Kirjallisuusterapia-lehdessä luonto herää ja herättää

Kevään 2021 Kirjallisuusterapia-lehti kutsuu luonnon äärelle – havahtumaan, ihmettelemään, kohtaamaan  ja voimaantumaan. Se on ilo esitellä näin Kirjan ja ruusun päivänä.

Antiikin Kreikasta lähtöisin oleva biofilia-käsite tarkoittaa rakkautta elämää ja kaikkea elävää kohtaan. Sen mukaan ihminen tuntee sisäsyntyistä tarvetta olla luonnossa, sen osana. Sanaa käytti psykoanalyytikko ja filosofi Erich Fromm (1964) kirjassaan The heart of man (suom. Hyvän ja pahan välillä, 1967). Myöhemmin sen otti käyttöönsä sosiobiologi Edward O. Wilson, jonka mukaan yhteys luontoon on universaali, kulttuurista tai yksilön persoonasta riippumaton perustarve, joka on syntynyt kehityshistoriamme myötä (ks. esim. Wilson 2016).

Koronaviruspandemian aikana luonnon merkitys on monelle noussut huomattavasti. Luonto toimii mitä parhaimpana vastapainona ruudun tuijottamiselle, etätyölle ja paljolle sisällä oleilulle. Luonto elvyttää ja antaa uusia näkökulmia sekä toivoa tässä epävarmuuden kyllästämässä ajassa. Kirjallisuusterapian vieminen luontoon tuo toimintaan arvokkaita ulottuvuuksia, ja luonnon elementit auttavat ihmistä ymmärtämään itseään ja voimaan paremmin. Luonnosta löytyy symboleja ja metaforia tunteille.

Juhani Ihanuksen artikkeli ”Sanoja juurilleen” valottaa kiinnostavasti ekofilosofiaa, ekopsykologiaa, ekoterapioita ja ekopoetiikkaa. Tutkija Henna Laininen kertoo ohjaamistaan ilmastoahdistusta käsittelevistä kirjoittavista ryhmistä ja ympäristökasvattaja Milla Tuormaa työstään ja kokemuksistaan luonnon hoitavasta voimasta. Pirjo Suvilehto kertoo kehittämästään eläinkirjallisuusterapiasta ja Sanna Sutela lukukoiratoiminnasta.

Omassa artikkelissani ”Pärskeet pirstovat pelot palasiksi” kerron kokemuksistani kirjallisuusterapian viemisestä luonnon helmaan ja sen voimauttavista vaikutuksista. Mukana ovat niin elvyttävät kirjoitushetket lähiluonnossa Helsingin Keskuspuiston reunalla kuin sykähdyttävät hetket Kreetalla vuorten ja turkoosinsinisen meren syleilyssä, unohtamatta iki-ihanaa Mustasaarta Helsingin kupeessa.

Lehdessä esitellään myös luonnon hyvää vaikutusta käsitteleviä kirjoja, joista löytyy ainesta niin kirjallisuusterapiaohjaajan työkalupakkiin kuin kenen tahansa omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneen kirjahyllyyn. Mukana on niin aikuisille kuin lapsillekin soveltuvia kirjoja.

Lisäksi ääneen pääsevät muun muassa Pirjo ja Pekka Arvolan iki-ihanat Väiski-kuvakirjat ja Anne Tarsalaisen koskettava omakohtainen Ettet unohtaisi nimeäsi. Heli Hulmin Kirkas hetki vie novellien muodossa tärkeisiin muistoihin ja Viivi Rantasen Sarjakuvaterapiaa sarjakuvan muodossa mielen kuntoutumisen maailmaan.

Antoisia lukuhetkiä, ehkä luonnon ääressä sitten, kun aurinko pääsee taas pilkistämään keväisen räntäsateen jälkeen!

