Marjatta, uuden ajan airut

”Marjatan otan itselleni airueksi. Hän kuuntelee rohkeasti sydämensä ääntä, astuu kohti uutta, parempaa maailmaa.” (Kalevalan kaiut -kirjallisuusterapiaryhmän osallistujan palautteesta ryhmän päätyttyä)

Tänä Kalevalan päivänä katseeni suuntautuu Marjattaan. Marjatta, nuori nainen, synnyttää Karjalan kuninkaan, Väinämöisen työn jatkajan.

Kuten Marjatta Kalevalassa olemme uuden kynnyksellä ilmastonmuutoksen ja koronaviruspandemian uhan alla. Meidän on luotava maailmaan uudenlaiset tavat elää ja kunnioittaa luontoa ja jokaista sen elementtiä arvokkaana, jos aiomme pelastua.

Pohdin seuraavassa Marjatan olemusta Tiina Piilolan väitöskirjan (2017) ja tämän populaarimman version Kalevalan naiset (2018) mukaan.

Tarinansa alussa Marjatta on ”korea kuopus”, helppoon elämään tottunut ja diivan elkeitäkin omaava nuori nainen. Hän välttää kaikkea seksuaalisuuteen ja miehiin viittaavaa – liekö kainouttaan vai onko hänessä kenties naisasianaista, esifeministiä?

Marjatta lähtee paimeneen, mikä on perinteisesti nähty miesten työnä. Hän tulee raskaaksi puolukasta ja joutuu aviottoman lapsensa vuoksi huoraksi haukutuksi ja perheensä ja yhteisönsä hyljeksimäksi. Marjatta kuitenkin tietää synnyttävänsä merkittävän miehen. Hän löytää itsestään voiman lähteä yhteisöstä ja saa luonnosta voimaa selvitä eteenpäin.

Marjatan esikuvana voidaan nähdä Neitsyt Maria. Marjatta kuitenkin edustaa yksilöllisempää aikaa: hän on ainutlaatuinen ja omaa yksilöllisen minuuden. Hän on tietoinen itsestään ja tarpeistaan. Hänessä on samaa herkkyyttä kuin Kalevalan Ainossa, mutta hän on rohkeampi ilmaisemaan tuntojaan ja elämään niin kuin näkee itselleen ja lapselleen hyväksi.

Marjatta nöyrtyy tosiasioiden edessä, muuttuu koreasta kuopuksesta matalaksi neidiksi, mutta ei jää kieriskelemään itsesäälissä vaan sisuuntuu. Hän pyytää synnytykseen apua Luojalta niin kuin Ilmatar Kalevalan alussa. Apu tulee hevosen muodossa.

Hieman myöhemmin Marjatan lapsi katoaa. Äiti pyytää apua luonnolta. Aurinko auttaa häntä, kertoo, missä lapsi on – kuin konsanaan antiikin Kreikan Demeterin myytissä, jossa auringonjumala Helios kertoo äidille, missä Haadeen ryöstämä tytär on. Viesti on vahva: vastaukset ongelmiin löytyvät luonnosta.

Marjatan tarinan yhteydet antiikkiin ja Neitsyt Mariaan kertovat siitä, miten tarinaperinteet kulkevat ympäri maailman, ja toisaalta, miten Lönnrot on ollut niistä tietoinen ja käyttänyt niitä Kalevalaa kootessaan.

Vielä on yksi vastus matkalla: Ukko ylijumala kieltäytyy ristimästä ”riivattua” ja ”katalaa” eli isätöntä lasta. Väinämöinen pyydetään tuomariksi. Hän antaa ensin tylyn tuomion. Silloin tapahtuu ihme: kaksiviikkoinen lapsi alkaa puhua ja viittaa siihen, ettei Väinämöisellä ole ollut touhuissaan puhtaat jauhot pussissa vaan tämä on aiheuttanut mm. Ainon itsemurhan.

Luonnonmullistusten jälkeen Väinämöinen tunnistaa uuden kuninkaan ja ristii lapsen ”Karjalan kuninkahaksi, kaiken vallan vartijaksi”. Piilola (2017, 2018) tulkitsee tässä kohtaa, että Väinämöinen kasvaa henkisesti, ymmärtää toimineensa väärin ja häpeää.

