Komedian voimaa Jorma Venkulan johdolla

Komedia ei ole koskaan ollut lempilajini teatterissa. Olen ajatellut, että silloin, kun elämässä on raskasta, komedia on vihonviimeistä, mitä haluan nähdä. Nyt joudun syömään sanani ja tarkastelemaan komediaa uusin silmin, vaikka naistenpäivän kunniaksi.

Menin katsomaan Antti Wuokon ohjaaman komedian Minustako ministeri Espoolahden teatteriin, koska tuttuni esiintyy siinä. Kyseessä on Olli Tolan alun perin nimellä Puhdas kuin pulmunen käsikirjoittama näytelmä. 38. vuottaan toimivan harrastajateatterin näytökset esitetään Matinkylän monitoimitalon viehättävissä tiloissa.

Kylpylähotelli Amorissa kihisee. Sinne löytää tienä kaksi paria, jotka luulevat saavansa viettää rauhallisia lemmenhetkiä kaukana poliittisista kiemuroista ja puolisoista. Paikalle pelmahtaa kuitenkin myös pääminisieri, joka haluaa puolueaktiivi Jorma Venkulasta perhepuolueen sisäministerin. Kiemuraa ja käännettä riittää. Kuka on milloinkin komerossa ja milloin hävitetään ruumista tai tullaan uhatuksi aseella. Jymyjuttua jahtaava toimittaja esiintyy kylpylän henkilökuntana. Muutamaankin kertaan viitataan Kekkoseen ja hänen naistoilailuihinsa.

Komedia tarkoittaa humoristista näytelmää. Alun perin sillä on tarkoitettu vain näytelmää, jolla on onnellinen loppu. Aristoteleen Runousopin mukaan komedia pohjautuu varhaisempiin falloslauluihin. Hän luonnehti komediaa niin, että se on kehnompien ihmisten jäljittelyä, mutta ei kuitenkaan pahuuden kaikkien muotojen, vaan häpeään kuuluvan naurettavuuden osalta. Niissä pilkattiin mm. valtionjohtajia. Komedian tarkoitus oli esittää naurettavaa, viallista ja rumaa, mutta se ei aiheuttanut katsojissa tuskaa, niin kuin tragedia.

Komedioita esitettiin antiikin aikana Ateenassa Dionysoksen kunniaksi vietettyissä Dionysia- ja Lenaia-juhlissa, joissa pidettiin joka vuosi kilpailu uusille näytelmille. Niistä vain harva on säilynyt. Lähinnä tiedetään kirjailijoiden nimiä kuten Aristofanes ja Menandros. Satuin juuri tammikuussa kurkistelemaan kyseisen teatterin raunioihin, jotka ovat arvokkaalla paikalla Ateenan Akropoliin rinteessä, mahtavan Athene-jumalattarelle pyhitetyn Parthenon-temppelin alapuolella. Vaikuttava paikka.

 

Minustako ministeri istuu ainakin äkikseltään ajateltaessa mainiosti tähän vanhaan perinteeseen, vaikkakin sitä on osuvasti päivitetty niin, että mukana ovat kamerat, kännykät ja kuohuviinit. Fallokseen viitataan usein, ja valtionjohtajien pilkka on keskiössä. Koko touhu on vedetty niin överiksi, ettei myötähäpeää ja sitä kautta tuskallista kokemusta synny.

Voiko esitys sitten olla katarttinen eli puhdistava tällaisena? Katarsiksen ei katsota kuuluvan komediaan. Kumma kyllä minulla ainakin on esityksen jälkeen jotenkin raikas olo.

Jorma Venkulaa esittävä Jyrki Lepomäki on yhtä aikaa hauska ja vähäeleisyydessään uskottava. Vaikka valta hänen esittämäänsä hahmoa kiehtoo ja naisseikkailut vetävät puoleensa, tärkeintä hänelle tuntuu kuitenkin olevan kanssaihmisten hyvinvointi. Mainioita ovat myös vaimoa Noora Venkulaa esittävä Anni Kurkela ja ministeriehdokkaan poliittinen avustaja Tanja Talvensalo.

Ehkä tästä inhimillisyydestä kuitenkin syntyy jonkinlainen katarsiksen kokemus – että ihminen voi joutua kuvioihin ja ihmissuhdekiemuroihin, joihin ei haluaisi joutua. Ja että meillä kaikilla on luurankoja kaapissa, jos ei puolison pettämistä, niin sitten jotain muuta. Tai niin päin, että en minä ainakaan ole niin tyhmä, että saattaisin itseni tuollaiseen liemeen. Tai vain ihmettelyä siitä, että tuollaistako politiikan kulisseissa tosiaan on.

Tai ehkä komediaa ei ole tarkoituskaan miettiä niin syväluodaten. Nauru tekee hyvää ja se riittää.

Hyvää naistenpäivää!


Iso kuva on esityksen esitteestä, jonka kuvan kuvan on ottanut Hannu Hurme.