Mustasaaressa kirjoitetaan taas kesällä

Kirjoitan itselleni saaren

Kirjallisuusterapeuttinen kasvuryhmä aikuisille

Ke 4.8., to 5.8., ke 11.8. ja to 12.8.2021 klo 16.15–19.30

Mustasaaren toimintakeskuksessa Seurasaaren selällä Helsingin edustalla

Saareen sopivina teemoina pohdimme muun muassa seuraavia: Millainen on minun mieleni saari? Onko se turvapaikkani ja energianlähteeni vai taistelukenttäni ja aikarosvoni? Liplattelevatko sen rannoilla kevyet laineet ja virkistävät myrskyt sopivassa suhteessa? Millainen menneisyys saarellani on?  Miten kehitän saartani ja millaisena haluan nähdä sen tulevaisuuden?

Tule nauttimaan Mustasaaren luonnonkauniista merellisestä ilmapiiristä ja tutkimaan itseäsi ja elämääsi lukemisen ja kirjoittamisen sekä niistä viriävien keskustelujen innoittamana.

Lue lisää esitteestä

Lämpimästi tervetuloa kuulostelemaan, mitä mielesi saarelle kuuluu!

Satujen saari häämöttää jo

Ryhmä on ikävä kyllä peruttu, koska Mustasaari on koko kesän kiinni koronavirustilanteen vuoksi. Tervetuloa mukaan kesällä 2021!

Satujen saari

Sadut itsetuntemuksen ja voimaantumisen välineinä

Ke 5.8., to 6.8., ke 12.8, to 13.8.2020 klo 16.30–19.30
Mustasaaren toimintakeskuksessa Seurasaaren selällä Helsingin edustalla

Ryhmä toteutuu, mikäli koronaviruspandemia on hellittänyt ja on luvallista ja turvallista kokoontua pienellä ryhmällä.

Voisiko elämän tiivistää satuun?
Mikä on lempisatuhahmosi?
Inhottaako tai vihastuttaako joku satuhahmo sinua?
Millaisella saarella satuhahmosi mielessäsi seikkailevat?
Jaatko mielelläsi ajatuksiasi ja kokemuksiasi
samanhenkisten ihmisten kanssa?

Tule seikkailemaan mielesi saarelle satujen lukemisen, niiden pohjalta kirjoittamisen ja tästä viriävien keskustelujen innoittamana.

Ilmoittautuminen 28.7.2020 mennessä silja.maki@saunalahti.fi tai 050 313 1027

Lisätietoja esitteestä

 

Vilijonkka – kohti sukua ja pelkoja

Sain taas aloittaa syyskauden aherruksen Mustasaaren upeissa luonnonläheisissä maisemissa Seurasaaren selällä Helsingin edustalla. Odotin lauttaa Taivallahdessa koivunrungolla istuen ja runsaat pihlajanmarjatertut toivottivat minut tervetulleeksi matkalla lauttalaiturista saareen.

Tänä vuonna vuorossa oli Satujen saari, kirjallisuusterapeuttinen kasvuryhmä aikuisille. Satuja ja niiden kautta omaa elämää ja tunteita lähti ennakkoluulottomasti tutkimaan kahdeksan upeaa naista. Saari tarjosi rantakivensä ja kallionsa, niemennotkonsa, pienen hiekkarantansa ja metsäiset saarekkeensa kirjoittajille. Vankkoja puita ja ikiaikaisia kallioita vasten oli turvallista kirjoittaa vaikeistakin asioista.

Erityisesti Tove Janssonin satunovelli ”Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin” herätti tällä kertaa vilkasta pohdintaa ja syvällisiä tekstejä. Sitä ryhmälle ääneen lukiessani tuuli riepotteli meitä sopivan uhkaavasti Hevossaaren kallioilla, vaikka muuten elokuun alun illat olivat kesäisen leppoisia.

Novellissa rouva Vilijonkka asuu talossa, jonka luulee olevan vanha sukutalonsa. On kaunis kesäpäivä mattolaiturilla, mutta Vilijonkka on vakuuttunut, että pian tapahtuu jotain kamalaa. Nouseekin myrsky, jota saa oikein kunnolla pelätä. Kun talo sitten melkein romahtaa ja Vilijonkka istuu rantahiekalla, kaikki onkin hyvin. Hän on uskaltanut kohdata pelkonsa.

