Hämy Houkuttajan arvoituksen jäljillä

Pirjo Arvola ja Pekka Arvola (2021) Houkuttaja häiritsee Lammasmaata. Espoo: Mini Kustannus Oy.

– Kyse ei ole siitä, olenko minä kadottanut jotain, vaan siitä, mitä voi kadota täältä Lammasmaasta. Käsillä on erittäin huolestuttava tilanne. Näin esittäytyy etsivä Väiski Mäyris.

Hieman myöhemmin luetaan Lammasmaan keskuskaivolla Lammaskoirakeskusrötöspoliisin virallinen tiedote: ”Aina valppaisiin koirankorviimme on kantautunut huolestuttava tieto. Alueellamme hiippailee hämäräperäinen hämäräotus….”

Mini Kustannuksen kustantaman erityisnuorisonohjaaja Pirjo Arvolan ja teologian maisteri Pekka Arvolan kirjoittaman kolmannen lasten kuvakirjan nimi Houkuttaja häiritsee Lammasmaata kertoo jo paljon olennaista tarinasta. Tällä kertaa ollaan lampaiden maailmassa, joka sijaitsee edellisen kirjan Liikaa herkkuja Haukkumaassa -kirjan koirien kylän naapurissa. Päähenkilö Väiski Mäyris kulkee näiden kahden maailman välissä ja ratkaisee arvoituksen, pelastaa jälleen eläinlapset.

Tällä kertaa haasteena on Hämy Houkuttaja, joka muodostaa uhan Lammasmaalle. Hämy houkuttaa karitsoja mansikoilla, jotka on asettanut häkkikärryihin. Aikuinen tunnistaa tarinasta seksuaalisen häirinnän tai hyväksikäytön uhan, lapset uhkaa kehitysasteensa mukaan.

Sain aikanaan alakoulun opettajana toimiessani ainutlaatuisen mahdollisuuden testata tarinaa sekä erityisluokassa että yleisopetuksen elämänkatsomustiedon oppitunneilla. Koulun liepeillä oli havaittu itsensäpaljastaja, joka lapsia ja heidän vanhempiaankin hirvitti. Tämä kirjan avulla, kirjallisuusterapeuttisin keinoin, oli hyvä tilaisuus tarjota lapsille apua, helpotusta ja ymmärrystä. Sain muutamilta vanhemmilta erityiskiitosta siitä, miten hienosti koulussa osataan käsitellä vaikeaa aihetta.

Tarinassa on jälleen tunnistettavissa kansansadun hoitava rakenne: tarina on etäännytetty eläinten maailmaan, siinä lähdetään sankarin kanssa matkaan ja se loppuu onnellisesti. Matkataan synkän maiseman läpi, halki hiiltäkin mustemman korpimetsän yön kohti pelottavaa trööt-krooh-ääntä.

Tarinan voi yhdistää Hannu ja Kerttu -satuun ja noitaan herkuilla houkuttelemisineen. Paha hahmo kuitenkin näyttäytyy tässä tarinassa lopulta realistisemmassa valossa kuin kansansadun noita eikä ole yksioikoisesti paha. Tämä on ratkaistu nerokkaasti: Hämy Houkuttajalla on uniongelma, minkä vuoksi se on napannut karitsat ja laittanut ne juoksemaan ympyrää, jotta voisi laskea lampaita ja saisi unenpäästä kiinni. Houkuttaja on sairas ja saa sairauteensa hoitoa, mutta joutuu myös sovittamaan pahan tekonsa vankilassa. Paha saa palkkansa mutta samalla sairas ymmärrystä.

Koirasankari Väiski Mäyris on jälleen elementissään. Se on neuvokas mutta ei täydellinen. Se kompastuu joskus niin sanoissaan kuin reitin valinnassakin, mutta johdattaa lopulta retkueen oikeaan paikkaan. Näin jokainen lapsi saa samastua Väiskiin ja löytää toivoa siitä, että voi itse ratkaista haasteita, vaikkei kaikkea vielä maailmassa hallitsekaan.

Tarinassa on myös suoraan opettavaa osuutta, kuitenkin tarinaan luontevasti upotettuna. Alussa karitsoille opetetaan ohjeen muodossa, miten tulee toimia, jos houkuttaja tulee vastaan: ”1. Jos outo olento juttelee sinulle, älä juttele takaisin. 2. Jos outo olento houkuttelee sinua herkuilla tai tarjoaa jotain muuta mielenkiintoista, älä ota.” Ja niin edelleen. Tarinan edetessä näiden oppien perille menoa testataan karitsoilla, jolloin myös lapsilukija voi kokeilla, muistaako opit.

