Hämy Houkuttajan arvoituksen jäljillä

Pirjo Arvola ja Pekka Arvola (2021) Houkuttaja häiritsee Lammasmaata. Espoo: Mini Kustannus Oy.

– Kyse ei ole siitä, olenko minä kadottanut jotain, vaan siitä, mitä voi kadota täältä Lammasmaasta. Käsillä on erittäin huolestuttava tilanne. Näin esittäytyy etsivä Väiski Mäyris.

Hieman myöhemmin luetaan Lammasmaan keskuskaivolla Lammaskoirakeskusrötöspoliisin virallinen tiedote: ”Aina valppaisiin koirankorviimme on kantautunut huolestuttava tieto. Alueellamme hiippailee hämäräperäinen hämäräotus….”

Mini Kustannuksen kustantaman erityisnuorisonohjaaja Pirjo Arvolan ja teologian maisteri Pekka Arvolan kirjoittaman kolmannen lasten kuvakirjan nimi Houkuttaja häiritsee Lammasmaata kertoo jo paljon olennaista tarinasta. Tällä kertaa ollaan lampaiden maailmassa, joka sijaitsee edellisen kirjan Liikaa herkkuja Haukkumaassa -kirjan koirien kylän naapurissa. Päähenkilö Väiski Mäyris kulkee näiden kahden maailman välissä ja ratkaisee arvoituksen, pelastaa jälleen eläinlapset.

Tällä kertaa haasteena on Hämy Houkuttaja, joka muodostaa uhan Lammasmaalle. Hämy houkuttaa karitsoja mansikoilla, jotka on asettanut häkkikärryihin. Aikuinen tunnistaa tarinasta seksuaalisen häirinnän tai hyväksikäytön uhan, lapset uhkaa kehitysasteensa mukaan.

Sain aikanaan alakoulun opettajana toimiessani ainutlaatuisen mahdollisuuden testata tarinaa sekä erityisluokassa että yleisopetuksen elämänkatsomustiedon oppitunneilla. Koulun liepeillä oli havaittu itsensäpaljastaja, joka lapsia ja heidän vanhempiaankin hirvitti. Tämä kirjan avulla, kirjallisuusterapeuttisin keinoin, oli hyvä tilaisuus tarjota lapsille apua, helpotusta ja ymmärrystä. Sain muutamilta vanhemmilta erityiskiitosta siitä, miten hienosti koulussa osataan käsitellä vaikeaa aihetta.

Tarinassa on jälleen tunnistettavissa kansansadun hoitava rakenne: tarina on etäännytetty eläinten maailmaan, siinä lähdetään sankarin kanssa matkaan ja se loppuu onnellisesti. Matkataan synkän maiseman läpi, halki hiiltäkin mustemman korpimetsän yön kohti pelottavaa trööt-krooh-ääntä.

Tarinan voi yhdistää Hannu ja Kerttu -satuun ja noitaan herkuilla houkuttelemisineen. Paha hahmo kuitenkin näyttäytyy tässä tarinassa lopulta realistisemmassa valossa kuin kansansadun noita eikä ole yksioikoisesti paha. Tämä on ratkaistu nerokkaasti: Hämy Houkuttajalla on uniongelma, minkä vuoksi se on napannut karitsat ja laittanut ne juoksemaan ympyrää, jotta voisi laskea lampaita ja saisi unenpäästä kiinni. Houkuttaja on sairas ja saa sairauteensa hoitoa, mutta joutuu myös sovittamaan pahan tekonsa vankilassa. Paha saa palkkansa mutta samalla sairas ymmärrystä.

Koirasankari Väiski Mäyris on jälleen elementissään. Se on neuvokas mutta ei täydellinen. Se kompastuu joskus niin sanoissaan kuin reitin valinnassakin, mutta johdattaa lopulta retkueen oikeaan paikkaan. Näin jokainen lapsi saa samastua Väiskiin ja löytää toivoa siitä, että voi itse ratkaista haasteita, vaikkei kaikkea vielä maailmassa hallitsekaan.

