Kirjallisuusterapia-lehdessä luonto herää ja herättää

Kevään 2021 Kirjallisuusterapia-lehti kutsuu luonnon äärelle – havahtumaan, ihmettelemään, kohtaamaan  ja voimaantumaan. Se on ilo esitellä näin Kirjan ja ruusun päivänä.

Antiikin Kreikasta lähtöisin oleva biofilia-käsite tarkoittaa rakkautta elämää ja kaikkea elävää kohtaan. Sen mukaan ihminen tuntee sisäsyntyistä tarvetta olla luonnossa, sen osana. Sanaa käytti psykoanalyytikko ja filosofi Erich Fromm (1964) kirjassaan The heart of man (suom. Hyvän ja pahan välillä, 1967). Myöhemmin sen otti käyttöönsä sosiobiologi Edward O. Wilson, jonka mukaan yhteys luontoon on universaali, kulttuurista tai yksilön persoonasta riippumaton perustarve, joka on syntynyt kehityshistoriamme myötä (ks. esim. Wilson 2016).

Koronaviruspandemian aikana luonnon merkitys on monelle noussut huomattavasti. Luonto toimii mitä parhaimpana vastapainona ruudun tuijottamiselle, etätyölle ja paljolle sisällä oleilulle. Luonto elvyttää ja antaa uusia näkökulmia sekä toivoa tässä epävarmuuden kyllästämässä ajassa. Kirjallisuusterapian vieminen luontoon tuo toimintaan arvokkaita ulottuvuuksia, ja luonnon elementit auttavat ihmistä ymmärtämään itseään ja voimaan paremmin. Luonnosta löytyy symboleja ja metaforia tunteille.

Juhani Ihanuksen artikkeli ”Sanoja juurilleen” valottaa kiinnostavasti ekofilosofiaa, ekopsykologiaa, ekoterapioita ja ekopoetiikkaa. Tutkija Henna Laininen kertoo ohjaamistaan ilmastoahdistusta käsittelevistä kirjoittavista ryhmistä ja ympäristökasvattaja Milla Tuormaa työstään ja kokemuksistaan luonnon hoitavasta voimasta. Pirjo Suvilehto kertoo kehittämästään eläinkirjallisuusterapiasta ja Sanna Sutela lukukoiratoiminnasta.

Omassa artikkelissani ”Pärskeet pirstovat pelot palasiksi” kerron kokemuksistani kirjallisuusterapian viemisestä luonnon helmaan ja sen voimauttavista vaikutuksista. Mukana ovat niin elvyttävät kirjoitushetket lähiluonnossa Helsingin Keskuspuiston reunalla kuin sykähdyttävät hetket Kreetalla vuorten ja turkoosinsinisen meren syleilyssä, unohtamatta iki-ihanaa Mustasaarta Helsingin kupeessa.

Lehdessä esitellään myös luonnon hyvää vaikutusta käsitteleviä kirjoja, joista löytyy ainesta niin kirjallisuusterapiaohjaajan työkalupakkiin kuin kenen tahansa omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneen kirjahyllyyn. Mukana on niin aikuisille kuin lapsillekin soveltuvia kirjoja.

Lisäksi ääneen pääsevät muun muassa Pirjo ja Pekka Arvolan iki-ihanat Väiski-kuvakirjat ja Anne Tarsalaisen koskettava omakohtainen Ettet unohtaisi nimeäsi. Heli Hulmin Kirkas hetki vie novellien muodossa tärkeisiin muistoihin ja Viivi Rantasen Sarjakuvaterapiaa sarjakuvan muodossa mielen kuntoutumisen maailmaan.

Antoisia lukuhetkiä, ehkä luonnon ääressä sitten, kun aurinko pääsee taas pilkistämään keväisen räntäsateen jälkeen!

Lehteä voi tilata osoitteesta jasenasiat.kirjallisuusterapia@gmail.com

Lähteet:

Fromm, Erich (1964) The heart of man. Its genius for good and evil. NY: Harper & Row. (suom. Hyvän ja pahan välillä, 1967)

Wilson, Edward O. (2016) Mitä ihmisen olemassaolo merkitsee. Suom. Hannu Poutiainen. Helsinki: Basam Books.