Seuraa uusia aika. Sen voi nähdä kristinuskon tulona. Seppo Knuuttilan (ks. Piilola 2018) mukaan sen voi nähdä myös hetkenä, jolloin jumalten ja luojaheerosten myyttinen aika päättyy ja tekee tietä historiallisesti etenevälle ajalle. Piilolan tulkinnan mukaan uusi aika voisi olla myös aika, jolloin koittaa tasa-arvoisempi aika: Ainon kaltaiset naiset saavat itse päättää, kenet ottavat puolisokseen tai ottavatko ketään. Nuoret naiset eivät enää ole miesten kauppatavaraa. Heidät nähdään kokonaisina omana itsenään.

Piilolan kanssa toivon, että nyky-Marjatat tekevät työtä, jonka tarkoituksena on rakentaa tästä maailmasta parempi, armollisempi ja oikeudenmukaisempi paikka kaikille ikään, sukupuoleen ja sosiaaliseen statukseen katsomatta.

Kalevalan kaiut -ryhmissäni Marjatan tarina on ollut yksi puhuttelevimmista ja voimauttavimmista. Marjatan seurassa olemme ryhmissä syöneet puolukoita ja kuvitelleet puolukan matkan nilkoista helmoihin, rinnoille, suuhun ja vatsaan. Sen jälkeen osallistujat ovat saaneet kirjoittaa kokemastaan ja niistä muistoista ja tunteista, joihin tarina vie. Tarina ja harjoitus ovat saaneet heidät kunkin omalla tavallaan paitsi kuulostelemaan naiseutta myös uudistumisen ja omien voimavarojen löytämisen äärelle.

Seuraavassa ryhmässä syntynyt Marjatta-teksti, joissa synnytetään uutta: vaisto raivaa tietä uudelle ja vanha väistyy.

Puola puolukkainen (’puola’ merkitsee suomen murteissa puolukkaa)

Kylki kiitää syysauringossa,

heleä punaposki vinkkaa luokseen.

Viaton mieli ei ymmärrä, vain muotonsa hehkuu – ja vaisto vie voiton.

Mitä sitten vaikka kunnia meni ja maine kasvoi. Mitä väliä vaikka Marjattainen varttui hetkessä naiseksi. 

Kuka meistä on mittaamaan toisen onnea – tai onnettomuutta – kysymään sen hintaa?

Puolukka viitoitti Marjatan aikuiselämän polkua mutta sen suuntaa emme vielä tiedä. Ehkä Marjattainen kulkee nuoresta hehkeästä äidistä ryppyiseksi akaksi. Tai Ihmemaan Liisan peilikuvassa hän saattaisi varttua yhdessä lapsensa kanssa ja syntyä uudestaan viisaana, kekseliäänä uskottuna rakkaimmalleen. 

Polut risteilevät ja niiden varsilla kimmeltää kasteheiniä. Reitillä sinut valitaan tai sinä valitset – aivan miten vain. Puolukatkin merkitsevät ”vain” elämää, uuden alkua, joka on meille annettu elettäväksi.

(Merja 2019)

Tässä ilmastoahdistuksen kyllästämässä ajassa ja koronatestituloksia useammankin lähipiirin ihmisen kohdalla odotellessani saan Marjatan tarinasta paljon lohtua. Siinä korostuu yhteys luontoon ja vahva viesti siitä, että vastaukset ja apu löytyvät luonnosta, kun vaan osaamme nöyrtyä ja Marjatan tavoin nähdä, mikä on olennaista ja minkä eteen kannattaa taistella.

Kysymys Väinämöisen lupauksesta palata takaisin on kiehtova. Ehkei se tarkoita taantumista vaan ymmärrystä siitä, että mennyt ja uusi voivat elää rinta rinnan. Voimme elää mennyttä arvostaen ja siitä ammentaen ja samalla katsoa tulevaan luottavaisin silmin, osana luonnon kiertokulkua.

Hyvää Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää!

Lähteet:

Piilola, Tiina (2017) Kalevalan naiset ja tiedon yöpuoli — Lönnrotin jalanjäljissä kohti Kalevalan naisten tarinoita. Väitöskirja. Jyväskylä Studies in Humanities 312. Jyväskylän yliopisto.