Kirjan kieli on selkeää, mutta ei lapsilukijaa aliarvioivaa. Mukana on pitkiäkin lauseita ja haasteena houkutteleva sanahirviö Lammaskoirakeskusrötöspoliisi. Kielellinen leikki on niin rytmillistä kuin kekseliästäkin.

Ilona Partasen kuvitus on herkän monipuolinen niin kuin edellisessäkin kirjassa. Iloiset ja synkemmät värit vaihtelevat tarinan tunnelmien mukaan. Lampaat on piirretty hauskasti toisistaan erottuviksi. Itse Hämy Houkuttaja on synkän surullinen hahmo, sopivasti sellainen, jota ei voi tunnistaa miksikään tietyksi eläinlajiksi. Se voi sekä kauhistuttaa että herättää myötätuntoa. Kirjan kansi jää harmittamaan niin kuin edellisen kirjan kohdallakin: se ei anna käsitystä kirjan monipuolisesta kuvituksesta eikä houkuta kovin tummalla taustallaan. Sinänsä kirjasarjan kannen vakioelementtien idea vasemman reunan eläinlapsineen ja iloisen Väiskin kuvineen keskellä kantta on hyvä, mutta jotain jää puuttumaan.

Suosittelen lämpimästi  Houkuttaja häiritsee Lammasmaata -kirjaa kaikkiin koteihin sekä ammattikäyttöön päiväkoteihin, alakouluihin, neuvoloihin, lastensuojeluun, lastenpsykiatriaan sekä kirjastojen kirjavinkkauksiin.

 

 

 

Lasten kuvakirja herkkujen ahmimisen haitoista

Pirjo Arvola ja Pekka Arvola (2020) Liikaa herkkuja Haukkumaassa. Espoo: Mini Kustannus Oy.

”Yhtäkkiä, kauhistus! Metsässä kajahti Haukkumaan hätäsignaali.”

Aina seikkailuun ja toisten auttamiseen valmis Väiski Mäyris, tarinan sankari, on valmis tehtäväänsä, etsimään Haukkumaan kadonneet koiranpennut ja selvittämään makealta tuoksuvien pussien arvoituksen.

Erityisnuorisotyönohjaaja, kirjallisuusterapeutti Pirjo Arvolan ja teologian maisteri Pekka Arvolan tuore lasten kuvakirja Liikaa herkkuja Haukkumaassa tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen, lasten liialliseen herkkujen ahmimiseen ja sen haitallisiin seurauksiin. Arvoloiden edellisessä, vankilateemaisessa lastenkirjassa Osmo-nalle ja isän erehdys (Pieni Karhu, 2011) seikkailtiin karhujen maailmassa. Nyt näyttämönä on koirien yhteisö.

Kirja sopii lasten ja vanhempien yhteiseksi lukemiseksi kotisohvalla, yhtä lailla kenelle tahansa lapselle kuin sellaiselle, jonka makeannälkä on ottanut otteeseensa. Kirja sopii  myös ammattikäyttöön päiväkoteihin, alakouluun, kirjallisuusterapiaan, psykologeille ja terapeuteille sekä muille ammattialoille. Toivoisipa sen löytävän tiensä myös neuvoloiden kirjasuosituksiin.

Kirjaa voi luonnehtia myös satukirjaksi. Vaikka aihe on terapeuttinen ja opettavainen, kirja johdattaa siihen sadun ja seikkailun keinoin. Tarinassa ovat kaikki hoitavan sadun tärkeät elementit: Se on etäännytetty mystiseksikin miellettävään koirien maailmaan. Sankari on mahdottoman tuntuisen tehtävän edessä, suuren metsän laidalla valmiina seikkailuun. Se kulkee pelottavan metsän halki ja kokee kipua terävien oksien ja kivien raapiessa ja pistäessä mutta sinnittelee eteenpäin.

Tarinassa on auttajia, niin kuin hyvään satuun kuuluu. Vanha viisas opettajatar, labradorinnoutaja Rauhantassu, on koirayhteisön kokoonkutsuja ja puheenjohtaja, joka kertoo koirille huolensa koiranuorison oudosta käyttäytymisestä ja pistää pelastustoiminnan liikkeelle. Minulle kirjan lempihahmo on puunoksalla rennosti lötköttävä kullankeltainen Pyry-corgi, joka rohkaisee Väiskiä eteenpäin. Sen voi ajatella olevan paitsi Väiskin sisäinen ääni ja omatunto, myös  yhteisön kollektiivisen tiedostamattoman edustaja ja oikeudentaju, arkkityyppinen vanhan viisaan hahmo.