Lehteä voi tilata osoitteesta jasenasiat.kirjallisuusterapia@gmail.com

Lähteet:

Fromm, Erich (1964) The heart of man. Its genius for good and evil. NY: Harper & Row. (suom. Hyvän ja pahan välillä, 1967)

Wilson, Edward O. (2016) Mitä ihmisen olemassaolo merkitsee. Suom. Hannu Poutiainen. Helsinki: Basam Books.

Tulen todeksi paperilla

Heli Hulmin novellikokoelma Kirkas hetki (2020, Kirjokansi) saa miettimään muistojen voimaa ja toisaalta fragmentaarisuutta, ohi kiitävien hetkien tallentamisen arvoa sekä historian siipien havinaa arjessamme, jos vaan sen haluamme kuulla.

Kokoelman kansikuva puhuttelee, Odilon Redonin maalaus Les yeux clos vuodelta 1890. Sen maalauksessa on tummahiuksinen nainen pää vinossa silmät kiinni, ehkä muistelemassa, aistimassa hetkeä, ei nautiskellen, vaan kenties raskaitakin aikoja läpi käymässä. Kuva sopii hyvin kokoelman novellien tunnelmiin, joissa vaelletaan muistoissa.

Novellien nykyhetkeksi taittuu milloin jumalanpalvelus, milloin saari ja raitiovaunu- tai automatka. Näistä tilanteista, paikoista tai matkoista, välitiloista, tarinan minän mieli ojentautuu niin omaan menneisyyteen kuin suvun tai tarinan sivuhenkilön taustaan.

Tunnelma on novelleissa rauhallinen ja viipyilevä, puhuttelevasti paikkoja ja maisemia sekä kuvattavien mielenmaisemia tutkaileva. Toisaalta joihinkin kiinnostaviin paikkoihin voisi jäädä pidemmäksikin aikaa. Niistä kutkuttaisi saada tietää vielä lisää, kuten Patmoksen saaren hylätystä turkkilaisesta hautausmaasta.

Maisemat ja vuodenajat peilaavat henkilöiden mieltä. Muutamassa novellissa kerronta äityy paikoin hieman sekavaksi: kenen näkökulmassa ja ajassa ollaankaan, kuka on kertoja, kuka minäkertoja, kenen päiväkirja tai kirje onkaan meneillään? Toisaalta novelleihin voi heittäytyä tästä välittämättä, herkän tarkasta kuvauksesta ja raikkaista kielikuvista nauttimaan.

Kirjallisuusterapian kannalta novelleista löytyy kiinnostavia ulottuvuuksia. Novelli ”Sivualttaripalvelija” kuvaa tarkasti jumalanpalvelusta, jonka sivualttaripalvelija matkaa seremonian käänteiden myötä omaan elämäntarinaansa ja kipeisiin muistoihinsa. Esirukouspyyntöjen kirjoittamisen ja lukemisen vaihe saa miettimään, mikä merkitys onkaan huolensa kirjoittamisella lyijykynällä pienelle lappuselle, luetaan se sitten ääneen tai ei. Ja mikä merkitys on saada kuulla ääneen luettuna oma huoli ja pyyntö, sellainen, jota ei ehkä ole kenellekään uskaltanut sanoa?

Voiko ääneen rukoilemista verrata runonlausuntaan, novellin sivualttaripalvelija pohtii. Saneleeko Jumala painotukset, hän jatkaa pohdintojaan. Entä mitä tekstin ulkoinen muoto kertoo kirjoittajastaan tai hänen mielentilastaan, kun rukouspyynnön pilkut ulottuvat miekkoina syvälle rivin aliseen maailmaan?

Kirjoittamisen ja tarinoiden näkökulmasta kiinnostavia ovat kokoelman viimeiset novellit. Novellissa ”Kolme T” raitiovaunu kiertää viistoa kahdeksikkoaan ja Helsinki avautuu lukijalle niin nykypäivässä kuin sodanjälkeisessä ajassa. On antoisaa lukea novellin minäkertojan elämäkerturin työstä – työstä, jota tiedän Hulmin itsekin tehneen – ja siitä, miten tarinat keriytyvät auki ja mitä ne vastaanottajassaan saavat aikaan.

