Koronasatu antaa toivoa

Kuluneena syksynä aikuisten satuterapiaryhmäni toteutettiin ajan hengen mukaisesti ja koronavusepidemian pakottamana etäyhteydellä. Mukana oli kuusi rohkeaa naista.

Ryhmä eteni tavalliseen tapaan perinteisten kansansatujen, Ruususen, Tuhkimon ja kumppaneiden, voimin. Matkaa omaan mieleen tehtiin myös H. C. Andersenin Lumikuningattaren jalanjäljissä.

Ryhmän kruunasi, kukas muu kuin korona. Sain toteuttaa pitkään muhineen ja muutamassa yhteydessä lausumani ja kirjoittamani ajatuksen: Jos Tove Jansson olisi täällä, millaisen hahmon ja tarinan hän koronasta loisi?

Janssonin paikalla sai kunnian olla taitava sadunkertoja Xene Turpela, jonka kaksi satua luin virikkeeksi ryhmän osallistujille. Tämä  jälkeen osallistujat saivat itse kirjoittaa omat koronasatunsa. Niistä tuli mainioita. Koronan kauhuja katsottiin silmästä silmään. Sen myötä korona otettiin haltuun, pantiin pakettiin, pienennettiin inhmillisiin mittoihin. Hahmon takaa alkoi kurkistella toivo – toivo paremmasta huomisesta, ihmisten järkiintymisestä luonnon raiskaamisessa, toisista huolehtimisen tarve ja kyky.

Satu osoittaa myös sen, miten sadun keinoin on mahdollista kohdata vaikeasti lähestyttäviä asioita, kuten ihmisen ahneutta ja pahuutta ja vaikkapa vaikean tilanteen kieltämisestä kumpuavia salaliittoteorioita, suoraviivaisesti.

Tässä osallistujan, Pikin, luvalla hänen mainio satunsa, joka kantaa selkeydessään nimeä Koronasatu. Kiitos paljon, Piki!

Sadun myötä haluan toivottaa kaikille oikein hyvää ja turvallista joulua ja onnea ja terveyttä uudelle vuodelle 2021!

KORONASATU

Olipa kerran planeetta, jota hallitsi paha kuningas. Hän halusi valloittaa ja tuhota koko maailman ja  niinpä hän oli vanginnut joukon tiedemiehiä ja pakottanut heidät armeijan salaiseen viruslaboratorioon valmistamaan virusta, jonka avulla hän pystyisi hallitsemaan tai tuhoamaan kaiken. 

Tiedemiehet työskentelivät päivin ja öin. He laittoivat putkiloihin lepakoiden ZC45 ja ZXC21 virusta ja sekoittivat siitä genomiseosta. He sekoittivat ja sekoittivat ja koeputket poreilivat, kunnes  he olivat tyytyväisiä lopputulokseen ja yksi tiedemiehistä sai luvan avata puoli vuotta suljettuna olleen laboratorion oven ja lähteä kuninkaan luokse kertomaan saavutuksesta.

– Nyt me olemme saaneet tehdyksi sellaisen viruksen, joka pystyy hyökkäämään kaikkia maailman ihmisiä vastaan ja se voi kiinnittyä ihmisiin monin eri tavoin ja sillä  te tulette saamaan koko maailmantalouden ja ihmisten terveyden tuhottua ja kaikki kansakunnat polvilleen. 

Kuningas taputti käsiään ja hohotti kovaan ääneen, mutta sitten hän vakavoitui ja kysyi:

– Onko virukselle vastalääkettä? Mitä jos minä saan sen?

– Ei vielä, mutta kehittelemme sitä koko ajan, tiedemies vastasi.

– Tulkaa viipymättä kertomaan minulle, kun saatte sen tehtyä. Sen jälkeen palkitsen teidät kullalla ja timanteilla ja päästän teidät vapaaksi. 

Mutta sitäpä eivät kuningas ja tiedemies tienneet, että mitätön koronaperhe oli tarttunut kiinni tiedemiehen valkoiseen takinliepeeseen  ja päässyt jo livahtamaan ulos laboratorion ovenraosta tiedemiehen lähtiessä kuninkaan luokse. 