Kreetalle kirjoittamaan

Matka on peruttu koronviruspandemian vuoksi. Uusi matka jälleen kesällä 2021.

Jo neljättä kertaa Paleohorassa, kuudetta kertaa Kreetalla

Hekaten kynän kärjellä

Omaelämäkerrallinen kirjoittajakurssi Kreetan Paleohorassa 31.5.-7.6.2020

Tunnistatko itsessäsi Afroditen aistillisuutta ja Heran uskollisuutta? Mitä ominaisuuksia haluat kehittää itsessäsi? Haluatko ottaa Hekaten oppaaksesi elämäsi tienristeyksessä?

Kurssilla tutkitaan omaa elämää muun muassa antiikin Kreikan jumalattarien valossa. Upeat maisemat, kreetalainen kulttuuri sekä tuoksu-, maku- ja tuntoaistimukset tarjoavat elämyksiä ja siivittävät kirjoittamista. Hotelli sijaitsee pienessä viehättävässä kylässä Kreetan etelärannikolla, aivan meren rannalla.

Luovaa kirjoittamista, kirjallisuusterapiaa ja taruterapiaa yhdistävällä kurssilla on mahdollista valita lähestymistavaksi joko tavoitteellisempi kirjoittaminen tai itseä hoitava puoli.

Ohjaajina toimivat psykoterapeutti, kirjallisuusterapeutti Silja Mäki ja toimittaja, sosiaalikasvattaja, sanataideohjaaja Anne Tarsalainen.

Matkanjärjestäjänä MatkaPaletti Oy.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen

www.matkapaletti.fi/kirjoittajamatka

Lisätietoja esitteestä

Pihkantuoksuinen ilma ja roihahtava rakkaus Jaltalla

Kollegani ja ystäväni Anne Tarsalaisen omaelämäkerrallinen romaani Lupaus Jaltalla (Reuna 2019) vie kutkuttavasti lähihistoriaan, 1980-luvun Jaltalle, Leningradiin, Tallinnaan ja Narvaan. Kaksi erilaista yhteiskuntajärjestelmää törmää eikä rautaesirippu heilu kutsuvasti, kun savolaistyttö ja leningradilaispoika rakastuvat. Teos tuo minulle rakkaat Annen ja Andrein – tuttavallisemmin Antin – vielä aiempaa lähemmäksi, vielä todellisemmiksi. Nyt ymmärrän, mitä Annen ilmaus ”Antti söi kuormasta” todella tarkoittaa.

Omaelämäkerrallinen romaani Lupaus Jaltalla julkistettiin Lottamuseossa Tuusulan Rantatiellä 26.10.2019. Sen taustat johtavat Annen mukaan yhteiselle työmatkallemme Kreetalle, jossa ohjasimme ensimmäistä elämäkerrallisen kirjoittamisen ryhmäämme kesäkuussa 2014. Pötköttelimme iltapäivällä pikkuisen hotellin pihalla aurinkotuoleissa, kreetalaisittain viileässä säässä. Anne muisteli nuoruuttaan ja mietti, uskaltaisiko siitä kirjoittaa. Olisiko aika kypsä niin omasta puolesta kuin ajan kulkua ajatellen? Kannustin häntä siihen. Nyt noiden pohdintojen hedelmä on tässä edessäni kauniin sinisissä kansissaan, kannen kuvassa junan ikkunaan piirretty sydän.

Lupaus Jaltalla tarjoaa, mitä lupaa. Anne kuvaa herkän kauniisti uteliaan ja rohkean tytön kommelluksekasta matkaa Jaltalle, rakastumista matkaoppaaseensa sekä nuorten rakastavaisten päämäärätietoista ponnistelua kohti yhteistä elämää Suomessa. Yhä uudelleen Anne löytää itsestään voiman tehdä työtä, säästää rahaa ja matkustaa pelottavatkin rajanylitykset rakkaansa luo. Hetkittäin epäilykset kalvavat – mutta vain hetkittäin.

Nykylukijan voi olla vaikea ymmärtää, miten erilainen maailma on ollut maantieteellisesti niin lähellä, rajan takana. Andrein täytyy tavata Annea salassa, koska ulkomaalaisten kanssa ei saa olla tekemisissä. Kun kihlaus julkistetaan, hän menettää työpaikkansa.