Piilola, Tiina (2019) Kalevalan naiset. Helsinki: Kustantamo S&S.

 

Aino, ainokaiseni

Tällä kertaa näin Kalevalan päivänä 28.2. minua puhuttelee Aino.

Aino lienee Kalevalan tunnetuimpia hahmoja Väinämöisen ja Ilmarisen sekä ehkä Pohjan akka Louhen jälkeen, vaikkei hän tarinassa pitkään pidäkään pääroolia – jos ollenkaan. Nuori nainen joutuu veljensä lupauksen vuoksi vanhan ukon, Väinämöisen, halun kohteeksi. Suoranaisesta väkisin makuusta ei eepos kerro, mutta toki tarinan voi niinkin tulkita. Olennaisempaa lienee se, että hän ei halua vaimoksi vanhalle miehelle – tai ehkei ole vielä ylipäätään valmis vaimoksi kenellekään.

Kenties pahinta tarinassa saattaa olla se, ettei äiti kuuntele tyttärensä tarpeita vaan innostuu merkittävästä naimakaupasta ja pakottaa tyttärensä siihen suostumaan. Tämä oli toki entisinä aikoina meillä ja on vieläkin monissa kulttuureissa tavallinen toimintatapa.

Aino ei tähän suostu vaan hukuttautuu.

Näen psykoterapeutin työssäni monia ainoja, lapsuudessa ja nuoruudessa eri tavoin hyväksi käytettyjä tai muuten pelästytettyjä. Aino voi olla myös traumatisoituneen tai uupuneen ja sen myötä masentuneen ihmisen kuva. Moni pohtii, onko Ainon ratkaisu, hukuttautuminen tai itsemurha muulla tavoin, ainoa ratkaisu vaikeaan tilanteeseen. Onneksi elämänlangan iloisemmat värit löytyvät heillekin, osalle pian, osalle pidemmän työskentelyn myötä.

Ainon tarinassa ja antiikin Kreikan Persefone-myytissä on paljon yhtäläisyyksiä. Haades ryöstää nuoren Persefone-neidon, viattoman koren, manalaan, raiskaa hänet ja pakottaa vaimokseen. Myytissä äidin toimintatapa on kuitenkin aivan toinen kuin Ainon tarinassa. Demeter-äiti etsii tytärtään, kunnes löytää, ja loppuratkaisu on kompromissi, jossa tytär saa olla osan aikaa vuodesta maan päällä äitinsä kanssa ja osan aikaa manalassa miehensä kanssa. Persefone jopa aktiivisesti myötävaikuttaa lopputulokseen syömällä granaattiomenan siemeniä, hedelmällisyyden symboleita.

Persefonen dynaamisen tarinan valossa Ainon kohtalo näyttäytyy julmana: hänelle ei tarjoudu mahdollisuutta muutokseen eikä kypsymiseen. Elämä katkeaa kesken.

Ehkä nykypäivän tyttönaiset, joiden aikuisen naisen elämä ei ole koskaan kunnolla alkanut, ovat eräänlaisia ainoja. Persefoneiksikin heitä on myyttien psykologisissa tulkinnoissa nimetty, mutta persefoneilla on kuitenkin aina kehittymisen mahdollisuus. He voivat vaikeat lapsuuden ja nuoruuden kokemukset käsiteltyään kääntää ne voimavaroiksi ja ymmärrykseksi toisia kohtaan, jopa ammatillisiksi voimavaroiksi.

Ainon tarinan kanssa rinnakkain kulkee osin myös H. C. Andersenin satu Pieni merenneito. Satu päättyy siihen, että merenneito muuttuu meren vaahdoksi ja sitten kohoaa ilmaan. Satu tulkitaan kirjallisuusterapeuttisissa ryhmissä kovin eri tavoin: joku näkee siinä itsemurhan tai muun rankan kohtalon kuten Ainon tarinassa, toinen taas vapautumisen ja mahdollisuuden siirtyä uuteen vaiheeseen. Muistan erityisesti siskonsa itsemurhaa sadun kautta työstäneen naisen, jonka oli aluksi vaikeaa nähdä sadussa mitään positiivista. Toivo löytyi kuitenkin, muiden jäsenten näkökulmia kuunnellessa ja muiden satujen avulla.