Tämä mitätön koronaperhe sikisi vauhdilla ja tartutti ihmisiä ja kohta oli jo miljoona ihmistä kuollut ja maailmantalous oli sekaisin ja kuninkaan ihmetellessä asiaa, tiedemiehet pahoittelivat, että eräs koronaperhe oli kuin olikin päässyt karkuteille ennenaikojaan. Mutta kun paha kuningas kuuli tästä, hän ei sättinytkään huolimattomia tiedemiehiä vaan taputti käsiään ja hohotti suu niin auki, että pienen pieni koronavauva, joka oli piileskellyt kuninkaan parrassa hyppäsi tämän nieluun ja tarrautui kiinni keuhkoihin ja tappoi pahan kuninkaan.  

Tiedemiehet iloitsivat päästessään vapauteen ja niin he tulivat ulos laboratoriosta rokote mukanaan. Ihmiset saivat rokotetta ja alkoivat miettiä omia elintapojaan, todeten, että kylläpä he olivat olleet aivan sekaisin päästään ja niinpä he päättivät muuttaa elintapojaan, jonka jälkeen taudit vähenivät maapallolta ja kulutus muuttui kestäväksi ja kaikki ihmiset tanssivat iloisina planeetalla. 

Ja tämä tarina on tosi, sillä maapallon muuttumisen näki Marsista asti pieni vihreä menninkäinen omalla kaukoputkellaan ja tätä tarinaa hän kertoi monta valovuotta eteenpäin lapsilleen, jotka myös saivat ihastella miljoonia vuosia eteenpäin kaunista sinivihreää planeettaa isänsä kaukoputkella.

Sen pituinen se.

 

 

Etäterapiaa ja -kirjallisuusterapiaa koronaviruksen aikaan

Koronaviruspandemia haastoi tänä keväänä psykoterapian, kirjallisuusterapiaryhmät ja kirjallisuusterapiakoulutukset.

Psykoterapia toteutui maaliskuun puolivälistä näille nurkille etäyhteyden välityksellä. Ei voi kuin hämmästellä, miten luontevasti kaikki kaiken kaikkiaan sujui ja miten hienosti asiakkaat ottivat tilanteen, vaikka etäyhteyksien pätkiminen joskus haastoikin kärsivällisyyttä ja sukupuut ja muut paikan päällä tehtävät harjoitukset jouduttiin laittamaan tauolle. Kiitos joustavuudesta ja kärsivällisyydestä kaikille terapia-asiakkailleni!

Ehdin ohjata Suomen Valkonauhaliiton Kalevalan kaikuja -ryhmääni puoleen väliin, kun se jouduttiin koronavirustilanteen takia keskeyttämään. Hetkisen ajan osallistujat saivat mahdollisuuden yhteydenpitoon yksilötapaamisten muodossa etäyhteydellä sekä tekstien välityksellä. Sitten käynnistin ryhmän uudelleen etäyhteydellä.

Kriisin jälkeen on mahdollista huomata, että muutos etäyhteydellä toimivaksi ryhmäksi toi Kalevalan ääressä työskentelijöille mukanaan paljon hyvää, vaikka yhteisessä fyysisessä tilassa olemisen puuttuminen karsikin tietysti pois paljon tärkeää nonverbaliikkaa ja läsnäolevan jakamisen tunnetta. Ikävä kyllä jokunen osallistuja ei uskaltanut tulla mukaan etäyhtyeydellä. Kaikille jatkajille etäyhteyden haltuun otto oli vahvistava ja rohkaiseva kokemus, joka toi roppakaupalla osallisuuden ja elämänhallinnan tunnetta.