Tarinassa on myös suoraan opettavaa osuutta, kuitenkin tarinaan luontevasti upotettuna. Alussa karitsoille opetetaan ohjeen muodossa, miten tulee toimia, jos houkuttaja tulee vastaan: ”1. Jos outo olento juttelee sinulle, älä juttele takaisin. 2. Jos outo olento houkuttelee sinua herkuilla tai tarjoaa jotain muuta mielenkiintoista, älä ota.” Ja niin edelleen. Tarinan edetessä näiden oppien perille menoa testataan karitsoilla, jolloin myös lapsilukija voi kokeilla, muistaako opit.

Kirjan kieli on selkeää, mutta ei lapsilukijaa aliarvioivaa. Mukana on pitkiäkin lauseita ja haasteena houkutteleva sanahirviö Lammaskoirakeskusrötöspoliisi. Kielellinen leikki on niin rytmillistä kuin kekseliästäkin.

Ilona Partasen kuvitus on herkän monipuolinen niin kuin edellisessäkin kirjassa. Iloiset ja synkemmät värit vaihtelevat tarinan tunnelmien mukaan. Lampaat on piirretty hauskasti toisistaan erottuviksi. Itse Hämy Houkuttaja on synkän surullinen hahmo, sopivasti sellainen, jota ei voi tunnistaa miksikään tietyksi eläinlajiksi. Se voi sekä kauhistuttaa että herättää myötätuntoa. Kirjan kansi jää harmittamaan niin kuin edellisen kirjan kohdallakin: se ei anna käsitystä kirjan monipuolisesta kuvituksesta eikä houkuta kovin tummalla taustallaan. Sinänsä kirjasarjan kannen vakioelementtien idea vasemman reunan eläinlapsineen ja iloisen Väiskin kuvineen keskellä kantta on hyvä, mutta jotain jää puuttumaan.

Suosittelen lämpimästi  Houkuttaja häiritsee Lammasmaata -kirjaa kaikkiin koteihin sekä ammattikäyttöön päiväkoteihin, alakouluihin, neuvoloihin, lastensuojeluun, lastenpsykiatriaan sekä kirjastojen kirjavinkkauksiin.

 

 

 

Tarinoiden mieli löytyi Suomenlinnassa

Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry:n Tarinoiden mieli – kirjallisuusterapian väyliä maailmoihin -päivää vietettiin perjantaina 22.3.2019 Suomenlinnassa. Pirunkirkon Pajasali loi päivälle ainutlaatuisen tunnelmansa valkoisiksi kalkittuine seinineen ja dramaattisine ikkunasyvennyksineen, joihin saattoi vetäytyä kirjoittamaan ja kuulostelemaan mielensä liikkeitä. Kirkas keväinen päivä innoitti. Osallistujia oli yli 40.

Aamun avasivat yhdistyksemme lausuntataiteilijat kirjailija, kirjallisuusterapiaohjaaja Heli Hulmi ja psykoterapeutti, kirjallisuusterapeutti Jaana Huldén Tomas Tranströmerin runoista kootulla esityksellään Huldén & Hulmi  goes Tranströmer II. Runoilija on heille ehtymätön kaivo, joka myös koskettaa kuulijoita syvällisesti. Minua puhutteli tällä kertaa erityisesti runo, jossa pohditaan lasin symbolista merkitystä: sen läpi näkee mutta ei saa emotionaalista kontaktia toisiin. Tässä kohtaa Hulmi melkeinpä kieriskeli lattialla runon lasioven edessä, pääsemättä sisään. Tulkinta on tuttu satuterapiayhteyksistä ja Marie-Louise von Franzin jungilaisista tulkinnoista, jotka liittyvät mm. Lumikki- ja Ruusunen-satuihin.

Minä jatkoin tästä kansansatujen terapeuttisuuteen. Työstettäväksi saduksi olin valinnut Hannun ja Kertun, sadun, joka porautuu ihmisen elämän ja mielen peruskysymyksiin: turvan, huolenpidon ja ravinnon tarpeeseen, lapsen ja vanhempien suhteeseen sekä ennen kaikkea kasvuun ja sen välttämättömyyteen. Sadun alkukuvassa äidin ravinto on lopussa ja lasten täytyy opetella selviytymään itsekseen. Metsään eksyminen kuvaa sitä, että ihmisen on löydettävä itsensä uudenlaisessa, perustavanlaatuisesti muuttuneessa elämäntilanteessa – joka voi tosielämässä olla mikä tilanne tahansa.