Ainon tarinan voi nähdä jäävän Persefone-myytin ja Pienen merenneidon rinnalla hämmentäväksi, kesken. Miksi kansalliseepoksemme ei löydä luovempaa tai toivoa antavampaa ratkaisua? Toisaalta Kalevalasta tekee tietyllä tavalla niin vahvan ja vaikuttavan se, että se ei kaunistele eikä hymistele sankareittensa kohtaloiden äärellä: elämän raadollisuus ja vaikeudet näytetään sellaisina kuin ne ovat. Tämä voi olla terapeuttistakin. Joskus, äärimmäisen tuskan äärellä, ei kenties ole muuta ratkaisua kuin itsemurha – ja joskus se voi olla ympäristönkin mielestä ymmärrettävä valinta.

Tuskaan ei kuitenkaan pidä jäädä, jos on pieninkin mahdollisuus löytää valoa. Ja jos pahin on tapahtunut, jäljelle jäävien tulee jatkaa ja heillä on lupa jatkaa elämäänsä. Toivoa on pienimmässäkin valon pilkahduksessa.

Mauri Kunnas kääntää Koirien Kalevalassaan Ainon ja Väinämöisen asetelman päälaelleen. Aino on pulska ja riuska tyttö, joka riemastuu mahdollisuudesta saada miehekseen kuulun laulajan. Pikkuruinen Väinämöinen kauhistuu ronskia naista ja pyrkii karkuun. Asetelma on aiheuttanut riemua ja voimaantumista erityisesti tytöissä niin kirjallisuusterapeuttisissa ryhmissä kuin opettajan urallanikin.

Takaisin varsinaiseen Kalevalaan: Löytyisikö luovempi tulkinta tarinan lopulle kuitenkin? Aino muuttuu veteen päädyttyään vedenneidoksi. Transformaation toiseen olomuotoon voi nähdä uuteen elämänvaiheeseen siirtymisenä ja voimaantumisena. Neito pilkkaa Väinämöistä kalan hahmossa, liukuu pois miehen otteesta. Miehellä ei ole häneen valtaa. Hän on saavuttanut itsenäisyyden uuden tason ja elämäntarina voi jatkua.

 

 

Demeter ja äitiyden riivaamat

Demeter ja äitiyden riivaamat

Arkkityyppiselle Demeter-naiselle äitiys sekä lapsen saaminen ja hoivaaminen ovat elämän tarkoitus. Lapseton nainen voi tulla Demeterin riivaamaksi, jolloin hän ei saa rauhaa. Demeter-naiselle lasten lentäminen pesästä on surun paikka. Miten Demeter-nainen voi käsitellä menetyksiään ja löytää tasapainon?

Sain taas ilon ja kunnian viedä kirjoittajia Kreetan lämpöön ja kauneuteen Hekaten kynän kärjellä -kurssilla, tällä kertaa ohjaajakollega Anne Tarsalaisen kanssa. Kuten viime vuonnakin, majoituimme Päivi Tossavaisen luotsaaman MatkaPaletti Oy:n siipien suojassa ihastuttavaan Paleohoraan Kreetan lounaiskulmaan Libyanmeren rannalle.

Tällä matkalla osallistujia kutsui tutkimaan sisintään ja kokemuksiaan erityisesti Demeter, viljan ja kasvun jumalatar ja äitiyden arkkityyppi. Myytin mukaan hän kadottaa ainoan tyttärensä Persefonen, jonka manalan jumala Haades ryöstää ja raiskaa. Demeter etsii epätoivoisesti tytärtään ja masentuu, kun ei löydä. Hänen suojeluksessaan oleva vilja lakkaa kasvamasta ja maasta uhkaa tulla autio.

Demeter-päivämme retkikohde oli viehättävä Azogiresin kylä hieman ylempänä vuorilla, jonne matkasimme takseilla mutkaisia vuoristoteitä. Saimme ensin tutustua paikalla asuneisiin 99 munkkiin. Varsinainen kohteemme oli luostari, jonka pihalla saimme työskennellä. Paikan ilmapiiri oli juuri sitä mitä piti, rakennuttihan Demeterkin myytin mukaan lopulta itselleen luostarin, johon vetäytyi.

