Satuterapiaryhmä etäyhteydellä

Satujen salaisuudet

Sadut itsetuntemuksen ja voimaantumisen välineinä

Taruterapiaryhmä aikuisille

Voisiko elämän tiivistää satuun?

Haluatko kokeilla uutta tapaa tarkastella elämääsi?

Kaipaatko hengähdystaukoa koronalta tai mahdollisuutta jakaa sen herättämiä tuntoja?

Entäpä millainen satuhahmo korona olisi?

Torstaisin 1.10.2020 alkaen 8 krt klo 14-16 Zoom-etäyhteydellä

Ryhmä on osa Suomen Valkonauhaliiton toimintaa.

Jo aiemmin saturyhmässä mukana olleita ajatellen osin uudet sadut tai uudet näkökulmat tuttuihin satuihin.

Lisätietoja esitteestä

Kuva Katinka Tuiskun kirjasta Kuun ja Auringon lapset

Etäterapiaa ja -kirjallisuusterapiaa koronaviruksen aikaan

Koronaviruspandemia haastoi tänä keväänä psykoterapian, kirjallisuusterapiaryhmät ja kirjallisuusterapiakoulutukset.

Psykoterapia toteutui maaliskuun puolivälistä näille nurkille etäyhteyden välityksellä. Ei voi kuin hämmästellä, miten luontevasti kaikki kaiken kaikkiaan sujui ja miten hienosti asiakkaat ottivat tilanteen, vaikka etäyhteyksien pätkiminen joskus haastoikin kärsivällisyyttä ja sukupuut ja muut paikan päällä tehtävät harjoitukset jouduttiin laittamaan tauolle. Kiitos joustavuudesta ja kärsivällisyydestä kaikille terapia-asiakkailleni!

Ehdin ohjata Suomen Valkonauhaliiton Kalevalan kaikuja -ryhmääni puoleen väliin, kun se jouduttiin koronavirustilanteen takia keskeyttämään. Hetkisen ajan osallistujat saivat mahdollisuuden yhteydenpitoon yksilötapaamisten muodossa etäyhteydellä sekä tekstien välityksellä. Sitten käynnistin ryhmän uudelleen etäyhteydellä.

Kriisin jälkeen on mahdollista huomata, että muutos etäyhteydellä toimivaksi ryhmäksi toi Kalevalan ääressä työskentelijöille mukanaan paljon hyvää, vaikka yhteisessä fyysisessä tilassa olemisen puuttuminen karsikin tietysti pois paljon tärkeää nonverbaliikkaa ja läsnäolevan jakamisen tunnetta. Ikävä kyllä jokunen osallistuja ei uskaltanut tulla mukaan etäyhtyeydellä. Kaikille jatkajille etäyhteyden haltuun otto oli vahvistava ja rohkaiseva kokemus, joka toi roppakaupalla osallisuuden ja elämänhallinnan tunnetta.

Etäyhteys mahdollisti monelle psykoterapia-asiakkaalle ja kirjallisuusterapiaryhmän osallistujalle sen, että he uskaltautuivat puhumaan ja kirjoittamaan elämänsä haasteista, kokemuksistaan ja tunteistaan jopa rohkeammin kuin kasvokkain tapaamisissa. Oman kodin suojista puhuminen ja asioiden silmiin katsominen olikin turvallisempaa. Tämä tuli ilmi etenkin kehollisuuteen liittyvissä asioissa. Kalevalan Aino ja Marjatta puhuttelivat Kalevala-ryhmää erityisesti naiseuteen ja naisen osaan liittyvien kysymysten muodossa. Kaikkein tärkeimmäksi nousi kuitenkin näkyväksi ja hyväksytyksi tulemisen tarve.

Kiitän lämpimästi niitä rohkeita Kalevala-ryhmän naisia, jotka antoivat meille yhteisen mahdollisuuden kokea tämän etäyhteyden tuoman uudenlaisen läheisyyden ja yhteisöllisyyden.

Myös kirjallisuusterapiakoulutukset jouduttiin miettimään uusiksi. Suunnittelimme yhdessä kirjallisuusterapeuttikollegani, koulutuksen johtaja Päivi Kososen kanssa Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry:n koulutuspolun ensimmäisen osan eli Kirjallisuusterapia henkilökohtaisen ja oman ammatillisen kasvun menetelmänä -koulutuksen (15 op) Tampereen kesäyliopiston koulutuksena hybridiversioksi, jossa osa opetusjaksoista toteutuu etäopetuksena ja muutama syksyllä lähiopetuksena, jos ja toivottavasti kun koronavirustilanne sen sallii.

Kahden koulutuksen etäopetusjakson jälkeen mieleni on tyyni ja kiitollinen. Opiskelijat ovat olleet tyytyväisiä. Paitsi luennot myös sadun lukeminen ääneen onnistuu etäyhteyden välityksellä niin, että opiskelijat saavat ravituksi tulemisen kokemuksen. On myös mahdollista ohjata vaikkapa kävelyharjoitusta kirjoitusharjoitusten yhteydessä. Ryhmiin ja pareiksi jakaminen tarjoaa osallistujille tilaisuuden tutustua ja jakaa kokemuksia samantyyppisesti kuin lähiopetuksessa.

Paradoksaalisesti osallistujat tulevat sekä psykoterapiassa ja kirjallisuusterapiaryhmissä että koulutuksessa ikään kuin lähemmäksi ja omana itsenään näkyviksi, kun ruuduilta näkyy kaistale jokaisen kotia, työhuonetta tai kesämökkiä ja puolisot ja lapset ja etenkin koirat ja kissat saattavat vilahtaa näkyvissä tai kuuluvissa. Joku on istunut pihalla, puistossa tai autossa.

Psykoterapeutille ja kirjallisuusterapeutille nämä muutokset olivat varmasti vastaavanlainen digiloikka kuin opettajille kouluopetuksen siirtyminen etäopetukseksi, ainakin sellaiselle, joka ei ole aiemmin isommin etäyhteyksien avulla toiminut. On hienoa saada olla eturivissä kehittämässä kirjallisuusterapiaryhmien ja kirjallisuusterapiakoulutukseen uusia toimintamalleja, joista voitaneen ammentaa hyvää jatkossakin – ilman koronavirusuhkiakin – vaikkakin näen edelleen, että läsnäolevalla ryhmätoiminnalla ja lähiopetuksella on eittämätön antinsa kirjallisuusterapialle.

Jos Tove Jansson eläisi, toivoisin hänen kirjoittavan tarinan muumeista ja koronaviruksesta. Millainen hahmo korona mahtaisi olla? Suuri, ilkeä ja kaiken nielevä vai sittenkin pienempi hahmo, joka muuttuu kiltimmäksi niin kuin täällä keskuudessamme oleva koronaviruskin vaikuttaa nyt muuttuvan alun pahimpien skenaarioiden jäljeen? Varmaa on, että Janssonin tarinassa olisi mukana viesti siitä, että kaikesta voi oppia ja oivaltaa jotain tärkeää ja että elämä jatkuu.

Valoisan kesän ja juhannuksen toivotuksia!