Osallistujat kuuntelivat sadun lukua keskittyen. He lähtivät kirjoittamaan siitä, mihin sadun tunnelmat johdattivat. Osa sujahti Hannun tai Kertun nahkoihin, häkkiin tai veljeä lihottamaan sekä niin omasta kuin sisaren puolesta pelkäämään. On aina yhtä hämmästyttävää, miten keskenään vieraat ihmiset lähtevät jakamaan kirjoittamaansa ja kokemaansa pienissä ryhmissä tällaisessa yleisötilaisuudessa: kosketetuksi ja nähdyksi tulemisen kokemuksia, uskalluksia kurkistaa omaan sisimpään ja sisäiseen lapseen.

Lounaan jälkeen dosentti Juhani Ihanus kertoi meille luennossaan tarinallisuuden ja kirjallisuusterapian yhtymäkohdista. Hän peilasi aihetta Daniel Sternin käsityksiin minuuden kehittymisestä pienen vauvan ydinminuudesta kertovaan minuuteen tarinoiden maailmassa sekä Dan McAdamsin ajatuksiin narratiivisesta identiteetistä. McAdamsin avaukset elämäntarinan tutkimuksen keinoista yhtenevätkin kirjallisuusterapian menetelmien kanssa: varhaisin muisto, merkityksellinen nuoruuden muisto, tulevaisuuden näky… Elämäntarinoilla kerromme itsellemme ja toisillemme, keitä olemme, millainen identiteettimme on ja miten se muuttuu.

Seuraavaksi pääsi vaihtiin Tarinateatteri Mosaiikki, joka syvensi ja kokosi huikealla tavalla yhteen päivän antia. Osallistujat pääsivät tutkailemaan elämänsä kysymyksiä ja näkemään ne kolmen taitajan esittäminä. Estradille nousi paitsi kuvia Tranströmerin runoista myös Hannusta ja Kertusta. Sadun kuuntelemis- ja kirjoittamiskokemus syveni niin sisaruuden, äitisuhteen kuin elämän suunnan pohdintaan. Lopulta äitejä melkein kirjaimellisesti työnnettiin uuniin. Rajulta kuullostavat näyt olivat niin niiden esille nostajille kuin kuulijoille ja katsojillekin katarttisia, puhdistavia. Eräs osallistuja kertoi jälkeenpäin olleensa mukana monessa tarinateatteritilaisuudessa mutta että ei ollut koskaan nähnyt näin syvälle menevää työskentelyä.

Sokerina pohjalla päivän juontaja Kirsi Marttinen repi tarpeettomiksi käyneitä kirjoja ja antoi meille osallistujille mahdollisuuden löytää niiden sivuilta sanat, joilla kuvata päivän antia. Kierrätystä parhaimmillaan. Valitsin sanat: ”Lennän tähtiin ja vielä kauemmas.”

Kiitos kaikille päivän suunnittelijoille, järjestäjille, toteuttajille ja osallistujille! Kiitos, että sain olla mukana! Tarinoilla on mieli.

 

Lapsen oikeuksien päivänä: Lapsella on oikeus satuihin

Tänään 20.11. vietetään kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää.

Ote Lapsen oikeuksien päivän nettisivuilta tältä päivältä:

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 20.11.1989 ja se tuli kansainvälisesti voimaan vuonna 1990. Suomessa sopimus on ollut voimassa vuodesta 1991. Lapsen oikeuksien sopimus on laintasoinen, ja se koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20.11. ympäri maailmaa sopimuksen hyväksymisen kunniaksi. Päivän tarkoituksena on tuoda esille lapsen oikeuksia, niiden tärkeyttä ja merkitystä niin meillä Suomessa kuin muualla maailmassa.

Tänä  vuonna Lapsen oikeksien päivän ja koko tämän viikon teemana on osallisuus. Aihetta lähestytään usein toiminnallisesti, niin kuin siihen hyvin sopii. Opettajille on laadittu paljon hyvää opetusmateriaalia ja vinkkejä.