Novellia on luonnehdittu yhdeksi maailmankirjallisuuden parhaista pelon ja paniikin kuvauksista. Myös ryhmän jäsenet se vei kuulostelemaan omia pelkojaan. Joku muisteli lapsuudenaikaisia pelkoja, aikuisen näkökulmasta hassujakin, mutta lapselle kovin tosia. Moni osallistuja tutki ahdistus- ja paniikkitaipumustaan. Jo sen oivaltaminen, kuinka tavallinen tämä vaiva meillä ihmisillä on, oli helpottavaa. Novelli johdatti monet myös huomaamaan, miten he ovat löytäneet elämässään rauhan paikkoja ja huojentavia hetkiä, jolloin ei tarvitse pelätä.

Yksi osallistuja totesi hänelle tärkeästä ja terapiassa tarkkaan luetusta novellista löytyvän edelleen uusia ulottuvuuksia, etenkin hellyyden tunteen Vilijonkkaa kohtaan – ja ehkä myös itseään kohtaan. Ennen kaikkea hän sai tilaisuuden huomata, miten on mennyt eteenpäin paniikkitaipumuksensa kanssa, parantunut suorastaan. Moni tunnisti ylihuolehtivat vanhemmat paniikkitaipumuksensa takaa. Yhdessä mietittiin, miten katkaista sukupolvien ketju, ettei taipumus siirtyisi lapsille.

Novelli näyttäytyi metaforana elämän pelolle: talossa kaikki on väärin, mutta Vilijonkka ei uskalla muuttaa sieltä pois. Novellin sukulaisuusteema vei osallistujat omien sukujensa ja sukutarinoittensa äärelle sekä vierailemaan mielikuvissa sukutaloissa, kuka jo kauan sitten menneisyyteen jääneessä, kuka talossa, jonka kohtalo on omissa käsissä. Lukukokemus johdatti myös läheisten kuolemaan ja sairauksiin sekä pohdintaan siitä, kuka laittoikaan lapsuudessa kotitalon ovet lukkoon. Ylisukupolvinen trauma tuli monessa kohtaa tunnistetuksi, niin sotatraumojen kuin tavallisessa arjessa siirtyneiden toimintatapojen muodossa.

Novellin valtava vesipatsas herätti pohdintaa. Ehkä se on fallos tai naisen kokemus falloksen vaikutuksista, vellova, välillä lähestyvä, välillä etääntyvä halu ja kiihottuminen. Se voisi olla myös Janssonin kaapista ulos tulo. Niin kuin hyvä symboli, se voi olla myös mitä tahansa muuta.

Luonto on vahvasti mukana tässä niin kuin niin monessa puhuttelevassa tekstissä. Luonto ja aistillisuus paitsi pelottavat myös ottavat syliin ja ravistelevat ravistelua tarvitsevaa. Näin voi tapahtua muutos.  Muutama kirjoitti novellille uuden lopun, itseä hoitavan.

Taas kerran on todettava Tove Janssonin viisaus ja hämmästyttävä tarkkanäköisyys. Novellissa on klassikkoainesta – ja ihmisillä kyky tunnistaa itsessään tärkeitä asioita ja sen kautta löytää uutta voimaa ja luottamusta elämään. Myös naurua ja iloa mahtui mukaan.


Novelli ”Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin” löytyy Tove Janssoni novellikokelmasta Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia (1962/87, WSOY).

 

 

Satujen saari kutsuu

Kokeile jotain uutta tai tule päivittämään sisäisen satuhahmosi kuulumiset! Jo aiemmin mukana olleille uudet sadut.

Satujen saari

Sadut itsetuntemuksen ja voimaantumisen välineinä

Taruterapiaryhmä aikuisille

Ke 31.7., to 1.8., ke 7.8. ja to 8.8.2019 klo 16.30-19.30

Mustasaaren toimintakeskuksessa Seurasaaren selällä Helsingin edustalla

Voisiko elämän tiivistää satuun?

