SATUTERAPIARYHMÄT

TARUTERAPIARYHMÄT TAI KIRJALLISUUSTERAPEUTTISET RYHMÄT PSYKIATRISEN HOIDON TUEKSI ERI-IKÄISILLE LAPSILLE JA NUORILLE

Ryhmissä terapeutti lukee lapsille satuja ja tarinoita. Erityisen toimivia ovat vanhat kansansadut, mutta myös uudemmat sadut ovat käytössä. Saduista voidaan keskustella, mutta jo niiden kuuleminen ja työstäminen mielessä turvallisessa ryhmässä on kuntouttavaa. Osallistujat voivat myös valikoida luettavia satuja itse. Ryhmissä keksitään ja kirjoitetaan omia tarinoita sen jäsenten taitojen ja tilanteen mukaan. Työskentelyn tukena voidaan piirtää, askarrella ja kuunnella musiikkia. Joissakin ryhmissä toimivat käsinuket ja mielikuvamatkat.

 

Ryhmissä käsiteltäviä teemoja ovat muun muassa syntymä, kuolema, ystävyys, sisaruussuhteet, kiusatuksi tulemisen tai kiusaamisen kokemus, pelot sekä elämän jatkuminen ja hyvästit ryhmän päättyessä. Teemoja on mahdollista varioida lasten akuuttien tilanteiden mukaan ja heidän taustansa huomioiden. Kutakin teemaa lähestytään siihen soveltuvien satujen kautta.

Ryhmien koko ja ikähaitari räätälöidään yhdessä hoitavan tahon kanssa lasten ja nuorten kunto ja kehitystaso huomioiden. Toisena ohjaajana toimii mielellään osaston oma hoitaja tai muu lapsille tuttu henkilö. Kokoontumisten suositusmäärä on kymmenen. Tarvittaessa voidaan aloittaa uusi kymmenen tapaamisen jakso.

 

Edellytys ryhmään osallistumiseen on kyky olla pienen ryhmän jäsenenä. Ryhmään osallistuminen ei edellytä luku- tai kirjoitustaitoa.

Samalla idealla voidaan toteuttaa myös fyysisesti sairastuneiden lasten ja nuorten ryhmiä (esim. syöpä, reuma, diabetes). Ryhmät ovat mahdollisia niin ikään esimerkiksi avioerolapsille tai lapsille, jotka ovat menettäneet läheisen ihmisen tai joiden läheinen ihminen on sairastunut vakavasti.

Lue lisää tarjoamastani Satuterapiasta

Taruterapiaa aikuisille

”Kalevalan tarinoilla ja ryhmällä on suuri merkitys siihen, miten näen elämäni ja itseni” (Aurora).

Ohjaan satuterapeuttisia ryhmiä myös aikuisille. Ryhmät toimivat kasvuryhmien idealla eli sopivat kaikille, jotka haluavat tarkastella elämäänsä ja etsiä voimavaroja satujen ja niiden pohjalta kirjoittamisen ja keskustelun avulla. Ks. aikuisten kirjallisuusterapeuttiset kasvuryhmät.

ESITE Satujen salaisuudet kevät 2021

ESITE Satujen salaisuudet syksy 2020

ESITE Satujen saari elokuu 2020 Ryhmä on peruttu, koska Mustasaari on kiinni koko kesän koronavirustilanteen vuoksi. Tervetuloa mukaan kesällä 2021, mikäli ryhmä voidaan toteuttaa!

ESITE Kreeta kesäkuu 2020 Matka peruttu koronaviruspandemian vuoksi. Uusi matka oli suunnitteilla kesäksi 2021. Ikävä kyllä vielä sekään ei toteudu.

ESITE Kalevalan kaikuja kevät 2020

ESITE Taruterapia aikuisille kevät 2018

ESITE Satujen saari elokuu 2017

ESITE Taruterapia aikuisille kevät 2017

ESITE Taruterapia+aikuisille+syksy 2015

ESITE Satuterapia+aikuisille+kevat 2015

ESITE Mustasaari Satujen saari elokuu 2015

 

 


”Lasten ja nuorten kirjallisuusterapia on luovien terapioiden muoto, jossa satuja, tarinoita ja muita tekstejä lasten ja nuorten omia suullisia ja kirjallisia tuotoksia käytetään sekä ennaltaehkäisevästi kasvun ja kehityksen apuna että kuntouttavina ja parantavina välineinä”(Arvola & Mäki 2009, 13)

”Satuterapiaryhmässä lapsella on mahdollisuus levähtää ja saada etäisyyttä omaan maailmaansa seuratessaan joko valmiin tai itse tuottamansa tarinan kulkua ja elämällä sitä yhdessä sadun hahmojen rinnalla. Lapsen ei tarvitse ajatella tietoisesti itseään käsitellessään sisintään tarinoiden kautta. Kirjallisuuden tarjoama hoidollinen lähestymistapa ei ole ongelmakeskeinen, vaan se tarjoaa pehmeämmän väylän lapsen ja työntekijän välille.”(Arvola 2009, 97.)


Lainaukset kirjasta Satu kantaa lasta. Opas lasten ja nuorten kirjallisuusterapiaan 1. Toim. Mäki, S & Arvola, P., 2009
Kuvat kirjasta Kuun ja Auringon lapset, Katinka Tuisku 2009

silja.maki@saunalahti.fi
050 313 1027