Novelli ”Epektasis” puolestaan vie minäkertojaa rajalle, konkreettiselle itärajalle kirjoittajaresidenssiin ja yhtä lailla mielen rajalle, pelkoon ja luottamuksen etsimiseen. Kreikan kielen sana ’epektasis’ tarkoittaa laajentumista, Hulmin sanoin loputonta ojentumista ilman takarajaa. Novelli pohtii myös kirjoittamista, kokemusta, että kirjoittava ihminen voi tulla todeksi vain paperilla.

Erityisesti nämä kaksi viimeistä novellia näen hedelmällisiksi kirjallisuusterapian materiaaleiksi, samoin ensimmäisen, mutta sen ehkä erityisesti uskonnollisesti virittäytyneille.

Hulmin teksti on ilmavaa ja huokoista, täynnä aukkoja, mikä palvelee lukijan mielikuvitusta ja mahdollistaa omien muistojen ja kokemusten kutsumisen ja ehkä sijoittamisen tekstiin. Uskon, että kirjallisuusterapiaryhmien osallistujat voivat tarttua kuka mihinkin yksittäiseen kohtaan, muistoon tai paikan tunnelmaan ja sukeltaa sitä kautta omiinsa. Novellit kannustavat myös siihen, että kirjoittaakseen ei tarvitse muistaa tarkkaan, ei koko ajanjaksoa tai tapahtumasarjaa, vaan liikkeelle voi lähteä mistä tahansa muiston kulmasta tai haparoivasta aavistuksesta.

Novelleihin on leivottu sisään katkelmia ja viitteitä kirjoittajaa puhutelleista teksteistä Eeva-Liisa Mannerista Nikos Kazantzákikseen ja Wisława Szymborskaan, joista ensimmäisestä ja viimeisestä tiedän Hulmin erityisesti pitävän.

Hulmin tekstit myös kysyvät ja kutsuvat lukijaa kysymään itseltään: Milloin rakkaudet haudataan? Eletäänkö elämä aina jälkeenpäin? Milloin rukous saa siivet?

 

 

Rakkauden monet kasvot Suomenlinnassa

Tilaisuus on peruttu koronavirusepidemian vuoksi. Tilaisuus toteutuu keväällä 2021.

Tarinoiden mieli

Kirjallisuusterapia ja rakkauden monet kasvot

27.3.2010 Suomenlinnassa klo 9.30-16.30

Tarinat yhdistävät, lohduttavat ja eheyttävät Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry:n perinteisessä tapahtumassa.

Tule Suomenlinnan merimaisemiin herkistymään rakkauden ja taiteen äärelle, kuuntelemaan uusinta tietoa kiintymyssuhteista ja kokemaan liikkeen voima.

Lisätietoja esitteestä

Kirjallisuusterapia-lehti vie tanssin pyörteisiin ja luovuuden lähteille

Syksyn 2019 Kirjallisuusterapia-lehden teemana on lukeminen ja kirjoittaminen eri luovien terapioiden muodoissa – tai pikemminkin kirjallisuusterapian ja muiden luovien terapioiden yhdistelmät.

Yhdessä kollegani Helena Hietaniemen kanssa viemme lukijat tanssin pyörteisiin tanssi-liiketerapian ja kirjallisuusterapian yhdistämisen mahdollisuuksia valottaessamme. Liikkeeseen houkuttelee niin satu ”Ruma ankanpoikanen” kuin Kreetalla ohjaamamme omaelämäkerrallisen kirjoittamisen ryhmän jäsenen kokemukset Artemis-jumalattaren seurassa.

Sirpa-Maija Harjunkoski kertoo ekspressiivisen taideterapian ja kirjallisuusterapian yhtymäkohdista ja luovuuden virkistävästä voimasta. Karoliina Maanmieli ja Anja Vanninen kuvaavat päihteitä käyttävien nuorten vanhemmille ohjaamaansa musiikkiterapiaa ja kirjallisuusterapiaa yhdistävää ryhmää ja sen voimauttavaa vaikutusta.