Mikä on lempisatuhahmosi?

Inhottaako tai vihastuttaako joku satuhahmo sinua?

Jaatko mielelläsi ajatuksiasi ja kokemuksiasi samanhenkisten ihmisten kanssa?

Tule seikkailemaan mielesi saarelle satujen lukemisen, niiden pohjalta kirjoittamisen ja tästä viriävien keskustelujen innoittamana.

Lisätietoja esitteestä

Ryhmä on täynnä. Varasijalle voi ilmoittautua.

Mustasaari antoi parastaan

Tuskan tulivuorelta lempeiden aaltojen laguuniin

Mustasaaressa Helsingin edustalla, Helsingin seurakuntayhtymän toimintakeskuksessa, on välillä kesäryhmissä tarvittu sisätiloissa sähköpatteria ja ulkona sadetakkia. Tänä kesänä pohdittiin joinakin päivinä, missä olisi vilpoisin paikka työskennellä. Kirjoitan itselleni saaren -nimisessä kirjallisuusterapeuttisessa kasvuryhmässä tekstejä kirjoitettiin ja jaettiin sekä syvällisiä keskusteluja käytiin niin kokoontumispaikka stidin yläkerran suojissa kuin ulkona vaihtelevan kauniissa luonnonpaikoissa.

Työskentelyvälineinä toimineet mielikuvakartat johdattivat osallistujat tarkastelemaan, millaiset tuulet heidän mielen saarellaan puhaltavat ja millaisia suojaisia poukamia sieltä löytyy. Mielikuvituksella ei ollut rajoja, kun luontopaikkojen nimet peilasivat sisäisiä tuntoja. Tutuiksi tulivat paitsi Lempeiden aaltojen laguuni, Läheisyyden voimala ja Sinnikkyyden suo myös Yksinäisyyden aukio, Tuskan tulivuori ja Kuivuneiden kyynelten aavikko. Matkalla kohti Ilon vesiputousta piti koukata Eksyneiden ajatusten laaksossa ja kiivetä kurkistelemaan Rohkeuden jyrkänteeltä.

Ryhmässä pohdittiin myös askelmerkkejä elämässä eteenpäin. Mielen talot laajenivat ja pölyttyneet nurkat kirkastuivat. Joku uskaltautui kiipeämään näköalatorniin. Pysähtyipä kauan kallionkielekkeellä vaarallisesti keikkunut mökkikin paikoilleen.

Päivän kirkas paahde vaihtui illan tullen lempeään auringonlaskua lupailevaan lämpöön. Auringonsäteet siivilöityivät Hevossaaren mäntyjen lomitse ja leikittelivät rantakaislikossa. Ryhmä asettautui istumaan piiriin kiville ja kannoille, jakamaan kirjoittamaansa ja pohtimaansa.

Lopuksi Walhalla-lautta kuljetti joukon turvallisesti Taivallahden rantaan. Taas yksi Mustasaaren ryhmä takana. Ohjaajana koin kiitollisuutta, että saan tehdä tällaista työtä, vain luovuus ja taivas rajoina, apuna turvalliset terapeuttisen työskentelyn puitteet ja kynän ja paperin suomat mahdollisuudet. Taiteen keinoin tällaiset lempeät syväsukellukset ovat neljässä illassa mahdollisia.

 

Kirjoitan itselleni saaren

Kirjoitan itselleni saaren

Kirjallisuusterapeuttinen kasvuryhmä aikuisille

Ke 1.8., to 2.8., ke 8.8. ja to 9.8.2018 klo 16.30-19.30

Mustasaaren toimintakeskuksessa Seurasaaren selällä Helsingin edustalla

Tule nauttimaan Mustasaaren luonnonkauniista merellisestä ilmapiiristä ja tutkimaan itseäsi ja elämääsi lukemisen ja kirjoittamisen sekä niistä viriävien keskustelujen innoittamana.

Ilmoittautuminen 28.6.2018 mennessä. Paikkoja voi kysellä vielä heinäkuun aikanakin.

Lue lisää esitteestä.