MLL:n asiantuntijan mukaan lapset ja nuoret, jotka ottavat yhteyttä järjestön auttavaan puhelimeen ja nettipalveluun, nostavat usein esille masennuksen, yksinäisyyden ja koulukiusaamisen – kaikki asioita, jotka paitsi aiheuttavat pahaa oloa myös uhkaavat osallisuutta ja yhdenvertaisuutta.

Yksi hyvä ja yksinkertainen mutta samalla lempeän tehokas tapa edistää hyvinvointia, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta on lukea lapselle satuja ja tarjota yhteinen hetki, jossa on mahdollisuus keskusteluun ja tunteiden ilmaisemiseen. Näin lapselle tarjoutuu  mahdollisuus kuulluksi tulemiseen ja kokemukseen hyväkstytyksi tulemisesta sellaisena kuin hän on. Satujen avulla on myös mahdollista mennä hellävaraisesti kohti edellä mainittuja haastavia teemoja.

Sadut hoitavat lapsen mieltä hellävarasesti lapsen itse sitä huomaamatta. Sadut antavat lapselle mahdollisuuden luoda mielikuvia ja auttavat herättelemään ja tunnistamaan tunteita. Hyvän ja pahan taistelun kautta lapsi pystyy asettumaan erilaisiin rooleihin ja siten kokemaan turvallisesti sekä pelon että onnistumisen tunteita. Matkat mielikuvitusmaailmaan vahvistavat lapsen minää ja kosketusta todellisuuteen, koska niissä kohdataan samoja haasteita kuon todellisuudessa, usein toki symbolisessa muodossa.

Sadut ruokkivat unelmia. Niitä jokainen tarvitsee päästäkseen elämässä eteenpäin. Sadut tuovat myös toivoa. Samalla tavalla kuin sadun sankari on sadun alussa mahdottoman tehtävän edessä, kuten Hannu ja Kerttu yksin metsässä, lapsi voi kokea olevansa omassa elämässään mahdottoman edessä. Kun lapsi saa seurata, miten sankari selviää mahdottomista koettelemuksistaan, hän saa toivoa, että voi selvitä oman elämänsä haasteista.

Lapsi kokee usein olevansa paha tai kiittämätön tai saattaa tuntea syyllisyyttä vihan ja kateuden tunteistaan. Sadut, kuten Lumikki ja Tuhkimo, antavat lapselle viestin siitä, että se on luonnollista. Yhteinen satuhetki aikuisen kanssa viestittää siitä, että koska aikuinen lukee sadun lapselle, aikuinen ymmärtää, että lapsessa ovat nuo tunteet ja että hänet hyväksytään niine tunteineen kaikkineen. Tuhkimo lupaa, että lapsi pääsee alennustilastaan ja hänen arvonsa huomataan.

Nuorille kasvun ja aikuiseksi kehittymisen vaiheista kertovat muiden muassa Ruusunen ja Lumikki. Sadut antavat myös vanhemmille vahvan viestin siitä, että kasvamisen ja muutoksen on tapahduttava.

Kiitos edelliset ajatukset meille käytännön satuterapeuttiseen toimintaan maailmalta tuoneelle ryhmäpsykoanalyytikko Ritva Kajamaalle!

Paitsi kansansadut, hyvä hetkiä lasten kanssa tarjoavat toki myös kirjailijoiden kirjoittamat taidesadut sekä lukuisat täsmäkirjat erilaisista arjen aiheista.

Kirjallisuusterapeuttisissa ja satuterapeuttisissa ryhmissä osallisuuden voi viedä pidemmälle ja toiminnallisempaan suuntaan. Satuja voidaan yhdessä paitsi kuunnella ja kirjoittaa myös leikkiä, kuvittaa ja näytellä. Jokainen saa mahdollisuuden osallistua ja kokea, taidoista riippumatta. Kaikki tämä sopii hyvin myös koulutyösketenlyyn, kaiken ikäisten kanssa.