Luovien terapioiden voi katsoa parhaimmillaan muodostavan saumattoman kokonaisuuden, kuin hyvin toimivan yhteisön tai perheen, jossa autetaan ja tuetaan toinen toista ja opitaan toinen toiselta, kuitenkin omat rajat säilyttäen. Tähän saumattomuuteen lienee vielä matkaa suuremmassa mittakaavassa, vaikka yksittäiset toteutukset jo hyvin toimivatkin. Avoimuus säilyttäen on mahdollista päästä eteenpäin. Tästä on hyvänä esimerkkinä tämän vuoden alussa aloitettu yhteistyö luovien terapioiden kesken tavoitteena joskus tulevaisuudessa yhteinen taideterapeutin koulutusohjelma ja ammattinimike. Ennen sen toteutumista kaikki tahot järjestävät ja kehittävät koulutustaan omilla tahoillaan.

Toisena teemana lehdessä ovat sanataide ja runojen terapeuttisuus. Sanataideopetuksen raja kirjallisuusterapeuttiseen toimintaan on veteen piirretty viiva. Lisäksi Päivi Kosonen päättää kolmiosaisen artikkelisarjansa hoitavasta lukemisesta.

Lehdessä muistetaan hiljattain edesmennyttä psykiatri, kirjailija, muusikko ja poliitikko Claes Anderssonia. Hänen otteensa psykiatrin työhön ja kirjoittamiseen on ollut hyvinkin kirjallisuusterapeuttinen, lukemisen ja kirjoittamisen hyvää tekevän vaikutuksen huomioiva. Claes Anderssonin muistokirjoituksen on lehteemme laatinut hänen eduskunta-avustajansa Aija Andersson.

Lehden kirjallisuusterapeuttinen harjoitus ammentaa Anderssonin nimeä kantavasta runosta. Runo ja harjoitus kutsuvat kohtaamaan omat nurjat puolet ja houkuttelevat huumorin avulla esille eteenpäin kantavia puolia meistä jokaisesta. Runon suomennokseksi valittu Leena Sippolan suomennos kirjasta Parantava runo (1985, Tammi) kunnioitukseksi Sippolan uranuurtavaa työtä suomalaisen kirjallisuusterapian parissa.

Lehdestä löytyy tuttuun tapaan kirja-arvioita. Sivunsa saa Juhani Ihanuksen kattavan teoksen Transformative Words arvio. Anja Snellmanin romaani Kaikkien toiveiden kylä vie aistivoimaisesti Kreetan menneisyyteen ja nykyisyyteen ja kertoo ennen kaikkea ystävyyden voimasta. Heli Hulmin Luopumisharjoituksia pohtii irti päästämistä kolmen naisen elämänkohtaloiden kautta. Sari Kortesojan runot teoksessa Stressaantunut koralli haalistuu ja Marja-Leena Mäkelän runot teoksessa Hitaasti huomiseen antavat uskoa sanojen voimasta toipumisessa ja elämänpolkujen tarkastelussa.

Jaana Raution taitto on jo toistamiseen ilo silmälle. Uusi tuttavuutemme paino- ja postitustyössä on tallinnalainen Printon.

Kiitos kaikille kirjoittajille ja lehteä tehneille!

Antoisia lukuhetkiä ja luovuuden lentoa!

Silja Mäki

Kirjallisuusterapia-lehden vastaava päätoimittaja

Lehteä voi tilata osoitteesta jasenasiat.kirjallisuusterapia@gmail.com

Tarinoiden mieli löytyi Suomenlinnassa

Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry:n Tarinoiden mieli – kirjallisuusterapian väyliä maailmoihin -päivää vietettiin perjantaina 22.3.2019 Suomenlinnassa. Pirunkirkon Pajasali loi päivälle ainutlaatuisen tunnelmansa valkoisiksi kalkittuine seinineen ja dramaattisine ikkunasyvennyksineen, joihin saattoi vetäytyä kirjoittamaan ja kuulostelemaan mielensä liikkeitä. Kirkas keväinen päivä innoitti. Osallistujia oli yli 40.