Kokeile jotain uutta tai tule jatkamaan jo aiemmissa ryhmissä aloittamaasi itsetutkiskelun matkaa!

 

 

Satujen saari kutsuu

Satujen saari

Sadut itsetuntemuksen ja voimaantumisen välineinä

Taruterapiaryhmä aikuisille

Voisiko elämän tiivistää satuun?

Millaisella saarella satuhahmosi mielessäsi seikkailevat?

Haluatko kirjoittaa aaltojen loisketta kuunnellen?

Neljänä elokuun iltana Mustasaaressa Helsingin edustalla, 2.8., 3.8., 9.8. ja 10.8.2017 klo 16.30-19.30

Lue lisää esitteestä

 

 

Rakkaudella lapsenlapsille

Ylpeänä esittelen Kirsti Airolan kirjan Punainen posliinikoira. Mummin muistoja 1950-luvun Helsingistä. Omakustanne, 2016.

Kirja on syntynyt syksyn 2016 aikana ohjaamassani elämäkerrallisen kirjoittamisen ryhmässä. Sitä edeltää pitkä prosessi.

Tällainen kirja pitäisi jokaisen lapsen saada isovanhemmiltaan – tai joltakin muulta sukulaiselta tai läheiseltä. Kirsti Airolan pieni mutta samalla monella tavalla merkittävä kirja on omistettu hänen kolmelle lapsenlapselleen. Lapset ovat juuri nyt sen ikäisiä kuin Kirsti-mummi oli kirjan tapahtumien aikaan, päiväkoti- ja alakouluikäisiä.

Vajaaseen 50 sivuun mahtuu paljon. Punainen posliinikoira koostuu lyhyistä, joskus vain muutaman lauseen mittaisista katkelmista, muistoista. Ne liittyvät tiettyihin paikkoihin, kotiin, päiväkotiin ja kouluun, mutta myös erityisiin paikkoihin ja tilanteisiin kuten Linnanmäelle, Eläintarhan ajoihin ja Lastenlinnan sairaalaan. Muistoja leimaa voimakas tunnelataus, usein pienen tytön hämmennys mutta onneksi myös ilo.

Olennainen elementti kirjassa ovat runsaat valokuvat, niin perheestä kuin 1950-luvun Helsingistä. Mukana on myös pieni sukupuu. Jaana Raution taitto on ilmava ja kaikille elementeille arvonsa antava.

Muistot kantavat vahvasti ajankuvaa. Eletään sodan jälkeistä aikaa. Niukkuus leimaa elämää tavallisissakin perheissä. Suuret ikäluokat aloittavat koulun, jota käydään aamu- ja iltapäivävuoroissa. Vahvaan rooliin nousevat ruokamuistot kuvottavasta kaurapuurosta jännittäviin pääsiäismuniin. Punainen posliinikoira on suolasirotin, joka on seurannut Airolaa lapsuudenkodista tähän päivään saakka. Kirjan loppu muodostaa ajallisen kaaren: ollaan nykypäivässä ja lastenlasten mummolassa.

Kirjan syntyä on edeltänyt pitkä prosessi, joka on vahvistunut ohjaamassani kirjallisuusterapeuttisessa kasvuryhmässä nelisen vuotta sitten. Prosessiin kuuluivat myös satujen kautta elämää käsittelevä kurssi sekä fiktivisiä elämänkarttoja tutkaileva ryhmä Helsingin Mustasaaressa.

Tärkeä etappi oli Kreetalla toteutettu omaelämäkerrallisen kirjoittamisen kurssi Afroditen kynän kärjellä reilut kaksi vuotta sitten. Kurssin aikana Airola kohtasi ja ryhtyi jäsentämään niitä tunteita, joita liittyivät isän sodanjälkeiseen alkoholinkäyttöön ja ristiriitaiseen käyttäytymiseen. Hän koki, että ei muista lapsuudestaan paljoakaan mutta haluaisi muistaa enemmän. Airola kirjoitti siltä istumalta listan muistoista, joista sai kiinni. Se lista kantoi häntä koko kirjoittamisprosessin ajan – ja täydentyi vähitellen.

