunen unien voimaan.

Lehden katsaukset muodostavat kokonaisuuden muistelun ja elämäkerrallisen kirjoittamisen maailmasta, aina lapsuudenmuistoista vanhuuteen saakka. Saattohoitopotilaiden kanssa ovat Jenni Hurmerinnan kokemuksen mukaan läsnä toivo ja kiitollisuus.

Lisäksi lehdessä on tuttuun tapaan kirja-arvioita ajankohtaisista ja kirjallisuusterapiassa hyväksi havaituista kirjoista. Harjoituksena tarjoillaan muistojen kollaasi.

Elämme haastavaa aikaa. Kukaan ei tiedä, miten syksy etenee ja kuinka kauan koronavirus on joukossamme. Mikä auttaisi tässä, helpottaisi epätietoisuudessa? ”Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi”, toteaa Tuutikki Tove Janssonin Taikatalvessa (1958).

Tuutikin lausahdus on tuonut lohtua monelle asiakkaalleni viime kuukausien aikana, antanut luvan etsiä tapaa kellua tuossa epävarmuudessa, joka sitten voikin kasvaa levollisuudeksi, ainakin hetkittäin. Toteamuksesta on mahdollista hakea siltaa havaintoon, että asiat ovat juuri nyt hyvin. Huolia ja murheita elämässä väistämättä on, mutta ovatko ne sellaisia, joille en juuri nyt voi mitään? Voinko päästää niistä nyt irti? Kun pääsen havaintoon, että juuri nyt voin hengähtää kaikista huolista ja antaa itseni olla rauhassa, voin rakentaa siitä luottamusta seuraavaan hetkeen.

Lehteä voi tilata osoitteesta jasenasiat.kirjallisuusterapia(at)gmail.com

Antoisia lukuhetkiä!

 

Kirjallisuusterapia-lehti 2/2020 on ilmestynyt

Syksyn 2020 Kirjallisuusterapia-lehti on ilmestynyt. Lehden teemat katsovat niin taaksepäin, menneseeseen ja muistoihin, kuin eteenpäin, toivoon ja unelmiin. Alkuperäisen teeman, muistelemisen ja elämän hyvästelemisen, rinnalle haluttiin koronavirusepidemiatilanteessa nostaa toivon ja tulevaisuuteen katsomisen teema.

Lehden sisällöstä tarkemmin ks. kohta Kuulumisia.

Lehteä voi tilata osoitteesta jasenasiat.kirjallisuusterapia(at)gmail.com

Antoisia lukuhetkiä!

 

 

Satuterapiaryhmä etäyhteydellä

Satujen salaisuudet

Sadut itsetuntemuksen ja voimaantumisen välineinä

Taruterapiaryhmä aikuisille

Voisiko elämän tiivistää satuun?

Haluatko kokeilla uutta tapaa tarkastella elämääsi?

Kaipaatko hengähdystaukoa koronalta tai mahdollisuutta jakaa sen herättämiä tuntoja?

Entäpä millainen satuhahmo korona olisi?

Torstaisin 1.10.2020 alkaen 8 krt klo 14-16 Zoom-etäyhteydellä

Ryhmä on osa Suomen Valkonauhaliiton toimintaa.

Jo aiemmin saturyhmässä mukana olleita ajatellen osin uudet sadut tai uudet näkökulmat tuttuihin satuihin.

Lisätietoja esitteestä

Kuva Katinka Tuiskun kirjasta Kuun ja Auringon lapset

Kreetalle kirjoittamaan

Matka on peruttu koronviruspandemian vuoksi. Uusi matka jälleen kesällä 2021.

Jo neljättä kertaa Paleohorassa, kuudetta kertaa Kreetalla

Hekaten kynän kärjellä

Omaelämäkerrallinen kirjoittajakurssi Kreetan Paleohorassa 31.5.-7.6.2020

Tunnistatko itsessäsi Afroditen aistillisuutta ja Heran uskollisuutta? Mitä ominaisuuksia haluat kehittää itsessäsi? Haluatko ottaa Hekaten oppaaksesi elämäsi tienristeyksessä?

Kurssilla tutkitaan omaa elämää muun muassa antiikin Kreikan jumalattarien valossa. Upeat maisemat, kreetalainen kulttuuri sekä tuoksu-, maku- ja tuntoaistimukset tarjoavat elämyksiä ja siivittävät kirjoittamista. Hotelli sijaitsee pienessä viehättävässä kylässä Kreetan etelärannikolla, aivan meren rannalla.

Luovaa kirjoittamista, kirjallisuusterapiaa ja taruterapiaa yhdistävällä kurssilla on mahdollista valita lähestymistavaksi joko tavoitteellisempi kirjoittaminen tai itseä hoitava puoli.

Ohjaajina toimivat psykoterapeutti, kirjallisuusterapeutti Silja Mäki ja toimittaja, sosiaalikasvattaja, sanataideohjaaja Anne Tarsalainen.