Aamun avasivat yhdistyksemme lausuntataiteilijat kirjailija, kirjallisuusterapiaohjaaja Heli Hulmi ja psykoterapeutti, kirjallisuusterapeutti Jaana Huldén Tomas Tranströmerin runoista kootulla esityksellään Huldén & Hulmi  goes Tranströmer II. Runoilija on heille ehtymätön kaivo, joka myös koskettaa kuulijoita syvällisesti. Minua puhutteli tällä kertaa erityisesti runo, jossa pohditaan lasin symbolista merkitystä: sen läpi näkee mutta ei saa emotionaalista kontaktia toisiin. Tässä kohtaa Hulmi melkeinpä kieriskeli lattialla runon lasioven edessä, pääsemättä sisään. Tulkinta on tuttu satuterapiayhteyksistä ja Marie-Louise von Franzin jungilaisista tulkinnoista, jotka liittyvät mm. Lumikki- ja Ruusunen-satuihin.

Minä jatkoin tästä kansansatujen terapeuttisuuteen. Työstettäväksi saduksi olin valinnut Hannun ja Kertun, sadun, joka porautuu ihmisen elämän ja mielen peruskysymyksiin: turvan, huolenpidon ja ravinnon tarpeeseen, lapsen ja vanhempien suhteeseen sekä ennen kaikkea kasvuun ja sen välttämättömyyteen. Sadun alkukuvassa äidin ravinto on lopussa ja lasten täytyy opetella selviytymään itsekseen. Metsään eksyminen kuvaa sitä, että ihmisen on löydettävä itsensä uudenlaisessa, perustavanlaatuisesti muuttuneessa elämäntilanteessa – joka voi tosielämässä olla mikä tilanne tahansa.

Osallistujat kuuntelivat sadun lukua keskittyen. He lähtivät kirjoittamaan siitä, mihin sadun tunnelmat johdattivat. Osa sujahti Hannun tai Kertun nahkoihin, häkkiin tai veljeä lihottamaan sekä niin omasta kuin sisaren puolesta pelkäämään. On aina yhtä hämmästyttävää, miten keskenään vieraat ihmiset lähtevät jakamaan kirjoittamaansa ja kokemaansa pienissä ryhmissä tällaisessa yleisötilaisuudessa: kosketetuksi ja nähdyksi tulemisen kokemuksia, uskalluksia kurkistaa omaan sisimpään ja sisäiseen lapseen.

Lounaan jälkeen dosentti Juhani Ihanus kertoi meille luennossaan tarinallisuuden ja kirjallisuusterapian yhtymäkohdista. Hän peilasi aihetta Daniel Sternin käsityksiin minuuden kehittymisestä pienen vauvan ydinminuudesta kertovaan minuuteen tarinoiden maailmassa sekä Dan McAdamsin ajatuksiin narratiivisesta identiteetistä. McAdamsin avaukset elämäntarinan tutkimuksen keinoista yhtenevätkin kirjallisuusterapian menetelmien kanssa: varhaisin muisto, merkityksellinen nuoruuden muisto, tulevaisuuden näky… Elämäntarinoilla kerromme itsellemme ja toisillemme, keitä olemme, millainen identiteettimme on ja miten se muuttuu.

Seuraavaksi pääsi vaihtiin Tarinateatteri Mosaiikki, joka syvensi ja kokosi huikealla tavalla yhteen päivän antia. Osallistujat pääsivät tutkailemaan elämänsä kysymyksiä ja näkemään ne kolmen taitajan esittäminä. Estradille nousi paitsi kuvia Tranströmerin runoista myös Hannusta ja Kertusta. Sadun kuuntelemis- ja kirjoittamiskokemus syveni niin sisaruuden, äitisuhteen kuin elämän suunnan pohdintaan. Lopulta äitejä melkein kirjaimellisesti työnnettiin uuniin. Rajulta kuullostavat näyt olivat niin niiden esille nostajille kuin kuulijoille ja katsojillekin katarttisia, puhdistavia. Eräs osallistuja kertoi jälkeenpäin olleensa mukana monessa tarinateatteritilaisuudessa mutta että ei ollut koskaan nähnyt näin syvälle menevää työskentelyä.