Punainen posliinikoira on paitsi kokoelma konkreettisia muistoja myös tutkielma pienen herkän tytön tunteista ja siitä, miten hän tutki tarkkaan maailmaa ja sosiaalisia tilanteita. Airola pohti kirjaa tehdessään paljon rajausta eli mitä laittaa mukaan kirjaan ja mitä lapsenlapsille voi ja kannattaa kertoa elämän vaikeista asioista. Hän päätyi hienovaraiseen ratkaisuun, jossa lapsen tunteet saavat näkyä. Isän ristiriitaisuuden voi lukea siitä, miten tyttö ihmettelee ja väliin pelkääkin isän outoa käytöstä. Lapselle vaikeiden tunteiden kuvausten yhteydessä todetaan muun muassa: ”Minulle tuli paha mieli.” Suuren vaikutuksen tehnyt Jöröjukka-kirja saa osaltaan kertoa tytön kokemuksista. Yksi kirjan juonne on sisarussuhteen tutkiminen.

Näin pienet lukijat voivat kurkistaa mummin lapsuudenaikaiseen mielenmaisemaan ja kokemuksiin. Vaikka aika ei ole sama, jokainen lapsi kokee samanlaisia hämmennyksen ja pettymyksen tunteita. Lapset näkevät reippaan ja valoisan mumminsa ja saavat uskoa siihen, että hekin selviävät elämänsä haasteista.

Tämän kirjan syntyprosessissa näkyy selvästi omaelämäkerrallisen kirjoittamisen prosessiin usein kuuluva ilmiö: ensin kirjoitetaan sydänverellä vaikeista asioista ja käsitellään niitä ryhmän tuella, sitten tiivistetään sukulaisille annettava tai julkaistava versio. Kirjan syntytarina on myös esimerkki siitä, miten erilaiset kirjallisuusterapeuttiset ryhmät voivat kantaa ja johtaa osallistujan prosessia usean vuoden aikana.

Airola kertoo, että kun kirjaa luetaan lastenlasten kanssa, he alkavat välittömästi peilata omaa elämäänsä sen tapahtumiin. Siksi kirjaa on hyvä lukea heidän kanssaan pätkittäin ja varata siihen runsaasti aikaa. Myös sisarensa kanssa Airola on käynyt mielenkiintoista vuoropuhelua ja lapsuuden muistelua, jota aivan sellaisenaan tuskin tapahtuisi ilman kirjaa.

Vaikka Airolan kirja ei ole yleisessä levityksessä, olen saanut luvan näyttää sitä asiakkailleni ja ryhmilleni. Kirja on herättänyt ihastusta ja innostusta tallentaa omia ja sukulaisten muistoja.

KUVA: Kirsti neljävuotiaana. Kirsti Airolan arkisto.

Kirjan esittely on julkaistu suunnillen samansisältöisenä myös Kirjallisuusterapia-lehdessä 1/2017.

Satujen saari aukeaa elokuussa

Satujen saari

Sadut itsetuntemuksen ja voimaantumisen välineinä

Taruterapiaryhmä aikuisille

Voisiko elämän tiivistää satuun?

Millaisella saarella satuhahmosi mielessäsi seikkailevat?

Haluatko kirjoittaa aaltojen loisketta kuunnellen?

Neljänä elokuun iltana Mustasaaressa Helsingin edustalla, 2.8., 3.8., 9.8. ja 10.8.2017 klo 16.30-19.30

Lue lisää esitteestä

Muutama paikka vapaana. Tervetuloa mukaan!

Saarelle kirjoittamaan

Kirjoitan itselleni saaren

Kirjallisuusterapeuttinen kasvuryhmä aikuisille meren syleilyssä

Mustasaaressa Helsingin edustalla Seurasaaren selällä

15 minuutin lauttamatka vie toiseen todellisuuteen ja mahdollisuuteen pysähtyä oman itsen äärelle kuuntelemaan mielen saaren tyyntä ja myrskyä.

Elokuussa neljänä iltana

Ryhmä on alkanut.

Lisätietoja esitteestä Mustasaari Kirjoitan iselleni saaren elokuu 2016