Mainio keino osallisuuden edistämiseksi on myös sadutus, joka on kasvatustieteiden tohtori Liisa Karlssonin lanseeraama menetelmä lapsen osallisuuden edistämiseksi. Sitä on hienosti toteutettu myös maailmalla köyhimmissäkin maissa. Myös satukirja tai itse kerrottu satu mukautuu moneen ja kulkee mukaan isommitta kuluitta vaikka maailman ääriin.

Liputtakaamme lapsen oikeuksien päivän puolesta! Eläkööt sadut!

 

Kerttu työssä uupuneen apuna

Kerttu työssä uupuneen apuna ja työuupumuksen ennaltaehkäisijänä

Minulla on ilo saada taas ohjata aikuisten taruterapiaryhmää Satujen salaisuudet. Jälleen kerran tänään sadut osoittivat voimansa ja viisautensa.

Satunamme oli ikuinen runsaudensarvi Hannu ja Kerttu, klassikko, jossa kriisi kääntyy mahdollisuudeksi.

Yksi ryhmän jäsen lähti tutkimaan sadun kautta työuupumuksen ja sitä seuranneen masennuksen kokemustaan, kriisiään. Hän tunnisti Hannun ratkaisuyritykset. Kuten Hannu sadussa tiputtelee pakonomaisesti tielle ensin kiviä ja sitten leivänmuruja ja yrittää ratkaista asiat järjellä, myös hän oli yrittänyt liikaa eikä tunnistanut voimiensa ehtymistä.

Toipuminen lähti liikkeelle, kun hän löysi itsestään Kertun piirteet ja voimat. Kuten Kerttu sadussa, hän uskalsi epäillä ja hidastaa vauhtia, kuunnella itseään ja sydäntään järkeilyn sijaan.

Tästä virisi ryhmän kesken keskustelu työuupumuksesta myös positiivisena asiana, merkkinä pysähtymisen ja toisin katsomisen tarpeesta. Osalle pysäytys oli ollut fyysinen sairaus. Jokainen tunnisti itsessään Hannun ja Kertun piirteitä. Mietittiin myös sitä, miten Hannun piirteet ovat kulttuurisesti hyväksyttyjä, jopa ihannoituja ja oletettuja. Onneksi on alkanut löytyä tilaa myös vastakkaisille voimille, luvalle hidastaa tahtia ja kuunnella itseään.

Kuin vastaukseksi tähän tänään tuli tiedote, että Työ- ja elinkeinoministeriön asettama työryhmän valmistelee ehdotusta uudeksi työaikalaiksi. Työterveyslaitos katsoo, että työaikalain on varmistettava terveyden ja työkyvyn säilyminen kaikessa työssä ja kaikilla toimialoilla.

Kertulla taitaa olla tässä viisaat sormensa pelissä!

 

 

 

 

 

Sadun päivänä

Hannu ja Kerttu ja sisaruuden voima

Näin Sadun päivänä, valtakunnallisena Satupäivänä, olen työskennellyt useamman yksilöpsykoterapia-asiakkaani kanssa virikkeenä satuaiheiset postikortit. Kirjallisuusterapeuttinen kasvuryhmä sukelsi satujen salaisuuksien äärelle mieleen viriävien satuhahmojen kautta. Meitä tulivat tervehtimään niin vanhan venäläisen kansansadun Kukko kirjava kuin Pinokkio ja hattivatit sekä myyttinen Pegasos.

Isompaan satupäivän tempaukseen minulla ei tällä kertaa ollut rahkeita. Toisaalta sadut ovat työvälineeni pitkin vuotta, eivät vain tänä yhtenä päivänä vuodessa. Sadun päivä voi olla mikä päivä tahansa.

Klassikkosatu Hannu ja Kerttu kiehtoo ja näyttää voimansa yhä uudelleen. Eräälle aikuisten taruterapeuttisen ryhmäni jäsenelle se on tuonut voimaa ja lohtua haastavassa elämäntilanteessa. Luin tuolloin ensin ryhmässä Hannu ja Kerttu -sadun, jonka pohjalta jäsenet saivat kirjoittaa.