Aistivoimaisuus on yksi kirjan ulottuvuuksista. Tuntuu kuin olisin ollut mukana nuuhkimassa Jaltan pihkantuoksuista ilmaa, kävelemässä Nevan rannalla ja kirjoittamassa rakkauden kirjaimia höyrystyneeseen junan ikkunaan.

Kirjaa rytmittävät Annen kauniit runot. Ne tuntuvat välistä sanovan vielä enemmän kuin kertova teksti.

Et ole pehmeä,

kulkiluusi tuntuvat.

Olet minun soittimeni.

Meistä lähtee hyvä melodia.

Ennen Annen kirjan julkistamistilaisuutta ja hänen kirjansa lukemista luin uudelleen Andrein niin ikään omaelämäkerrallisen ja myös hänen sukunsa taustaa valottavan teoksen Lapsuuteni sillat. Muistoja lapsuuteni ja nuoruuteni Leningradista (Interword 2013). Suvun kohtaloihin kietoutuvat niin Stalinin vainot kuin äidin kohtalokas kuolema.

Nämä kirjat keskustelevat hienosti toistensa kanssa. Andrein kirja tarjoaa taustan Annen kirjalle ja maan traagiselle menneisyydelle, jonka kaiut ovat nuorten arkipäivää. Kirjojen valossa ymmärrän entistä paremmin, miksi Tuusulan Kuunlaakso on heille molemmille niin rakas paikka. Myös kirjoittamisen terapeuttinen voima saa entistä vahvemman perustan.

Annen kirjan julkistamistilaisuudessa vieressäni istui kirjailijoiden tytär pienen tyttärensä kanssa. Vuoden ikäinen pikkuinen hurmasi minut. Näin hänessä isovanhempiensa herkkyyden mutta myös peräänantamattomuuden. Sillä samalla peräänantamattomuudella, jolla Anne ja Andrei toteuttivat yhteisen elämäsä, hän halusi tutkia maailmaa. Suvut ja tarinat jatkuvat.

Tilaisuutta siivittivät myös Andrein kiraralla soittamat ja laulamat kauniit balladit.

Kiitos, Anne ja Andrei! Ja kiitos Reunan Tarja Tornaeus, että tämä kirja sai kantensa!

 

Demeter ja äitiyden riivaamat

Demeter ja äitiyden riivaamat

Arkkityyppiselle Demeter-naiselle äitiys sekä lapsen saaminen ja hoivaaminen ovat elämän tarkoitus. Lapseton nainen voi tulla Demeterin riivaamaksi, jolloin hän ei saa rauhaa. Demeter-naiselle lasten lentäminen pesästä on surun paikka. Miten Demeter-nainen voi käsitellä menetyksiään ja löytää tasapainon?

Sain taas ilon ja kunnian viedä kirjoittajia Kreetan lämpöön ja kauneuteen Hekaten kynän kärjellä -kurssilla, tällä kertaa ohjaajakollega Anne Tarsalaisen kanssa. Kuten viime vuonnakin, majoituimme Päivi Tossavaisen luotsaaman MatkaPaletti Oy:n siipien suojassa ihastuttavaan Paleohoraan Kreetan lounaiskulmaan Libyanmeren rannalle.

Tällä matkalla osallistujia kutsui tutkimaan sisintään ja kokemuksiaan erityisesti Demeter, viljan ja kasvun jumalatar ja äitiyden arkkityyppi. Myytin mukaan hän kadottaa ainoan tyttärensä Persefonen, jonka manalan jumala Haades ryöstää ja raiskaa. Demeter etsii epätoivoisesti tytärtään ja masentuu, kun ei löydä. Hänen suojeluksessaan oleva vilja lakkaa kasvamasta ja maasta uhkaa tulla autio.

Demeter-päivämme retkikohde oli viehättävä Azogiresin kylä hieman ylempänä vuorilla, jonne matkasimme takseilla mutkaisia vuoristoteitä. Saimme ensin tutustua paikalla asuneisiin 99 munkkiin. Varsinainen kohteemme oli luostari, jonka pihalla saimme työskennellä. Paikan ilmapiiri oli juuri sitä mitä piti, rakennuttihan Demeterkin myytin mukaan lopulta itselleen luostarin, johon vetäytyi.