Demeter kuvaa psykologisesti naista, jolle äitiys on kaikki kaikessa ja joka ei tunne olevansa kokonainen ilman lasta. Häneen voi samastua jokainen nainen, joka ei ole voinut saada lasta tai on menettänyt lapsensa. Kun lapsen saamisesta tulee pakkomielle ja ainoa elämän tarkoitus, puhutaan Demeterin riivaamista naisista. Demeter voi vaikuttaa myös silloin, kun se ei ole naisen edun mukaista. Näin on teiniraskauksien kohdalla. Demeter-naisen voi olla vaikea sanoa ei, jolloin häntä uhkaa loppuun palaminen. Hän on myös altis masentumaan. Demeter-naiselle lapsi voi olla myös työ, jolle hän on uhrannut paljon aikaansa ja energiaansa. Kun se päättyy tai viedään häneltä, vaikutus saattaa olla kohtalokas.

Kertoessani Demeteristä ryhmälle tunnelma oli tiivis. Havaitsin kyyneliä monen naisen poskilla. Myytti ja jumalattaren psykologia veivät naiset tutkimaan kokemuksiaan lapsettomuudesta ja aborteista. Se puhutteli myös naisia, joisen lapset ovat lentäneet pesästä tai ovat lähdössä pian. Moni tunnisti masennuksen tyypillisenä tapanaan reagoida vastoinkäymisiin.

Kirjoittamisen ja kirjallisuusterapeuttisen keskustelun avulla osallistujat saivat kohdata surujaan, itkeä ja saada ymmärrystä ja lohdutusta ryhmältä ja ohjaajalta. Etäännytys kotinurkilta Välimeren lämpöön  luonnon kauneuden keskelle antoi turvallisen mahdollisuuden kohdata vaikeitakin asioita. Vaikeuksia ja suruja oli helpompi lähestyä myytin kautta kuin suoraan. Löytyi mahdollisuuksia etsiä muiden jumalattarien piirteitä tasapainottamaan vahvaa Demeteriä. Monella osallistujalla oli myös tavoitteita kirjoittamiselle. Syntyikin hienoja tekstejä ja suunnitelmia tekstikokonaisuuksiksi.

Tässä ryhmän jäsenen runo:

Demeter

Kysyt, miksi äiti itkee?

Miksi en itkisi lapseni puolesta?

Sanot, jos äiti haluaa
Haluan lasteni eteen
sen, minkä jaksan tehdä
sädekehää kiillottamatta

                    Anneli

Myytin mukaan Persefonen isä, ylijumala Zeus on tytön manalaan joutumisen takana. Hän on antanut veljelleen Haadekselle luvan ryöstöön. Lopulta Zeus myöntyy siihen, että tytär täytyy palauttaa maan päälle, ettei koko maa autioidu ja kuole. Demeter saa tyttärensä takaisin ja luonto alkaa jälleen viheriöidä.

Persefone on kuitenkin ehtinyt manalassa syödä granaattiomenan siemeniä, mikä symboloi aikuisten asioista, kärsimyksestä ja kuolevaisuudesta tietoiseksi tulemista. Näin hän joutuu jatkossa viettämään neljä kuukautta vuodesta manalan kuningattarena. Sinä aikana Demeter-äiti suree ja maa kuihtuu. Meillä pohjoisessa on silloin talvi. Kreikkalaisille se on loppukesän aika, jolloin kaikki kuivuu. Näin on aikanaan ymmärretty vuodenaikojen vaihtelu ja elämän ja kuoleman ikuinen kiertokulku.

Myytti antaa lohtua siitä, että aina tulee uusi kevät ja uusi kasvukausi. Manalan aika väistyy. Ei tarvitse pelätä nälkää eikä kuolemaa. Naiset sukupolvesta toiseen saavat pitää yhtä. Tätä juhlistettiin aikanaan Kreikassa mm. Eleusiin mysteereillä. Näin myös ryhmämme naiset saivat lohtua ja uskoa siihen, että elämä jatkuu vaikeuksien jälkeenkin ja että he ovat osa pitkää naisten jatkumoa.