Vielä myöhemminkin Pyry-setä ilmaantuu tarinaan silloin, kun Väiskin voimat ja usko omiin kykyihin ovat vähällä lopahtaa: ”Höps ja höpsistä töps! Kuivaa tassut, ravista turkki. Seikkailussa turkki tahraantuu ja sekoittuvat häntäkarvat. Nyt rohkeasti eteenpäin! Edessä häämöttää jo hyvä määränpää.”

Hoitavan sadun mukaisesti tarinassa on selkeä juoni ja onnellinen loppu:  herkkuja ahmineet pikkukoirat paranevat Haukkumaan lääkärin hyvässä hoidossa. Hyvän puolella ollaan selkeästi. Sen sijaan pahan kohdalla suuntaudutaan kohti todellisuutta: mikään paha hahmo ei ole tahallaan houkutellut saati pakottanut koiranpentuja ahmimaan herkkuja vaan Haukkumaan Herkkupuodin kuorma-auton kärry on irronnut ja lasti pudonnut Ryökälerotkoon, mistä pennut ovat sen löytäneet. Lapsen luonnollinen makeanhimo on hoitanut loput.

Tarinassa on yhtymäkohtia aiempaan tarinaperinteeseen. Manu-koiranpentu on syönyt niin paljon herkkuja, ettei mahdu ulos kotikolostaan – aivan kuin Nalle Puh syötyään liikaa hunajaa. Koirat kutsutaan koolle vanhan ikitammen luo kuin Kalevalassa ikään. Lopussa Väiski Mäyristä juhlitaan sankarina kukkaseppele kaulassa kuin antiikin sankaria.

Niin kuin hyvään lastenkirjaan kuuluukin, aihetta ei lähestytä sormi ojossa vaan seikkailun keinoin. Mukana on huumoria sekä hauskoja ja runollisia sanankäänteitä. Kieli on selkeää ja pienelle lapselle ymmärrettävää mutta ei liian yksinkertaistettua, niin kuin joissakin opettavaisissa lastenkirjoissa saattaa olla.

Ilona Partasen oivaltava ja värikylläinen kuvitus houkuttaa lukijansa tarinaan. Yksi ulottuvuus on tunnistetusti piirretyt koirarodut. Lapsen kanssa voi viihtyä kirjan ääressä myös tunnistamalla eri koirarotuja, joista yleisimmät ovat tarinassa edustettuina villakoirasta vinttikoiraan. Kansikuva ei ikävä kyllä anna oikeanlaista käsitystä kirjan kuvituksesta.

Olen iloinen siitä, että olen saanut seurata tämän kirjan syntyä ja kannustaa Pirjoa ja Pekkaa uskomaan tarinaansa. Olen aikanaan erityisluokanopettajana testannut kirjaa lukemalla sen oppilailleni, jotka ottivat sen mielenkiinnolla vastaan. Tarina sai pienet oppilaat pohtimaan herkkujen syömistä ja kannusti kohtuullisuuteen: herkkujen syömisessä ei ole mitään pahaa, mutta liika on liikaa ja siitä voi olla ikäviä seurauksia. Etenkin diabetesta sairastava tyttö kertoi omasta kokemuksestaan käsin kohtuullisuuden tärkeydestä.

Minulla on ilo tuntea myös Väiski Mäyriksen esikuva, Pirjon ja Pekan Väiski-mäyräkoira. Tämä suloinen ja veikeä olento on mitä mainioin esikuva kirjan sankarille. Muistan myös Pyry-corgin esikuvan, joka oli niin viisaan oloinen vanha koiraherra, että sen melkein odotti puhuvan.

Odotan alkuvuodesta 2021 ilmestyvää Haukkumaa-kirjasarjan toista osaa, jossa Hämy Houkuttaja vaaniskelee lapsia.

Hyvää Maailman diabetespäivää tänään 14.11.2020 ja ensi viikon lasten oikeuksien viikkoa!

 

Liikaa herkkuja Haukkumaassa on ajankohtainen lastenkirja

Pirjo ja Pekka Arvolan tuore lasten kuvakirja Liikaa herkkuja Haukkumaassa tarttuu ajankohtaiseen teemaan, lasten liialliseen herkkujen syömiseen ja sen haitallisiin seurauksiin. Ilona Partasen oivaltava kuvitus houkuttaa lukijansa tarinaan.

Lisää kirjasta näiden sivujen kohdassa Kuulumisia.

Pirjo Arvola ja Pekka Arvola (2020) Liikaa herkkuja Haukkumaassa. Espoo: Mini Kustannus Oy.