Etäyhteys mahdollisti monelle psykoterapia-asiakkaalle ja kirjallisuusterapiaryhmän osallistujalle sen, että he uskaltautuivat puhumaan ja kirjoittamaan elämänsä haasteista, kokemuksistaan ja tunteistaan jopa rohkeammin kuin kasvokkain tapaamisissa. Oman kodin suojista puhuminen ja asioiden silmiin katsominen olikin turvallisempaa. Tämä tuli ilmi etenkin kehollisuuteen liittyvissä asioissa. Kalevalan Aino ja Marjatta puhuttelivat Kalevala-ryhmää erityisesti naiseuteen ja naisen osaan liittyvien kysymysten muodossa. Kaikkein tärkeimmäksi nousi kuitenkin näkyväksi ja hyväksytyksi tulemisen tarve.

Kiitän lämpimästi niitä rohkeita Kalevala-ryhmän naisia, jotka antoivat meille yhteisen mahdollisuuden kokea tämän etäyhteyden tuoman uudenlaisen läheisyyden ja yhteisöllisyyden.

Myös kirjallisuusterapiakoulutukset jouduttiin miettimään uusiksi. Suunnittelimme yhdessä kirjallisuusterapeuttikollegani, koulutuksen johtaja Päivi Kososen kanssa Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry:n koulutuspolun ensimmäisen osan eli Kirjallisuusterapia henkilökohtaisen ja oman ammatillisen kasvun menetelmänä -koulutuksen (15 op) Tampereen kesäyliopiston koulutuksena hybridiversioksi, jossa osa opetusjaksoista toteutuu etäopetuksena ja muutama syksyllä lähiopetuksena, jos ja toivottavasti kun koronavirustilanne sen sallii.

Kahden koulutuksen etäopetusjakson jälkeen mieleni on tyyni ja kiitollinen. Opiskelijat ovat olleet tyytyväisiä. Paitsi luennot myös sadun lukeminen ääneen onnistuu etäyhteyden välityksellä niin, että opiskelijat saavat ravituksi tulemisen kokemuksen. On myös mahdollista ohjata vaikkapa kävelyharjoitusta kirjoitusharjoitusten yhteydessä. Ryhmiin ja pareiksi jakaminen tarjoaa osallistujille tilaisuuden tutustua ja jakaa kokemuksia samantyyppisesti kuin lähiopetuksessa.

Paradoksaalisesti osallistujat tulevat sekä psykoterapiassa ja kirjallisuusterapiaryhmissä että koulutuksessa ikään kuin lähemmäksi ja omana itsenään näkyviksi, kun ruuduilta näkyy kaistale jokaisen kotia, työhuonetta tai kesämökkiä ja puolisot ja lapset ja etenkin koirat ja kissat saattavat vilahtaa näkyvissä tai kuuluvissa. Joku on istunut pihalla, puistossa tai autossa.

Psykoterapeutille ja kirjallisuusterapeutille nämä muutokset olivat varmasti vastaavanlainen digiloikka kuin opettajille kouluopetuksen siirtyminen etäopetukseksi, ainakin sellaiselle, joka ei ole aiemmin isommin etäyhteyksien avulla toiminut. On hienoa saada olla eturivissä kehittämässä kirjallisuusterapiaryhmien ja kirjallisuusterapiakoulutukseen uusia toimintamalleja, joista voitaneen ammentaa hyvää jatkossakin – ilman koronavirusuhkiakin – vaikkakin näen edelleen, että läsnäolevalla ryhmätoiminnalla ja lähiopetuksella on eittämätön antinsa kirjallisuusterapialle.

Jos Tove Jansson eläisi, toivoisin hänen kirjoittavan tarinan muumeista ja koronaviruksesta. Millainen hahmo korona mahtaisi olla? Suuri, ilkeä ja kaiken nielevä vai sittenkin pienempi hahmo, joka muuttuu kiltimmäksi niin kuin täällä keskuudessamme oleva koronaviruskin vaikuttaa nyt muuttuvan alun pahimpien skenaarioiden jäljeen? Varmaa on, että Janssonin tarinassa olisi mukana viesti siitä, että kaikesta voi oppia ja oivaltaa jotain tärkeää ja että elämä jatkuu.

Valoisan kesän ja juhannuksen toivotuksia!