Sokerina pohjalla päivän juontaja Kirsi Marttinen repi tarpeettomiksi käyneitä kirjoja ja antoi meille osallistujille mahdollisuuden löytää niiden sivuilta sanat, joilla kuvata päivän antia. Kierrätystä parhaimmillaan. Valitsin sanat: ”Lennän tähtiin ja vielä kauemmas.”

Kiitos kaikille päivän suunnittelijoille, järjestäjille, toteuttajille ja osallistujille! Kiitos, että sain olla mukana! Tarinoilla on mieli.

 

Tarinoiden mieli

Tarinoiden mieli

Kirjallisuusterapian väyliä maailmoihin

22.3.2019  klo 9.30 alkaen Suomenlinnassa

Tarinat yhdistävät, lohduttavat ja eheyttävät. Tule Suomenlinnan merimaisemiin herkistymään taiteen äärelle, osallistumaan yhden kerran kokoontuvaan kirjallisuusterapiaryhmään, kuuntelemaan uusinta tietoa tarinallisuudesta ja  kokemaan tarinateatterin voima.   

Ohjelmassa runoesitys, satuterapiaryhmä, luento ja tarinateatterituokio

Järjestäjänä Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry

Lisätietoja esitteestä

Lämpimästi tervetuloa!

Esitettä saa vapaasti jakaa eteenpäin.

Päivän kulusta ja tunnelmista löytyy kuvaus näiltä sivuilta kohdasta Kuulumisia.

Nerudaa ja kollektiivisia runoja

Suomen Kirjallisuusterapiayhdistyksen pikkujouluja vietettiin 1.12.2017 perinteisesti Ravintola Nro 11:n viehättävässä kabinetissa Helsingin Meilahdessa.

Jo neljättä kertaa yhdistyksen väki sai nauttia Jaana Huldénin ja Heli Hulmin taituruudesta runonlausunnassa, tällä kertaa nimellä Huldén & Hulmi goes Neruda. Nobel-palkitun chileläisen kirjailijan Pablo Nerudan runoissa kuuluivat rakkaus, kuolema ja ihmihillisyys.

Esityksen jälkeen Heli Hulmi totesikin, että runojen kuuluu ”mennä verenkiertoon”. Vain niin ne on mahdollista muistaa ja niihin voi eläytyä. Verenkiertoon runot tosiaan menivätkin. Yleisö oli vaikuttunut ja liikuttunut. Minua puhutteli erityisesti runo siitä, että ei ole hyvä väsyä yksin – ihmisen kaipuu jakamiseen ja kuulluksi tulemiseen.

Ruokailun jälkeen Jenni Hurmerinta ohjasi meille kaksi kollektiivista runoharjoitusta. Ensimmäisessä saimme esittää toiveita joulupukille ja tehdä uudenvuoden lupauksia. Toisessa Hurmerinta käytti Turun sanataideyhdistyksen ”korvaruno”-metodista muovaamaamaansa menetelmää, jota hän kutsuu runouttamiseksi.

Viimeiseksi ohjelmassa oli traditionaalinen, jo ainakin muutaman vuosikymmenen ajan yhdistyksen pikkujouluissa toteutettu runoharjoitus, jossa jokaisen tuoma runo pääsee oikeuksiinsa ja jonka myötä rakentuu aina uudenlainen katsaus  runojen aarrearkkuun.