Demeter kuvaa psykologisesti naista, jolle äitiys on kaikki kaikessa ja joka ei tunne olevansa kokonainen ilman lasta. Häneen voi samastua jokainen nainen, joka ei ole voinut saada lasta tai on menettänyt lapsensa. Kun lapsen saamisesta tulee pakkomielle ja ainoa elämän tarkoitus, puhutaan Demeterin riivaamista naisista. Demeter voi vaikuttaa myös silloin, kun se ei ole naisen edun mukaista. Näin on teiniraskauksien kohdalla. Demeter-naisen voi olla vaikea sanoa ei, jolloin häntä uhkaa loppuun palaminen. Hän on myös altis masentumaan. Demeter-naiselle lapsi voi olla myös työ, jolle hän on uhrannut paljon aikaansa ja energiaansa. Kun se päättyy tai viedään häneltä, vaikutus saattaa olla kohtalokas.

Kertoessani Demeteristä ryhmälle tunnelma oli tiivis. Havaitsin kyyneliä monen naisen poskilla. Myytti ja jumalattaren psykologia veivät naiset tutkimaan kokemuksiaan lapsettomuudesta ja aborteista. Se puhutteli myös naisia, joisen lapset ovat lentäneet pesästä tai ovat lähdössä pian. Moni tunnisti masennuksen tyypillisenä tapanaan reagoida vastoinkäymisiin.

Kirjoittamisen ja kirjallisuusterapeuttisen keskustelun avulla osallistujat saivat kohdata surujaan, itkeä ja saada ymmärrystä ja lohdutusta ryhmältä ja ohjaajalta. Etäännytys kotinurkilta Välimeren lämpöön  luonnon kauneuden keskelle antoi turvallisen mahdollisuuden kohdata vaikeitakin asioita. Vaikeuksia ja suruja oli helpompi lähestyä myytin kautta kuin suoraan. Löytyi mahdollisuuksia etsiä muiden jumalattarien piirteitä tasapainottamaan vahvaa Demeteriä. Monella osallistujalla oli myös tavoitteita kirjoittamiselle. Syntyikin hienoja tekstejä ja suunnitelmia tekstikokonaisuuksiksi.

Tässä ryhmän jäsenen runo:

Demeter

Kysyt, miksi äiti itkee?

Miksi en itkisi lapseni puolesta?

Sanot, jos äiti haluaa
Haluan lasteni eteen
sen, minkä jaksan tehdä
sädekehää kiillottamatta

                    Anneli

Myytin mukaan Persefonen isä, ylijumala Zeus on tytön manalaan joutumisen takana. Hän on antanut veljelleen Haadekselle luvan ryöstöön. Lopulta Zeus myöntyy siihen, että tytär täytyy palauttaa maan päälle, ettei koko maa autioidu ja kuole. Demeter saa tyttärensä takaisin ja luonto alkaa jälleen viheriöidä.

Persefone on kuitenkin ehtinyt manalassa syödä granaattiomenan siemeniä, mikä symboloi aikuisten asioista, kärsimyksestä ja kuolevaisuudesta tietoiseksi tulemista. Näin hän joutuu jatkossa viettämään neljä kuukautta vuodesta manalan kuningattarena. Sinä aikana Demeter-äiti suree ja maa kuihtuu. Meillä pohjoisessa on silloin talvi. Kreikkalaisille se on loppukesän aika, jolloin kaikki kuivuu. Näin on aikanaan ymmärretty vuodenaikojen vaihtelu ja elämän ja kuoleman ikuinen kiertokulku.

Myytti antaa lohtua siitä, että aina tulee uusi kevät ja uusi kasvukausi. Manalan aika väistyy. Ei tarvitse pelätä nälkää eikä kuolemaa. Naiset sukupolvesta toiseen saavat pitää yhtä. Tätä juhlistettiin aikanaan Kreikassa mm. Eleusiin mysteereillä. Näin myös ryhmämme naiset saivat lohtua ja uskoa siihen, että elämä jatkuu vaikeuksien jälkeenkin ja että he ovat osa pitkää naisten jatkumoa.

