Hyvää naistenpäivää, ihanaiset Ruususet!

Prinsessa Ruusunen sopi hyvin naistenpäivään saduksi aikuisten Satujen salaisuudet -ryhmääni, jossa sadut toimivat virikkeinä keskusteluun, kirjoittamiseen ja itsetutkiskeluun.

Satua Ruususesta on joskus sanottu tylsäksi, saduksi, jossa ei tapahdu mitään ja jossa vain nukutaan. Ryhmäni naiset todistivat tänään jotain aivan muuta. Satu näyttäytyi dramaattisena, piikikkäänä ja pulssia nostattavana. Piikkien lomasta löytyi hyväksyntää ja anteeksiantoa.

Ruusunen näyttäytyi vahvasti itsenäistymisen satuna, niin kuin se on psykoanalyyttisestikin tulkittu. Sadan vuoden uni puhutteli ryhmää kovasti. Uni nähtiin myös masennuksena, orjantappurat linnan ympärillä ahdistuksena. Osallistujia innosti murrosiän sadan vuoden unen kokemuksesta johdettu ajatus siitä, että aikuisen elämässäkin on hiljaisia ja toiminnallisempia kausia. Välillä voi olla kuin unessa, kunnes taas herää sisäiseen tai ulkoa tulevaan muutokseen ja saa mahdollisuuden kasvaa henkisesti.

Sadun myötä päädyttiin pohtimaan rooliodotusten ristiriitoja miesten ja naisten välillä ja sitä, miten vanhempien suhtautumiset vielä meihin vaikuttavat. Mitä siitä seurasi, kun äiti ei pystynyt toteuttamaan unelmiaan? Tyttärellä on ollut mahdollisuus niitä toteuttaa, mutta se voi tapahtua vain repivästi ja häpeää tuntien. Ehkä seuraava sukupolvi jo pääsee tässä asiassa helpommalla.

Prinssistä sukeutui jungilainen Itse, ihmisen syvin ja sisin olemus, jonka voi löytää vasta riittävän kypsässä iässä. Itse voisi olla myös se, mikä on tallessa linnassa silloinkin, kun orjantappurat kasvavat linnan ympärille ja muu maailma miltei unohtaa linnan olemassaolon.

Alkuperäisen kansansadun lisäksi tutkittavana oli Johanna Venhon sadun uudelleen tulkinta Juri Nummelinin toimittamasta kirjasta Sadan vuoden unet. Satuja aikuisille (2017). Siinä Ruusunen on nuori nainen Aura, jota kummi pyytää leikkaaman leipää terävällä leipäveitsellä. Tästä seuravat haaveri sormeen ja symbolinen sadan vuoden uni. Mutta aina on olemassa muutoksen mahdollisuus.

Niin Ruususen kuin kaikkien muidenkin satujen syvin sanoma on, että muutoksen täytyy tapahtua. Ihmisen täytyy itsenäistyä ja kohdata maailma. Jokainen kriisi on mahdollisuus ja jokaisen kriisin ja pitkänkin unen, kuten masennuksen, jälkeen voi ikään kuin syntyä uudelleen uuteen elämänvaiheeseen.

Ihanaista naistenpäivän iltaa kaikille naisille! Olkaamme Ruususia, jotka löytävät oman tiensä ja toteuttavat unelmiaan.

___

Seuraava Suomen Valkonauhaliiton järjestämä Satujen salaisuudet -ryhmä alkaa syksyllä 2018.

Lähde: Nummelin, Juri (2017) Sadan vuoden unet. Satuja aikuisille. Helsinki: Jalava.

 

Naisten päivä ja satujen tytöt

Satujen tytöt ja naiset

Naisten päivä houkuttelee pohtimaan tyttöjä saduissa – ja poikia.

Vanhoissa kansansaduissa, etenkin kaikkein tunnetuimmissa, päähenkilönä on usein tyttö tai nuori nainen.

Punahilkassa tyttö seikkailee itsenäistymisen metsässä suden ja muita hämmennyksen ja houkutuksen aiheita kohdaten ja kasvaa lopulta isoksi tytöksi, joka osaa noudattaa tarpeellisia sääntöjä ja joka on psykoanalyyttisten tulkintojen mukaan saanut tutustua miesten ja seksuaalisuuden maailmaan.

Ruususessa murrosiässä oleva tyttö nukkuu murrosiän unta seksuaalista täyttymystää odottaen. Lumikki tutustuu narsismin maailmaan ja kokee kilpailua kauneudesta. Tuhkimossa tyttö löytää oman arvonsa kovien koettelemusten jälkeen.

Se, että hahmot ovat näin selkeästi tyttöjä, asettaa hieman haastetta aikuisten taruterapiaryhmään osallistuville miehille ja ohjaajallekin paikoin.

Jos niin haluaa, tunnetuimpien satujen nuorten naisten kavalkadin voi nähdä kunnianosoituksena naisille, jotka muuten historian saatossa ovat useimmiten saaneet jäädä taustalle. Ja kertovatko ne siitä, että naiset ovat kuitenkin olleet tärkeitä ja arvostettuja varhaisissa kulttuureissa, vaikkei heitä historian kirjoissa juuri kohtaakaan? Tästä on monia viitteitä.