Satu Hannu ja Kerttu Käpylässä (ks. alla) on tarina kirjoittajasta ja hänen veljestään. Sadun pohjana oli toive parantaa jo vuosikymmenien kestänyttä etäistä suhdetta veljeen. Taustalla oli  voimakkaana tieto äidin lähestyvästä kuolemasta ja sen vuoksi vaistomainen halu lähentyä sisarusten kanssa.

Tekstin kirjoittaminen antoi kirjoittajalle toivoa ja voimia lähteä työstämään suhdetta veljeen ja ottamaan asioita  puheeksi hänen kanssaan. Veljen tapaamissuunnitelma konkretisoitui kirjoittamisen avulla ja myös toteutui onnistuneesti. Tapaamiset jatkuvat ja suhde paranee vähitellen. Vanhoja kaunoja on mahdollista antaa anteeksi ja etsiä yhteyttä uudelleen.

Sadun nimi Hannu ja Kerttu Käpylässä yhdistyy mielessäni suuriin myytteihin, kuten Sofokleen draamaan Oidipus Kolonoksessa. Sukulaissuhteista on kyse molemmissa. Sofokleen draamassa ollaan isojen ikuisuuskysymysten äärellä: sovituksen, vallan, vanhuuden ja kohtalon väistämättömyyden. Toki nämä ovat mukana ihan tavallisen ihmisen elämässäkin, niin kuin tämän sadun kirjoittajan perheen vaiheissa.

 

Hannu ja Kerttu Käpylässä

Hannu ja Kerttu olivat kävelyretkellään pysähtyneet Käpylässä sijaitsevan kolmikerroksisen, valkoisen puutalon kohdalle. Talon pihalla komeili arvokkaan näköinen suuri huvijahti. Yksi kadulle antavista ikkunoista oli jätetty auki ja ikkunalaudalle oli asetettu omenapiirakka jäähtymään. Hannu ja Kerttu nuuhkivat sen herkullista tuoksua.

”Mitä kaikkea ihanaa ruokaa mahtaa tuon arvokkaan talon keittiöstä löytyä?” pohti Kerttu ääneen. Hannu siiryi hieman lähemmäksi houkuttelevaa piirakkaa. ”No, tietenkin siellä tarjotaan vastajauhetuista kahvinpavuista keitettyä kahvia”, Hannu vastasi ja oli tuntevinaan nenässää kahvin tuoksua. ”Ja tarjotaan siellä myös rommisuklaajäätelöä”, hän vielä lisäsi.

Nyt Kerttu aivan innostui kuvittelemaan: ”Siellä tarjotaan rikkaille ja muodikaasti pukeutuneille ihmisille alkoholilla terästettyä glögiä ja isoa joulukinkkua”, haaveili Kerttu ilkikurisesti samalla, kun katseli puutarhassa villisti kukkivia omenapuita. ”Joo, ja joku vieraista saa omakseen tuo pihalla toimettomana kyyhöttävän Porsche-auton”, intoutui Hannu vuorostaan haaveilemaan. ”Entä sitten salissa aivan tarpeettomana seisova flyygeli! Sen minä tietenkin saan”, huudahti Kerttu ja miltei unohti, että leikistähän tässä vain oli kyse.

Niin sisarukset jakoivat keskenään rikkaan puutalon tavarat. Ja varmasti he omivat itselleen sellaistakin, mitä talossa ei edes ollut. Lopulta sisarukset tulivat mieleltään niin täyteen toiveruokia, toiveasioita ja toivetavaroita, etteivät he enää tahtoneet keksiä, mitä vielä voisivat haluta. Heistä tuntui siltä kuin he olisivat olleet karusellissa, jossa toinen toistaan houkuttelevammat mainokset viuhuivat ohitse.

Täysin kylläkseen mielikuvista saaneena he lähtivät jatkamaan matkaansa pitkin Käpylän katuja ja kujia lohdutellen toisiaan vähättelemällä rikkaiden tavaraparatiisia. Mutta kuitenkin he tunsivat itsensä jollain epämääräisellä tavalla vajavaisiksi ja tyhjiksi. Sillä hetkellä he olivat täysin tietämättömiä siitä, että he omistivat todella tärkeän asian, nimittäin sisarusrakkauden.