 

Viikko osoitti jälleen sen, että antiikin Kreikan myytit ja jumalattaret eivät ole menneiden aikojen satuja vaan elävää elämää, yhtä lailla tätä päivää ja tämän päivän naisten kokemusmaailmaa.

Kiitos, Demeter!

Matkaan mahtui toki paljon muutakin: joukko muita jumalattaria sekä vapaata aikaa uimiseen ja lämmöstä nauttimiseen, herkullista kreikkalaista ruokaa ja mukavia yhteisiä illallisia, retki Elafonissin kahluurannalle…

Lähteet:

Jean Shinoda Bolen (2006) Jumalattaren aika. Naisen kolmas ikä. Suom. R. Hellsten. Rasalas.

Jean Shinoda Bolen (2014) Goddesses in everywoman. Powerful archetypes in women’s lives. HarperPaperpack.

Kreetan lämpöön kirjoittamaan

Antiikin Kreikan jumalattaret heräävät jo neljättä kertaa eloon ja tarjoamaan lempeää viisauttaan kirjoittajille.

Hekaten kynän kärjellä

Omaelämäkerrallinen kirjoittajakurssi

Kreetan Paleochorassa 10.-17.6.2018

Tunnistatko itsessäsi Afroditen aistillisuutta ja Heran uskollisuutta? Mitä ominaisuuksia haluat kehittää itsessäsi? Haluatko ottaa Hekaten oppaaksesi elämäsi tienristeyksessä?

Kurssilla tutkitaan omaa elämää muun muassa antiikin Kreikan jumalattarien valossa. Upeat maisemat, kreetalainen kulttuuri sekä tuoksu-, maku- ja tuntoaistimukset tarjoavat elämyksiä ja siivittävät kirjoittamista. Hotelli sijaitsee pienessä viehättävässä kylässä Kreetan etelärannikolla, aivan meren rannalla.

Luovaa kirjoittamista, kirjallisuusterapiaa ja taruterapiaa yhdistävällä kurssilla on mahdollista valita lähestymistavaksi joko tavoitteellisempi kirjoittaminen tai itseä hoitava puoli.

Ohjelma on pääosin sama kuin vuoden 2017 matkalla. Vuosine 2016 ja 2016 mukana olleille ensi kesän matka tarjoaa paljon uutta.

Ohjaajina toimivat psykoterapeutti, kirjallisuusterapeutti Silja Mäki ja toimittaja, sosiaalikasvattaja, sanataideohjaaja Anne Tarsalainen.

Mainio joululahjavinkki kirjoittavalle ystävälle tai läheiselle!

Lue lisää esitteestä

Lisätietoja myös osoitteessa www.matkapaletti.fi -> matkat -> kirjoittajamatkat

Kuvausta viime kesän matkasta näillä sivuilla kohdassa Kuulumisia.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

 

 

 

Keravan sanataidekoulu 20 vuotta

Keravan sanataidekoulun 20-vuotista taivalta juhlittiin 8.10.2016 Keravan kirjaston Satusiivessä. Tilaisuus oli samalla sanataidekoulun itsenäisen ajan päätösjuhla, sillä alkusyksystä sanataidekoulu siirtyi toimimaan Keravan opiston alaisuudessa. Se oli myös päätös minun kaudelleni sanataidekoulun lasten, nuorten ja aikuisten ryhmien ohjaajana –  ainakin jatkuvien talviryhmien. Voi toki olla, että yhteistyö jatkuu joidenkin ryhmien ja tempausten osalta jatkossakin.

Seuraavassa sanataideohjaajakollegani ja Keravan sanataidekoulun puheenjohtajan Anne Tarsalaisen juhlapuhe.

JUHLAPUHE

Keravan sanataidekoulu täyttää 20 vuotta

”Saniksemme sai alkunsa toimittaja Johanna Korhosen ajatuksesta järjestää lapsille ohjattua toimintaa sanataiteen parissa. Idean tähän hän oli saanut Vantaan sanataidekoulusta 1990-luvun puolivälissä.

Toimittaja Helena Hietaniemi innostui Johannan ideasta, ja vuonna 1996 käynnistyikin ensimmäinen 7-10-vuotiaiden ryhmä. Lasten sanataideryhmä kokoontui viikoittain taidepäiväkoti Konstin piharakennuksessa, jota kutsuttiin taidetaloksi.