Matkanjärjestäjänä MatkaPaletti Oy.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen

www.matkapaletti.fi/kirjoittajamatka

Lisätietoja esitteestä

Pihkantuoksuinen ilma ja roihahtava rakkaus Jaltalla

Kollegani ja ystäväni Anne Tarsalaisen omaelämäkerrallinen romaani Lupaus Jaltalla (Reuna 2019) vie kutkuttavasti lähihistoriaan, 1980-luvun Jaltalle, Leningradiin, Tallinnaan ja Narvaan. Kaksi erilaista yhteiskuntajärjestelmää törmää eikä rautaesirippu heilu kutsuvasti, kun savolaistyttö ja leningradilaispoika rakastuvat. Teos tuo minulle rakkaat Annen ja Andrein – tuttavallisemmin Antin – vielä aiempaa lähemmäksi, vielä todellisemmiksi. Nyt ymmärrän, mitä Annen ilmaus ”Antti söi kuormasta” todella tarkoittaa.

Omaelämäkerrallinen romaani Lupaus Jaltalla julkistettiin Lottamuseossa Tuusulan Rantatiellä 26.10.2019. Sen taustat johtavat Annen mukaan yhteiselle työmatkallemme Kreetalle, jossa ohjasimme ensimmäistä elämäkerrallisen kirjoittamisen ryhmäämme kesäkuussa 2014. Pötköttelimme iltapäivällä pikkuisen hotellin pihalla aurinkotuoleissa, kreetalaisittain viileässä säässä. Anne muisteli nuoruuttaan ja mietti, uskaltaisiko siitä kirjoittaa. Olisiko aika kypsä niin omasta puolesta kuin ajan kulkua ajatellen? Kannustin häntä siihen. Nyt noiden pohdintojen hedelmä on tässä edessäni kauniin sinisissä kansissaan, kannen kuvassa junan ikkunaan piirretty sydän.

Lupaus Jaltalla tarjoaa, mitä lupaa. Anne kuvaa herkän kauniisti uteliaan ja rohkean tytön kommelluksekasta matkaa Jaltalle, rakastumista matkaoppaaseensa sekä nuorten rakastavaisten päämäärätietoista ponnistelua kohti yhteistä elämää Suomessa. Yhä uudelleen Anne löytää itsestään voiman tehdä työtä, säästää rahaa ja matkustaa pelottavatkin rajanylitykset rakkaansa luo. Hetkittäin epäilykset kalvavat – mutta vain hetkittäin.

Nykylukijan voi olla vaikea ymmärtää, miten erilainen maailma on ollut maantieteellisesti niin lähellä, rajan takana. Andrein täytyy tavata Annea salassa, koska ulkomaalaisten kanssa ei saa olla tekemisissä. Kun kihlaus julkistetaan, hän menettää työpaikkansa.

Aistivoimaisuus on yksi kirjan ulottuvuuksista. Tuntuu kuin olisin ollut mukana nuuhkimassa Jaltan pihkantuoksuista ilmaa, kävelemässä Nevan rannalla ja kirjoittamassa rakkauden kirjaimia höyrystyneeseen junan ikkunaan.

Kirjaa rytmittävät Annen kauniit runot. Ne tuntuvat välistä sanovan vielä enemmän kuin kertova teksti.

Et ole pehmeä,

kulkiluusi tuntuvat.

Olet minun soittimeni.

Meistä lähtee hyvä melodia.

Ennen Annen kirjan julkistamistilaisuutta ja hänen kirjansa lukemista luin uudelleen Andrein niin ikään omaelämäkerrallisen ja myös hänen sukunsa taustaa valottavan teoksen Lapsuuteni sillat. Muistoja lapsuuteni ja nuoruuteni Leningradista (Interword 2013). Suvun kohtaloihin kietoutuvat niin Stalinin vainot kuin äidin kohtalokas kuolema.

Nämä kirjat keskustelevat hienosti toistensa kanssa. Andrein kirja tarjoaa taustan Annen kirjalle ja maan traagiselle menneisyydelle, jonka kaiut ovat nuorten arkipäivää. Kirjojen valossa ymmärrän entistä paremmin, miksi Tuusulan Kuunlaakso on heille molemmille niin rakas paikka. Myös kirjoittamisen terapeuttinen voima saa entistä vahvemman perustan.

Annen kirjan julkistamistilaisuudessa vieressäni istui kirjailijoiden tytär pienen tyttärensä kanssa. Vuoden ikäinen pikkuinen hurmasi minut. Näin hänessä isovanhempiensa herkkyyden mutta myös peräänantamattomuuden. Sillä samalla peräänantamattomuudella, jolla Anne ja Andrei toteuttivat yhteisen elämäsä, hän halusi tutkia maailmaa. Suvut ja tarinat jatkuvat.

Tilaisuutta siivittivät myös Andrein kiraralla soittamat ja laulamat kauniit balladit.

Kiitos, Anne ja Andrei! Ja kiitos Reunan Tarja Tornaeus, että tämä kirja sai kantensa!