 

Viikko osoitti jälleen sen, että antiikin Kreikan myytit ja jumalattaret eivät ole menneiden aikojen satuja vaan elävää elämää, yhtä lailla tätä päivää ja tämän päivän naisten kokemusmaailmaa.

Kiitos, Demeter!

Matkaan mahtui toki paljon muutakin: joukko muita jumalattaria sekä vapaata aikaa uimiseen ja lämmöstä nauttimiseen, herkullista kreikkalaista ruokaa ja mukavia yhteisiä illallisia, retki Elafonissin kahluurannalle…

Lähteet:

Jean Shinoda Bolen (2006) Jumalattaren aika. Naisen kolmas ikä. Suom. R. Hellsten. Rasalas.

Jean Shinoda Bolen (2014) Goddesses in everywoman. Powerful archetypes in women’s lives. HarperPaperpack.

Persefone johdatti Manalaan Kreetan kirjoittajakurssilla

Persefone johdatti Manalaan ja sieltä pois

Naiset istuvat kalliolla tai venetsialaisen ajan linnoituksen jäämien reunalla kirjoittamassa. Alhaalla levittäytyy jyrkkä pudotus mereen. He matkaavat oman elämäsä Persefone-kokemukseen, jonka jälkeen mikään ei ollut enää ennallaan. Jollakin se oli seksuaalinen herääminen, toisella rankempi putoaminen elämän realiteetteihin, joillakin kokemus, jota ei kenellekään soisi. Manalasta tullaan pois, ja on mahdollista lähteä etsimään tasapainoa Manalan ja maan päällisen elämän välillä, elämän synkkien ja valoisia puolien välillä. Viattomasta neidosta Manalan kuningattareksi kasvanut Persefone löytää paikkansa naisena eri rooleissaan.

Olin kesäkuun alussa kolmatta kertaa ohjaamassa omaelämäkerrallisia kirjoittajia Kreetalla. Tällä kertaa ohjaajaparinani oli toimittaja, kirjallisuusterapiaohjaaja Helena Hietaniemi ja matkan järjestäjänä matkatoimisto Matkapaletti. Kiitos paljon Helenalle ja MatkaPaletin Päivi Tossavaiselle! Kohteena oli viehättävä Paleohoran kylä Kreetan eteläpuolella, lounaan suunnassa.

Teemanamme oli edellisiä kursseja vielä vahvemmin antiikin Kreikan mytologia ja etenkin sen jumalattaret. Päärooliin nousi Persefonen myytti. Persefonen matka Manalaan mahdollisti monenlaista nuoruuden ja aikuisuudenkin rankkojen kokemusten kohtaamisen ja työstämisen. Myytin toisen tärkeän jumalattaren, äitiyden ja viljan jumalattaren Demeterin myötä oli hedelmällistä tutkailla äidin rooliaan ja masennustaan, myyttistä vaellusta etsimässä kadonnutta tytärtä. Vaelluksen päätteeksi ja saatuaan tyttärensä kesäajaksi takaisin Demeter antoi taas viljan kasvaa.

Viisaus löytyi myytissä ja kurssillamme sekä Persefonea että Demeteriä tukeneesta Hekatesta, intuition ja kolmen tien jumalattaresta, joka näkee yhtä aikaa menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden.

Matkaan mahtui myös laivaretki Elafonissin kuuluisalle kahluusaarelle, jossa osallistujat saivat paitsi uida ja nauttia kauniista maisemasta myös tutkia tanssin ja kirjoittamisen keinoin Afroditen ominaisuuksiaan, naisellisuuttaan ja seksuaalisuuttaan.

Viikon aikana syntyi monia hienoja tekstejä ja avauksia siihen, miten niiden kanssa voisi jatkaa. Osalle tärkeämpää oli kokemusten työstäminen kirjallisuusterapeuttisesti ja keskustelut toisten kanssa.

Tietysti matkaan kuuluivat myös auringon lämpö, uiminen kirkkaan turkoosissa Libyan meressä ja jylhät vuorimaisemat. Meitä ihastuttivat herkullinen kreetalainen ruoka, paikallinen musiikki ja hotellin puutarhan monet ihmeelliset kukat hibiskuksesta oleanderiin ja kärsimyskukkaan sekä appelsiinipuut.

Kiitos, jumalattaret! Ensi kesänä kohtaamme taas.