Helena kertoo saniksen alkuajoista näin: ”Taidetalo oli mukava paikka metsän vieressä. Jokainen lapsi etsi oman puunsa, jonka luokse palattiin myöhemminkin. Omasta puusta tuli ystävä, jolle luotettiin salaisuudet, ilot ja surut sadun ja tarinan keinoin. Niistä sitten kirjoitettiin ja tekstit luettiin. Syntyi satuja, syntyi luontomuistoja. Tärkeää oli, että jokainen lapsi tuli nähdyksi ja kuulluksi.”

Helena ohjaa nykyään terapeuttista kirjoittamista aikuisille Keravan opistossa. Hän toteaa olevansa samoilla jäljillä kuin ohjatessaan lapsia 20 vuotta sitten. Hän  sanoo, että me koostumme lapsuudesta lähtien siitä, mitä koemme ja mitä muistamme. ”Muistamme päivistämme hetket ja elämästämme kokemukset, joihin liittyy voimakkaita tunteita – pelkoa, vihaa, surua ja hyvää oloa, rakkautta ja iloa. Koostumme myös siitä, mitä unohdamme. Kirjoittamalla voi muistaa ja vahvistaa itseään.”

Silja Mäkeen Helena ja Johanna tutustuivat sanataideohjaajien kesäkurssilla, kun sanataidekoulu oli toiminut pari vuotta. Äidinkielenopettajan koulutuksineen ja päiväkodissa erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa työskennelleenä Silja tuntui juuri sopivalta henkilöltä jatkamaan Helenan aloittamaa työtä. Silja kehitti sanataidekoulun toimintaa edelleen. Mukaan tulivat aikuisten kirjallisuusterapeuttiset ja omaelämäkerralliset ryhmät. Näitä Silja jatkaa nyt oman yrityksensä puitteissa Helsingissä.

Siljan jälkeen Vuokko Hurme ja Eija Reinikainen ovat toimineet myös menestyksekkäästi lasten ja nuorten sanataideryhmien ohjaajina.

Sanataidekoulussa on järjestetty nuorille kesäkursseja Onnenkukkulalla, vanhassa viehättävässä omakotitalossa. Joillakin kursseilla on yövyttykin. Lisäksi on ollut kursseja erityisillä teemoilla, kuten laululyriikasta, lehtikirjoittamisesta ja kauhukirjallisuudesta. Nuoret ovat julkaisseet tekstejä kirjaston Lukutoukka-lehdessä ja Keski-Uusimaassa. Lisäksi on julkaistu useampi antologia. Nuoret ovat esiintyneet erilaisissa kirjaston tilaisuuksissa, kuten Pohjoismaisilla kirjastoviikoilla ja Juuret-tapahtumassa.

Unohtumattomia elämyksiä sanataidekoulu on tarjonnut Kreetaölla pidetyillä aikuisten omaelämäkerrallisen kirjoittamisen kursseilla, joita olen ohjannut yhdessä Siljan kanssa.

Minä tulin mukaan Keravan sanataidekoulun toimintaan kymmenen vuotta sitten. Ilman sanista olisin jäänyt vaille monia huikeita taide-elämyksiä. Nuorten runot, pienoisnovellit ja pidemmät tarinat jaksavat ihastuttaa vuodesta toiseen. Yhdessä olemme tehneet myös näytelmiä ja Kiltti tyttö -nimisen elokuvankin.

Juuret-kirjallisuustapahtuma on niin ikään Johanna Korhosen idea, jota sanataidekolu oli järjestämässä yhdessä kirjaston, kulttuuritoimen ja muutaman kulttuurijärjestön kanssa peräti kymmenen kertaa. Juuret-tapahtumaan kutsuimme kiinnostavia kirjailijavieraita. Saniksen nuorille on varmasti jäänyt mieleen yhteisesiintyminen Jenni Haukion kanssa.

Tänä syksynä sanataidekoulun toiminta siirtyy Keravan opiston alaisuuteen, jossa toiminta jatkuu yhtä värikkäänä ja iloisena kuin ennenkin.