Tässä synnyttämämme korvaruno:

 

Toivon vapautta

ratkaisuja kysymyksiin

toivon näköaloja, väljyyttä, vedenjakajaa

mä toivon kohtaamista ja ihmisyyttä

 

Pitkää aikaa,

sellasta aikaan hukkumista,

venyviä tunteja –

että innostuisi taas

 

Toivon itselleni kykyä päästää irti

läheiselle toivon eniten, että löytäisi toivoa

leikkiä, onnea, suuntaa, paikkaa

 

Mä lupaan rakastaa itseäni

lupaan yrittää vielä kerran

lupaan intohimoista läsnäolon tilaa

lupaan olla ulkona, kävellä

lupaan itkeä, lupaan nauraa

 

Lupaan pelastaa maailman

lupaan sanoja

rohkaista muita

kuiskata jotain

katsoa silmiin

 

Kaksituhatta seitsemäntoista

oli jo aikakin

en olisi koskaan uskonut

että selviän tästä

kyllä kannatti

taputukset

kiitos

 

Antoisaa pikkujouluaikaa ja tunnelmallisia runoja kaikille!

Kuvassa Heli Hulmi ja Jaana Huldén. Heidän runoesitystään voi tilata.

 

 

 

Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry 35 vuotta

Tänä vuonna 2016 Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys täytti 35 vuotta. Onneksi olkoon yhdistykselle ja sen toimijoista ennen kaikkea niille, jotka ovat olleet alusta saakka mukana! Perustajajäseniin kuuluvat muiden muassa kirjastonhoitaja Leena Sippola sekä yhdistyksessä ja kirjallisuusterapian saralla edelleen aktiivisesti toimiva dosentti, kirjallisuusterapiakouluttaja Juhani Ihanus.

Yhdistyksen merkkivuotta juhlittiin 5.11.2016 Helsingissä Bar Kapsäkissä. Tupa oli loppuunmyyty. Tiivistunnelmaisessa, hämyvaloisessa illassa saimme nauttia monenlaisesta ohjelmasta. Tilaisuuden juonsi Päivi Kosonen.

p1090727Juhani Ihanus haastattelee Leena Sippolaa.

Juhlavuoden kirjoituskilpailun teemana oli koti sen kaikissa muodoissa. Tekstejä tulvi raadille niin runsaasti, että kilpailu jaettiin kahteen sarjaan. Proosasarjan voitti Katri Tapola essellään Kotona kielessä. Toiselle sijalle pääsi Antti Aaltola ja kolmannelle Jorma Aaltonen. Runosarjan pääpalkinnon kävi pokkaamassa Victoria Toth. Toisen palkinnon sai Mirta Virtaperko ja kolmannen Annukka Nyback. Raadin muodostivat Terhikki Linnainmaa, Heli Hulmi ja Katri Kluukeri yhdistyksestämme.

p1090711Proosasarjan voittaja Katri Tapola ja kilpailun raadista Katri Kluukeri

Yhdistyksemme monitaiturit Heli Hulmi ja Jaana Huldén ihastuttivat jälleen runoesityksellään. Tällä kertaa kuulimme Szymborskajaa. Taidokkaat pienet dramatisoinnit saivat runot elämään.

p1090737Jaana Huldén ja Heli Hulmi

Tilaisuuden kruunasivat pääesiintyjät Kaj Chydenius ja Monna Kamu Parantava runo -esityksellään. Pääosa teksteistä oli esitykseen poimittu Leena Sippolan, Aino Immeli ja Outi Melenin kokoamasta samannimisestä runokirjasta, joka on laadittu kirjallisuusterapeuttisiin tarpeisiin. Tunnelma tiivistyi viimeistään tässä kohtaa. Runot Hellaakoskesta Kailaaseen veivät matkalle tunteisiin, huumoriakaan unohtamatta.

Kiitos myös kaikille taustavaikuttajille ja puuhanaisille ja -miehille, joiden joukkoon sain kuulua.

Isossa kuvassa Kaj Chydenius, Monna Kamu ja Jaana Huldén esityksen jälkeen.

Kuvat Silja Mäki