Satuja ei kuitenkaan tarvitse nähdä näin sukupuolijakautuneesti. Ne ensinnäkin kuvaavat syntyaikaansa, jolloin sukupuolijako monissa tilanteissa ja arjessa oli tiukempi kuin nykyään. Toisaalta sukupuolen voi niissä unohtaa ja ajatella lasta ja nuorta – tai aikuista – ylipäätään. Murrosiän unelias kausi koskee niin tyttöjä kuin poikiakin, ja myös pojat tutustuvat maailmaan houkutuksineen ja kokevat kateuden tunteita kilpailutilanteissa. Lapsi ei sukupuolijakoa usein ajattelekaan, vaan osaa nähdä satujen syvemmän merkityksen intuitiivisesti toisin kuin me joskus asioita liikaakin analysoivat aikuiset.

Maailmalla on myös muita kuin Grimmin veljesten ja sittemmin mm. Disneyn tunnetuksi tuomat klassikkosatujen versiot. Esimerkiksi Suomessakin tunnetaan Tuhkimo-sadun versio Tuhkimus, jossa seikkailee nuorempi veli, peräkammarin poika. Kuten satuihin kuuluu, tämä poika selvittää haasteelliset tehtävät nokkeluudellaan ja saa kunniaa. Tuhkimo-sadun versioita löytyy ympäri maailman.

Aikanaan nuorten ryhmiä ohjatessani teimme klassikkosaduista versioita, joissa sukupuoliroolit menivät päälaelleen. Näytellyssä sadussa Prinssi Ruusunen prinssi oli vaaleanpunaisiin pukeutunut arkajalka ja prinsessa mustaan nahka-asuun pukeutunut ronski punkkarityttö. Näin nuoret saivat mahdollisuuden kokeilla erilaisia rooleja ja tutkailla sukupuolen merkityksiä.

Nykypäivä uusine parisuhde- ja avioliittokäsityksineen varmaan houkuttelee myös uudenlaisiin satujen versioihin ja tulkintoihin. Olisiko nyt tarvetta saduille sukupuolisen identiteetin etsinnästä tai kahdesta saman sukupuolen edustajan muodostamasta parista? Ehkäpä ei, jos vaan satujen kriisit voidaan nähdä symbolisina kuvina mistä tahansa kriisistä ja sen onnellisesta päättymisestä. Sen sijaan näitä aiheita käsitteleville lapsille ja etenkin nuorille suunnatuille täsmäkirjoille on varmasti paikkansa ja tarpeensa.

Lopulta saduissa on kaikissa sama tarkoitus: ne ovat kehityksen ja itsenäistymisen, itsen löytämisen palveluksessa. Itsen voi löytää vain kriisien kautta, pienempien tai joskus isompien. Ja kriisit koskettavat yhtä lailla aikuisia kuin lapsia ja nuoriakin.

Eläkööt satujen tytöt ja pojat, naiset ja miehet ja myös muilla tavoilla itsensä määrittelevät! Hyvää naistenpäivää kaikille!

 

 

 

 

Grimmin satujen kauhuversio herättää tunteita

Kun pää putoaa ja vaimo haluaa jumalaksi

Prinsessa Ruusunen tuodaan keittiöön ruumissäkissä. Teini-ikäisten perheessä tyttäret Tuhkimo, Ruusunen ja pyörätuolissa istuva Punahilkka lusikoivat mustaa keittoa suoraan pöydältä. Esirippu laskeutuu juuri ennen kuin kirves heilahtaa ja pää putoaa.

Riihimäen teatterissa esitettiin kevään aikana kauhuaiheista musiikki- ja tanssiteatteriesitystä The Grimm Book of Horrors. Samuli Reunasen dramatisoimassa ja Liisa Risun tanssi- ja liikeosuudet ohjaamassa esityksessä tutut kansansadut saivat kyytiä. Erityisen riipaiseva oli Ruususen osuus, jossa hän tanssi nuoruuden tuskaa vain ihoon teipatut ruusut vaatteinaan.

Koskettavimmin minuun puri Satu omenapuusta, jossa äiti tappaa poikansa ja vierittää syyn taposta tyttärensä niskoille. Äidin tuska oli tiheää. Erityisesti tämän sadun tulkinta vei ajatukset saduista kohti myyttejä, jotka ehkä satuja selvemmin käsittelevät ihmisen tunteita ja ristiriitaisuuksia sekä tarjoavat katarsiksen kokemuksia, mahdollisuuksia tuntea voimakkaasti ja puhdistua.

Suoraan tähän päivään pureutui kansansatu Kampela. Siinä vaimo haluaa lisää ja lisää. Kuninkuus ja keisarin valtikkakaan eivät riitä, vaan hän haluaa lopulta jumalaksi. Ehkäpä veroparatiiseissa touhuavatkin ennen pitkää riutuvat hökkeleissään, palaavat alkuun, perusasioiden äärelle.

Esityksessä oli myös paljon kauniita kohtauksia, värejä ja asetelmia. Elämän traagisuudessakin on kauneutensa.

Harmittaa, että en ehtinyt viedä aikuisten satuterapeuttista ryhmääni katsomaan esitystä. Se olisi antanut uusia tulkintakulmia jo käsiteltyihin satuihin.  Toivottavasti esitys on mahdollista nähdä myöhemmin uudelleen.