Lämmin kiitos Keravan sanataidekoulun perustajille ja kaikille toiminnassamme mukana olleille!

Anne Tarsalainen

 

KUVASSA: Anne Tarsalainen ja Silja Mäki sekä sanataidekoulun oppilailta kiitokseksi saatu suklaarasia.

Aleksis Kiven päivänä

Minä elän ja minä kuolen

Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä 10.10.

Ekaluokkalainen poikani tuli koulusta kotiin ja kysyi, tiedänkö, mitä Aleksis Kivi sanoi viimeiseksi. ”Minä elän”, osasin vastata. Hän oli vastaukseeni tyytyväinen. Seuraavaksi poika halusi tietää, mahtoiko Kivi kuolla heti tuon sanottuaan.

Mauri Kunnaksen Seitsemässä koiraveljeksessä poikaa kiehtoi eniten Eero, nuorin ja nokkelin. Sitä ihmeteltiin yhdessä, miksi lukkari-opettaja kirjassa huutaa oppilailleen opettaessaan, ja etenkin, miksi joutuu jalkapuuhun, jos ei opi lukemaan. Onneksi opetusmetodeissa on menty eteenpäin.

Näin Aleksin päivänä tulee miettineeksi Aleksi-nimisiä elämän varrelta. Mieleen tulee muutama pieni oppilas niin koulusta kuin sanataidekoulustakin. Jollekin heistä Aleksis Kivi nousi esikuvaksi. Hän haaveili aikansa kirjailijan ammatista, mikä kannusti lukemaan oppimiseen. Ei siis kannata aliarvioida pieniä erityisluokan oppilaitakaan siinä, etteivätkö he voisi omaksua kaunokirjallisuutta ja oppia siitä.

Oppilaita puhutteli myös Aleksis Kiven (1834-1872) elämäntarina. He kokivat syvää myötätuntoa kirjailijaa kohtaan, jota suomen kielen ja kirjallisuuden professori August Ahlqvist kiusasi etenkin Seitsemän veljeksen (1870) murska-arviollaan. Uskonpa luokkatovereihin kohdistuneen ikävän käytöksen ainakin jossakin määrin lieventyneen jokaisen kohdalla Kiven tarinaan tutustumisen myötä. Kiitos, Aleksis Kivi!

Mieleen nousee myös entinen luokkatoverini Aleksi Kuusela. Hän nukkui pois viime keväänä. Hänkin liittyy kirjallisiin yhteyksiin elämässäni. Meillä oli kouluaikana yhteinen haave kirjoittamisesta, mahdollisesta kirjailijuudestakin. Luin vielä jossakin vaiheessa myöhempinä vuosina hänen käsikirjoitustaan. Mahdoin olla kriittinen. Toivottavasti myös kannustava. Hän ehti melkein kirjailijaksi. Surullista, että elämä katkesi kesken ja kirja jäi julmaisematta. Muistot säilyvät.

Olisimme kollegani Anne Tarsalaisen kanssa mielellämme pitäneet Keravan sanataidekoulun 20-vuotisjuhlan Aleksis Kiven päivänä. Se vaan onnistui osumaan huonosti maanantaille, joten pidimme juhlan lauantaina 8.10., Keravan kirjastossa.

Juhlassa julkistettiin postuumisti Päivi Virtasen (1927-2016) uusi kirja Löytöretkiä. Tuusulanjäven toisenlaisia taideaarteita etsimässä (Reuna). Päivi tuntui olevan vahvasti läsnä juhlassa. Yksi hänen viimeisten päivien tokaisujaan oli jollekin soittajalle oli ollut: ”En minä nyt ehdi, kun minä kuolen.” Kuoleminen oli hänelle aktiivista tekemistä, jonka hän halusi tehdä hyvin. Hän tekikin sen niin esimerkillisesti, että moni läheinen ja ammattiauttajakin sanoi oppineensa häneltä paljon, myös minä.

Elämä ja kuolema kietoutuvat toisiinsa, ovat osa samaa jatkumoa, ehkä yhtä aikaakin olemassa. Siitä Päivi Virtanen kirjoittaa erityisesti kirjansa tekstissä ”Kuoleman paratiisi”. Syntymän ja kuoleman välissä meillä on mahdollisuus oppia yhtä ja toista.